Etusivu / SX arkistot / Eläkeläiset: Satu Järvelä (Lehdestä SX 4/12)

 

Tiputtelemme Rodeon sivuille myös vanhoja SX-lehdessä julkaistuja juttuja. Tässä ensimmäisenä suomalaisen lumilautailun tärkeän vaikuttajan, Satu Järvelän, haastis. Moni asia on muuttunut vuodesta 2012, mutta moni asia haastattelussa on edelleen ajankohtainen. Satu manageroi kolleegansa Noora Vihervaaran kanssa muun muassa Enni Rukajärveä, Roope Tonteria ja nykyään myös Matti Suur-Hamaria. 

——————————

Satu on toiminut lehtemme toimituksessa jo pitkän aikaa ja ollut vastuussa Eläkeläiset-palstasta sekä mujujen ruodussa pidosta. Mutta kuinkas kävikään. Avaintoimittaja Järvelä pistettiin maistamaan omaa lääkettään.

Teksti  Sami Välikangas Kuvat  Sadun Arkistot

Kerro miten sun lumilautailu lähti alkujaan liikkeelle ja keiden kanssa?

Alustava innostus lautailuun alkoi jo ihan skidinä, kun saatiin broidin kanssa ekat Cittarin skeitit joskus 80-luvun puolivälissä ja tykitettiin niillä pitkin Oulunkylän mäkiä ja streettejä korttelin muiden penskojen kanssa. Meillä oli kaari kotipihalla, johon vedettiin haamurajoja kuka uskalsi vetää korkeimmalle. Toisena hetkenä laskettiin korttelin mäkeä alas seisten tai makaamalla laudan päällä, vanhempien toivoessa että kukaan ei jäisi auton alle.

Asuttiin junnuna Jenkeissä vuosina  88-89. Broidi oli laskenut lumilaudalla jo ennen muuttoa, mutta tutustui siellä enemmän lumilautailuun ja aloitti laskemisen Suomeen paluun jälkeen kunnolla muutaman frendinsä kanssa.

Kun me muutettiin takaisin Suomeen, me tuotiin omat uudenkarheet Simsin Kevin Staabit, joilla skeittaus jatkui kesätoimintana. Harmi kun dekit on myyty jo aikaa sitten.

Mä kattelin ikkunasta, kun broidi kavereineen väsäsi meidän takapihalle hyppyreitä ja kaaria. Kävin muutaman kerran ”lainaamassa” sen lautaa ilman lupaa ja koittamassa takapihalla, hieman huonolla menestyksellä. Laskin muun muassa seinää päin niin, että lautaan tuli hirveä skraadu ja kantti meni poikki. En uskaltanut kertoa kenellekään, että mä sen sain aikaan. Jäinhän mä siitä kiinni ja mun broidi oli hurjana, että hommaa oma lautas.

Tietty mäkin sitten halusin aloittaa lautailun, ja seuraavana kautena 90/91 ostin broidin kaverin laudan. Taisi olla Burton Cruiser 155, siinä oli hullun korkeet high backit ja kolmet sträpit. Kundit sit tuunasi sitä ottamalla ylästräpit veks, että jalat taipu pikkasen enemmän. Siihen vielä monta kokoa liian isot broidin Sorellit ja homma oli valmis. Lähdettiin Himokselle bussimatkalle, siihen aikaan kaikki kävi Nutan bussilla Himoksella laskemassa la tai su. Ilmoitin kundeille, että otan sitten sauvat messiin, että mä pystyn tökkii itteäni ympäri mäkeä. Olin kai sekoittanut monoskin ja lautailun keskenään. Kundit kyllä ilmoitti saman tien, että jos otat sauvat mukaan niin me ei tunneta sua.

