Etusivu / Artikkelit / Tapahtumat / Uusi vapaalaskutapahtuma valloittaa Iso-Syötteen 4. – 5.2.

 

Ensi viikonloppuna Suomen eteläisimmän tunturin valloittaa aivan uudenlainen vapaalaskutapahtuma. Vapaalasku, eli laskettelu tai lumilautailu hoitamattomien rinteiden ulkopuolella, kasvattaa jatkuvasti suosiotaan. Lajia maailmallakin harjoittavat suomalaiset Jussi Hynninen ja Tuomas Immonen ovat Iso-Syötteen tapahtuman takana.

– Halusimme järjestää uudenlaisen vapaalaskutapahtuman, jossa tärkeintä on hauskanpito meille rakkaan lajin parissa. Tämä ei ole totista hommaa, eikä sitä tehdäkseen tarvitse olla ekspertti, kertoo lumilaudalla laskeva Tuomas Immonen.

– Iso-Syöte sopii loistavasti paikaksi profiilinsa ja lumivarmuutensa takia. Keskus tekee myös yhteistyötä Ystävällisen Kaunohiihtoseuran kanssa, joka on tässäkin tapahtumassa vahvasti mukana, Immonen jatkaa.

Tapahtumaan kuuluu Iso-Syötteelle jo perinteeksi muodostunut kilpailu, mutta lisäksi luvassa on työpajoja, joissa perehdytään esimerkiksi lumiturvallisuuteen  ja vapaalaskemisen mahdollisuuksiin hiihtokeskuksissa.

– Haluamme levittää oppia ja tietoutta erityisesti siitä, ettei lajin harrastamiseen tarvita huipputason laskutaitoa ja lumiturvallisuusasioistakin pääsee helposti jyvälle laadukkaiden koulutusten kautta. Hauskuuteen pääsee siis kiinni helpolla! Immonen kertoo.

Sokerina pohjalla Iso-Syötteen tapahtumaan on tuotu Itävallan Pitztalista löytynyt idea joka on jalostunut Iso-Syöte Wild Race-kilpailuksi.

– Tälläistä emme tiedä, että olisi aiemmin Suomessa järjestetty. Hauskaa tulee olemaan takuuvarmasti, Immonen hehkuttaa ja selvittää Wild Race-käsitettä: Rata lähtee Iso-Syötteen huipulta ja kiertää rinteiden, metsän ja hissilinjankin poikki. Oman reitin saa valita, mutta radalle asetettujen muutamien porttien läpi on laskettava.

Kilpailun rataa on valaistu soihduin ja jätkänkynttilöin, joten tapahtuma on myös katsojaystävällinen. Voiton nappaa nopein aika. Iso-Syöte Freeride Openiin on ennakkoilmoittautuminen, osallistua voi joko lauantain kilpailuihin tai sunnuntain työpajoihin, tai molempiin.

Iso-Syöte Freeride Open 2017 ohjelma:

La 4.2
9-10 Rekisteröityminen
10-11 Iso-Syöte Freeride Open face check
11-15 Iso-Syöte Freeride open kisa
15-18 Keittolounas Romekievarilla
Esitelmät (Romekievari):
15.30 Ilahu Boards
16.00 Mika Fält
16.30 Puuppolan Suksi
18-19 Iso-Syöte Wild Race + Bonfire Party rataan tutustuminen
19-20 Hissit suljettu, Iso-Syöte Wild Race kisa
20.15 Bonfire party + palkintojen jako
22.00 Iso-Syöte Freeride Open Party Romekievarilla

Su 5.2 
9.15-9.45 Work shop 1. Skinnauksen / splittailun perusteet, Tuomas Immonen & Jussi Hynninen
10.00-11.30 Work shop 2:, Vapaalaskun taitoharjoittelu hiihtokeskuksessa, Tuomas Immonen & Jussi Hynninen
11.45-12.45 Luento: Lumiturvallisuus, Patrick Forsblom / lumiturvallisuus –hanke (www.lumivyory.fi)
13.00-14.30 Work shop 3: Vapaalaskun taitoharjoittelu hiihtokeskuksessa, Tuomas Immonen & Jussi Hynninen
13.30–14.30 Work shop 4: Vyörypelastusvälineiden käyttö, Patrick Forsblom / lumiturvallisuushanke

Osallistuminen: http://syote.fi/2015/10/freekingride-ilmoittautuminen/

Lue lisää: http://syote.fi/iso-syote/vapaalasku/

Iso-Syöte_freeride

Lisätietoja Iso-Syötteestä: 

Hiihtokeskus Iso-Syöte on Suomen eteläisin tunturi, jonne Helsingistä
kertyy matkaa 750km.

Iso-Syöte on perinteinen hiihtokeskus jossa laskettelu ja hauskanpito lumella ovat pääasiassa. Hiihtokeskuksessa on yhteensä 17 rinnettä ja kahdeksan hissiä. Suomen lumivarmimmalla alueella sijaitsevassa keskuksessa panostetaan erityisesti lapsiperheisiin. Hiihtokeskus Iso-Syötteeseen kuuluu rinnetoimintojen lisäksi vuokraamo, hiihtokoulu ja lastenhoitotalo. Tunturin ympäristössä sekä kansallispuistoalueella kulkee 120 kilometriä pitkä latuverkosto. Suomen hiihtokeskusyhdistys valitsi Iso-Syötteen vuoden 2012 parhaaksi hiihtokeskukseksi.

Edellinen
Seuraava

Kommentit

kommenttia

 
Jaa tämä sivuShare on Facebook
Facebook
19