Könysin päivän mäessä ja loppupäivästä pääsin hissillä ylös ja kaatumatta alas. Sen kauden kävin laskemassa la tai su, semmoista perusvääntöä. Seuraavalla kaudella sitten olinkin jo niin innostunut lautailusta, että olin kesätöissä, ja mummin avustuksella käytiin ostamassa Stockalta Burton Air5. Äiti ja isä sponssas kunnon laskukengät, ja samaan syssyyn hommattiin Serenan kausarit. Siellä oltiin sitten joka ikinen päivä satoi tai paistoi. Kaikki hommat kaivettiin itse. Välillä oli talkoita, joissa kaivettiin pipe, tai keskelle rinnettä joku hyndä. Sinä kautena oli semmoinen merkkaussysteemi kausikortin omistajien kera, että rasti jokaiselle päivälle kun kävi. Luikku voitti mut yhdellä käynnillä, se taisi käydä 101 kertaa kauden aikana.

Tuolloin maailmalle siirtyminen oli varmasti hiukan erilaista kuin tänä päivänä. Kerro vähän sun uran edistymisestä. Miten siirto kotikeskuksesta pikkuhiljaa isommille nyppylöille tapahtui?

Alettiin sinä samana kautena 92/93 käymään muutamia Suomicupeja. Lähdettiin yhdessä kavereiden ja veljen kanssa eri keskuksiin ympäri Suomea. Milloin oltiin Iisalmessa tai Seinäjoella junalla tai Pyhällä bussimatkalla. Sitä jatkui muutaman vuoden. Me lähdettiin ensimmäisen kerran junnujen MM-kisoihin Slovenian Roglaan. Olisinkohan ollut siellä toka tai kolmas, ja koko joukkueella meni kisat hienosti. Sinä keväänä lähdettiin sitten EM-kisoihin Saksaan ja PM-kisoihin Norjaan. Silloin liikuttiin porukalla kisoihin, mikä teki lähtemisen helpoksi.

satu_0001

Miten päädyit aikoinaan Burtonille? Sulla taitaa olla sinne edelleen tosi lämpimät välit ja paljon tuttuja?

Keväällä -94 päätettiin lähteä porukalla Riksgränseniin, siellä oli DSL55-kilpailut, jossa oli kaikki skede -ja lautailustarat. Oli upeaa tavata kaikki ne, joita oli nähnyt leffoissa ja tv:ssä. Matkalla sinne käytiin Rovaniemellä, jossa mä kirjoitin ekan sopparin Riden kanssa.

Sijoituin Riksun kisoissa kolmanneksi, ja kaikki oli pikkaisen ihmeissään, että kukas tämä suomalainen mimmi oikein on? Burton lähestyi mua saman tien kisan jälkeen, ja Riden soppari purettiin pienen kädenväännön jälkeen.

Itävallan kesäcampille lähdettiin Järvisen Timon opastuksella, Hyry, Ainonen, Hesso ja oiskohan Tenkkukin ollut samassa matkassa. Long story short, siellä oli ihan kaikki Terjestä Brushieen.

Syksyllä tuli kutsu Burtonin katalogikuvauksiin Sveitsiin, ja lähdin sitten sinne. Mut laitettiin samaan huoneeseen Nicole Angelrathin kanssa. Oli mahtava fiilis olla samassa huoneessa oman idolin kanssa. Jäin samalla matkalla Keski-Eurooppaan ja menin kuvausten jälkeen hengailee yhden Burtonin team-laskijan luokse St. Galleniin.

Silloin ei vielä mitään kännyköitä ollut, ja soitin ihan sattumalta kotiin. Kaurasen Jarkko ja Enrothin Miika oli vaan ilmoittaneet mun äidille, että ne on tulossa hakemaan mua Itävaltaan. Seuraavaksi istuinkin niiden autossa, ja me ajettiin Itävallan Kaunertaliin, jossa oltiinkin sitten seuraava kuukausi. Siellä oli paljon muitakin suomalaisia, ja me asuttiin reilu kuukausi youth hostelissa, jossa taisi olla kaksi huonetta jossa toimi lämmitys. Niin skeidasta ja rähjästä menoo, mutta parasta aikaa ikinä laskemisen osalta.

Siitä me lähdettiin takaisin Sveitsin Laaxiin laskemaan muutamat Sveitsi-cupit.  Silloin Burton ilmoitti, että olisi varmaan hyvä, jos menisin vielä kotiin, että tulisin sitten keväällä käymään muutamat kisat Eurooppaan. Ilmoitin silloin, että mä jään Eurooppaan vaikka omalla rahalla, että kotiin en ole menossa kuin käymään jouluksi. Burton päätti ottaa riskin ja antoi mulle diilin. Taisin olla silloin 16-vuotias.

Kävin jouluna kotona ja sen jälkeen olinkin reissussa seuraavat neljä kuukautta putkeen. Sinä kautena me alettiin matkustaa paljon Nicolen kanssa. Mulle matkustaminen ei oikeestaan ollut ongelma, kun olin niin  fiiliksissä lautailusta ja siitä mahdollisuudesta minkä he mulle antoivat.

Burtonille on tänä päivänäkin hyvät välit ja paljon tuttuja töissä. Duunissa on vielä joitakin samoja työntekijöitä ja vanhoja team managereita.

Mitkä asiat on olleet merkittävämpiä sun uralla ja mistä on jäänyt ne parhaimmat muistot? Entä huonoimmat?

Merkittävämpiä varmaan MM-kisojen, US Openin ja Nippon Openin voitot, sekä se, että sain olla mun mielestä parhaan lautamerkin KV-tiimissä. Ne tarjosi parhaat välineet, diilit, mahdollisuuden kokea jotain älytöntä ja maksoi mun matkat sekä palkkaa siitä mitä mä rakastin tehdä.

Ajallisesti en osaa sanoa, mikä on ollut hauskinta. Olen päässyt laskemaan heliä Canadassa ja Verbierissä. Mt. Hoodin ja Blackcombin kesäkämpit oli ihan parhaita. Tapasi huimasti ihmisiä, sai kiertää parhaissa laskumestoissa parhaiden tyyppien kanssa ja välillä pääsi laskemaan putskua.

Jossain vaiheessa tuli koti-ikävä kuvioihin. Se, kun oli jossain paikassa missä ei halunnut olla ja piti koittaa tsemppaa, että kohta vaihtuu paikka niin kaikki taas muuttuu ”paremmaksi”.

Harmillisesti en koskaan merkannut missä kaikissa mestoissa ja keskuksissa olen käynyt, en ihan tarkkaan kaikista osaa sanoa, oonko käynyt vai en. Parhaimpina vuosina matkapäiviä kertyi 280–300, joten sitä vaan singahteli sinne sun tänne. Muutaman kerran joutui painamaan suoraan kotiin nappulaa, ja silloin ei auttanut tsemppaaminen tai mikään. Yleensä kun tulin kotiin, en ilmoittanut kenellekään, vaan menin suoraan vanhempien luokse rauhoittumaan hetkeksi. Sitten vasta näin läheisimmät ystävät ja lähdin taas matkaan.

Olin kumminkin tosi junnu, kun aloin kiertää. Aina se ei ollut pelkkää unelmaa, koska olin semiujo, mutta silti rebeli. Kiersin ekana vuonna muistaakseni 24 kisaa. joten tuli sitä pompittua sinne ja tänne. Näin jälkeenpäin olen miettinyt, että voi kuin silloin olisi ollut joku joka sanoo, että tee niin tai näin. Joku, joka olisi hoitanut kaikki diilit.  Mua muistutettiin kyllä tasaisin väliajoin, että ura on kuitenkin suhteessa aika lyhyt, ja yksi loukkaantuminen voi lopettaa koko homman. Että tulijoita on jos ei laskut ja kehittyminen kiinnosta.

satu_0005

Miten ajauduit lopettamaan lumilautailun? Olen käsittänyt, että hävisit  muutamiksi vuosiksi täysin kuvioista. Mitä tässä välillä tapahtui?

No joo, mulla alkoi motivaatio loppumaan (mikä kuulostaa hullulle) ja loukkaannuin kaksi vuotta peräkkäin. Koko junnuaikana ei oikeastaan ollut mitään pahempaa. Murtunut käsi ei haitannut kun käsi kipsissä suditin menemään. Siinä oli ollut pikkaisen motivaation puutettaja semmoisia hölmöjä epäonnistumisia kisoissa. Voitin sitten pitkästä aikaa Nescafe Champsin ja se antoi uutta puhtia hommaan. Muutamaa päivää myöhemmin uudet kisat ja ihan jäinen pipe, kelasin että samaa runia alle niin ei tässä hätää. Halusin aloittaa caba5:llä. Vika runi treeneissä, ponnistin liikaa ja lensin suoraan lonkka ja olkapää edellä flätille. Tiesin saman tien, että jotain meni rikki.

Siitä sitten sairaalaan, missä todettiin murtunut lonkka. Käden murtuma todettiin vasta kun olin viikon kävellyt kepeillä ja ihmetellyt kun sattuu ihan pirusti. Siitä sitten neljä viisi viikkoa makaamista sängyssä himassa.

Seuraava kausi sai taas hyvän alun ja putskupäivän jälkeen piti mennä kerran Mammothin parkin läpi, se oli poks ja polvi rikki. Jossain siinä välissä sitten Burtonin uutta sopparia käytiin läpi, tiimiä leikattiin ja jengille alettiin tarjoamaan paljon huonompia diilejä. En edes vaivautunut kinuamaan niiltä parempaa. Tietty harmitti, että yhteistyö loppui, mutta mä tiesin, että niin se vaan välillä menee.

Varmaan viimeinen niitti oli, kun sain tekstarilla viestin, että mua ei valittu Salt Lake Cityn olympialaisiin.  Ei enää edes muistanut miksi oli aloittanut lautailemaan, kun kaikki Fisin ja ISF:n välinen shaiba ja politiikka oli napannut laskijat pelinappuloiksi, ja liitto oli alkanut sanelemaan, miten hommat pitäisi tehdä. Jos et suostunut niiden ehtoihin sait sen kyllä tuntea nahoissasi. Paskaa toimintaa kaikin puolin, siihen meni ihan turhaa energiaa.

Sitten vaan tuli se fiilis, että nyt riittää, ja tulin Suomeen pohjoiseen. Yhtenäkään keväänä en ollut ehtinyt vaikkapa Wappulounaalle, koska olin aina keväät kuvauksissa tai jossain maailmalla. Nautin ystävien seurasta, Lapista ja olosta. Sen jälkeen en sitten lautaan koskenutkaan muutamaan vuoteen. Tai koitin yhtenä uutena vuotena, mutta se oli kuin tervaa olisi vetänyt.

Ehkä pahinta lopettamispäätöksessä oli, että mulla ei ollut hajuakaan mitä mä alan tekemään. Ei mulla ollut hajuakaan, mitkä mun vahvuudet on. Ei tullut liitto tai kukaan edellisistä selkääntaputtelijoista kyselemään, että onks kaikki ok tai tarviitko jeesiä.

Meni siinä varmaan vuosi kun mä kelailin, että mihin mä energiani puran. Tuntui, että ei ollut syytä mennä puntille, ei ollut rutiineita mitä noudattaa tai tehdä mitään paperiasioita mitä joutui uran aikana tekemään (NIIN paperiasioita. Silloin ei ollut tietokoneita, ja hommat hoitui fakseilla ja puhelimella, eikä niitä ollut hirveesti matkoilla.).

Aluksi menin töihin meidän perheyritykseen kuljetusalalle ja tein siellä kaikenlaista. Paperihommia tein, ajoin, lapioin sitä itteensä, you name it. Hain sitten kouluun ja valmistuin merkonomiksi. Huvittavinta siinä koulussa oli, että tein lopputyön managerointiyrityksestä, ja kaikki opettajat toivotti mulle onnea ja menestystä, että toivottavasti joskus kuullaan susta. Kai se ajatus jäi sitten muhimaan jonnekin tulevaisuutta varten.

Siinä samalla olin myös opettajan sijaisena kahdeksan vuotta, ja mä uskoin pitkään sen olevan mun kutsumusammatti. Kiitos Simpparin ja Viertolan ala-asteille. Ihan huikeita opettajia ja lapsia!

Mites lumilautailun pariin palaaminen? Millaista se oli ja miten koit aikojen muuttuneen siinä välissä?

Muistan kun mulla oli valmistujaiset ja sain Iconin pojilta valmistujaislahjaksi laudan. Kai se oli joku merkki, että koitapa uudestaan miltä se laskeminen tuntuu.

Lähettiin sitten jatkamaan valmistujaisia Makasiineille johonkin pirskeisiin missä mä tapasin ekaa kertaa Vihervaaran Nooran.

Eka mä olin pikkaisen näreissään, kun mua ja Minnaa (Hesso) ei oltu kutsuttu ekoille tyttösessareille. Siinä sitten illan aikana juttelin Nooran kanssa, ja hän kutsui sitten kevään tyttösessareille. Samaan aikaan Johan Korin oli kysellyt mun kiinnostusta tuomarihommista. Kävin tuomarikurssin ja sinä keväänä ajattelin, että jos sitä alkaisi vaikka käydä pikkaisen tuomaroimassa Suomi-cupeja ja sai lautailuinnostuksen takaisin. Vähitellen alkoi sitten kiinnostamaan uudestaan. Enkä juuri siksi kun ei tarvinnut todistaa kenellekään mitään ja laski vaan itselleen. Ja mikä tärkeintä, että tuli takaisin se fiilis, jonka vuoksi olin aikoinaan aloittanut lautailun. Laskin parkkia paremmin kuin koskaan, vaikka olin aina se pipekisaaja.

Sulla on ollut ajan saatossa varmasti suurin merkitys suomalaisen naislumilautailun rintamalla ja sä vaikutat siinä edelleen täysipäiväisesti. Olit ensin mukana tapahtumapuolella ja sittemmin oot siirtynyt manageroimaan. Kerro vähän sun nykyisestä työstä ja siitä, miten olet siihen päätynyt.

Mulle oltiin varrella useaan kertaan ehdotettu, että alkaisin manageroimaan laskijoita tai hakisin Burtonille team manageriksi, mutta jotenkin sitä ei oikein miettinyt siltä kantilta. Jeesasin kyllä jengiä ja olin muutenkin paljon tekemisissä laskijoiden ja alantyyppien kanssa.

Kävin sitten muutaman vuoden tuomaroimassa Suomi-cupeja, minkä jälkeen mulle tuli kutsu Ruotsiin tuomaroimaan Candyjamin naisten kisoja sekä Sveitsiin ChickenJameja. Siellä sit yksi jenkkituomari Jeff Davis (jätkä, joka keksi Crippler-tempun) ja se halusi suositella mua Jenkki-päätyyn isompiin kisoihin.

Seuraavana vuonna sitten tuli kutsu BEO:on ja siitä sitten kaikkiin BGOS-kisoihin. Niissä olen sitten toiminut tuomarina vuodesta 2006. Jeesailin Nooraa Tyttösessareissa, ja jossain vaiheessa me alettiin tehdä enemmän duunia yhdessä ja kasvatettiin Tyttösessarit Catfightiin. Aloin myös tehdä Soul Productionille keikkaa hyppykisojen, bagjump-sessareiden, Euroculturedin ja Spring Breakin ja tietenkin Wappulounaan parissa.

2008 musta sitten tuli äiti. Muistan miettineeni, että kaikki lautailuun liittyvät jutut varmaan loppuvat, koska ala on aika miesvaltainen. Tuli sitten sekin todistettua vääräksi. Istuin tuomaripallilla vielä kun olin 7. kuulla raskaana ja posotin menemään maailmalla.

Seuraavana vuonna kutsu tuomarikeikoille kävi ja annettiin mahdollisuus ottaa lastenvahti matkaan. Siitä sitten alkoi meidän reissaaminen uudestaan. Mun tytär on reissannut mun matkassa Suomen keskuksissa, Sveitsissä, Jenkeissä, Canadassa, Uudessa Seelannissa, Australiassa ja Norjassa, ja on ollut aika monessa maassa myös päiväkodissa. Ei se aina helppoa ole ollut, mutta ainakin kasvattanut kaikkia.

Nykyiseen työhön päädyin vähän niin kun vahingossa. Rukajärven Ennin eka vuosi oli aika haipakkaa menestystä, ja lähdin sitten jeesireissulle US Openiin. Siihen samaan syssyyn sitten lähti Tonterin Roope, Lipsasen Janne ja Piiroisen Petja.

Me jatkettiin Ennin kanssa vielä Mammothille ChickenJameihin, kauden finaalikisoihin, jossa Enni voitti TTR-rankingmestaruuden. Kesällä sitten sovittiin, että aletaan tehdä yhteistyötä ja jeesataan soppareissa ja kaikissa lautailuun liittyvissä asioissa.

Samana kesänä sitten juteltiin Roopen ja hänen vanhempien kanssa ja sovittiin, että aletaan auttamaan myös häntä ja kirjoitettiin sopimus.

Sä olet myös mukana luotsaamassa tuota B-Unittia. Mikäs se on?

B-Unit on Battery-tuotemerkin sponsoroima lumilautatiimi, jonka tarkoituksena on tukea nuoria kykyjä matkalla kohti kansainvälistä huippua. Tiimissä on neljä erilaista jäbää, jotka on kaikki ihan kingejä. Kaikilla on omat vahvuutensa eri lautailun osa-alueilla. Koordinoidaan myös Battery Sistersejä, jotka on superherttaisia, hiton hyviä laskemaan, ahkeria ja tulevia suomalaisia lupauksia naislautailussa. Oikeastaan me koordinoidaan Batteryn osalta koko Batteryn lumitiimiä eli B-Unitia, Battery Sistersia ja suksipuolelta Rädyn Mattia.

Minkälaisena sä itse koet kisakenttiä nähneenä tän nykyisen asetelman ja pelikentät? FIS & TTR, Mitä mieltä? Entä miten yhteistyö laskijoiden (Enni & Roope) kanssa, onko siinä ollut jotain säätöjä?

Mä en oikeastaan halua tai jaksa enää puuttua FIS/TTR-asiaan. Odotellaan, milloin päästäisiin semmoiseen ratkaisuun, että myös TTR (tai nykyään Worldsnowboardtour) on kelpuutettu järjestämään Olympiakarsintoja, koska enimmäkseen laskijat kiertää sitä. Hassu homma on, että kahdessakymmenessä vuodessa ei ole tapahtunut konkreettista muutosta. Samoja asioita väännetään vieläkin.

Olin tuomaroinut neljä tai viisi vuotta ennen kun ryhdyin manageriksi, ja sitä ennen olin auttanut kaikkia laskijoita jos ne pyysi apua. Alusta alkaen olen ollut avoin ja rehellinen asioissa ja keskustellut ennen mitään päätöksiä tarvittavien tahojen kanssa. Olen sitä mieltä, että mitä avoimempi asia on, niin sitä vähemmän ongelmia. Mulle on sanottu, että kaikilla tuomareilla on jonkinlainen connection laskijoihin, koska piirit on niin pienet ja koulutettuja ammattitaitoisia tuomareita ei vielä ole tarpeeksi.

Yhden tuomarin mielipide ei tee voittajaa. Tuomareita on kuusi, lisäksi päätuomari ja avustava päätuomari, joten koskaan ei ole ollut pisteistä sanomista. Tuomaroinnin yksi tärkeimmistä säännöistä on, että kaikki laskijat ovat samalla viivalla. Oli sun nimi mikä tahansa tai lähdit sä ekana tai vikana.

Meillä on nykyään vuoden kahden välein pakollinen tuomarikoulutus, jossa käydään läpi tuomarointiin liittyviä asioita, uusia temppuja ja sitä perusinfoa. Sparrataan toisia sekä koulutetaan uusia tuomareita mukaan. Nyt olisi tarkoitus järjestää tuomarikoulutus Suomeen muutamiin etelän ja pohjoisen keskuksiin.

satu_0002

Sun viihtyvyys skeittipiireissä ei kuitenkaan päättynyt niihin pariin Simsin dekkiin? Teet silläkin saralla töitä. Mitäs muuta, kuuluu Järvelän ”kesätöihin”?

Teen Kaukoselle Helsinki HookUpiin ja Proskateen liittyviä juttuja. Soul Productionille teen keikkaa. Kesällä Billabong Beachfestin tiedotusta ja skedeejien koordinoinnin. ja talvella mun ”kesätöihin” kuuluu tällä hetkellä Spring Break ja Wappulounas. Lisäksi kirjoittelen välillä SnowExtremeen ja entiseen Lumitykkiin uutisia. Kai sitä on lautailun jälkeen oman kolonsa löytänyt.

Sitten vielä tällainen klassinen loppusaarnamainen kysymys: millaisena sä näet nykypäivän lumilautailun?

Temput ovat muuttuneet vaikeammiksi vuosi vuodelta ja ne menee hurjaa vauhtia eteenpäin. Pipet ja hyndät on suurentuneet ja ilmat kasvaneet. Tietysti homma on tullut paljon ammattimaisemmaksi, ja laskijoilla on suurempi mahdollisuus näkyvyyteen ilman, että kiertää pelkästään kisoja. Nykyään ei pääse millekään firmalle pelkästään kaverin suosituksella. Periaatteessa aika raakaa bisnestä.

Sä olet seurannut sivusta yhden jos toisenkin suomalaisen lumilautailijan tähdenlennon, joka on tyssännyt ennemmin tai myöhemmin. Annas vielä äidilliset vinkit tulevaisuuden lupauksillemme?

Laske niin paljon kun mahdollista, ole ystävällinen kaikille, ole avoin uusille asioille, hoida luvatut asiat, pidä hauskaa, älä ole ylimielinen tai ilkeä, ole oma-aloitteinen ja ahkera, laita rahaa säästöön, jos menestystä tulee niin ole malliesimerkki nuoremmille, sinulla on vastuu käytöksestä. Mikään tässä lajissa ei tule ilmaiseksi ja tämän eteen on tehtävä myös uhrauksia.

Tee kunnollinen ja realistinen suunnitelma: mitä teet, minne meet ja mihin keskityt, satunnainen räiskiminen ei ole sitä, mitä sponsorit haluaa. Keksi matkailloiksi jotain kehittävää tekemistä, opettele eddaamaan tai vaikka lue (fb:ssä luuhaaminen ei aina ole sitä). Suunnittele myös lautailun jälkeistä elämää.

Kiitos, näihin vinkkeihin on hyvä lopettaa muidenkin kun vain sponssattujen laskijoiden. Nähdään mäessä! 

SATU JÄRVELÄ

Kotikaupunki: Helsinki

Uran aikaiset sponsorit: Burton, Arnette

Parhaat kisasaavutukset:
MM-voitto 95 Davos, SUI
US Open voitto 95 ja 96, Vermont, USA
Nippon Open voitto 96 ja 97

Kommentit

kommenttia

 
Jaa tämä sivuShare on Facebook
Facebook
60
 
 
 
 

Tilaa uutiskirje! 

Saat tietoa Suomalaisesta lumilautailusta sähköpostiisi.