Varusteet

Burton Process Smalls kokemuksia

Burton on tunnettu siitä, että se on panostanut pitkään jo kaiken ikäisten ja kokoisten laskuvälineiden kehitykseen, eikä pelkästään ”aikuisten” malleihin. Junior Process Smalls on tästä suunnasta mainio esimerkki. Lauta on erilainen, mutta ominaisuuksiltaan suhteessa hyvin samankaltainen, kun aikuisten Process, joka löytyy mm. Marc McMorrisin jaloista. Jopa grafiikat ovat samat.

Jälkikasvulleni testiin päätyi smalls 134cm malli, pojan ollessa n. 150cm luokkaa. Lauta ulottui tasan tarkkaan leukaan. Ensimmäisillä laskuilla vanhan löysemmän laudan jälkeen laudan pituus taisi vähän pelästyttää kun sillä ei enää voinutkaan pyöriä ihan miten vain, mutta kun suunnattiin ensimmäiseen hyppyriin oli ilo jo katossa. ”Tällä on ihan superhelppoa hyppiä!” kuului välittömästi hyppyrilinjan lopusta.

Burton on mielestäni jo pidempään ollut mestari yhdistämään laudoissaan vauhtikestävyyttä ja leikkisyyttä samaan lautaan. Se näkyy myös tässä laudassa. Katalogista katsottuna laudan profiili on pohjasta flätti ja päistä rocker, mutta käytännössä lauta ei ole hirveästi sen oloinen. Varmasti kaikkeen isoimpaan sendaukseen parempiakin lautoja on, kuten mm. Junior Custom, mutta Talman hyppyrikokoluokassa Process oli varsin riittävä. Lauta menee suoraan, pysyy helposti suunnassa ja on kantattava siitä huolimatta, että se tosiaan on flat-rockeriksi luokiteltava. Muodoltaan lauta on twin ja luonnollisesti siihen menevät Burtonin Channel -siteet, mutta lähes kaikkien valmistajien siteet menevät nykyään myös Channel-järjestelmään (ainakin erikseen ostettavilla kiekoilla). Huomio, että junnujen EST-siteet eivät välttämättä mahdu vielä näin lyhyisiin lautoihin kiskon ollessa viel niin lyhyt, joten siteet Burtonilta kannattaa olla Re:Flex-malliset.

Hyvin taipuu. Lauta on vauhtikestävä, mutta silti riittävän löysä että mm. Hyvinkään Sveitsin kinkkireilin kulmat menevät mukavasti läpi.

Tech-puoli on Burtonin toimesta nimetty Filet-O-Flex -nimiseksi, joka tarkoittaa sitä että tämä on heille, ketkä ovat vähän kasvaneet ulos Chopperista ja etsivät seuraavaa lautaa vähän edistyneempään laskuun. Itse suosittelisin tätä myös ensilaudaksi jos vain senttikooista löytyy sopiva. Lauta on sen verran helppo, että aloittelussa ei ole ongelmaa, mutta kestää käyttökelpoisena huomattavasti ”entry level” -lautaa pidempään. Oikeastaan todennäköisesti niin kauan ennen kuin senttikoon takia pitää ostaa seuravaa – hyppyjen kokoluokan pitää olla jo ikäisekseen kovaa tasoa, että tätä jytkympää tarvitaan. Ytimestä löytyy Super Fly 800G Core, mikä on tuttu Burtonin aikuisten pro-tason laudoistakin. Lauta on todella kevyt suhteessa kokoonsa, mikä on vain hyvä asia ja lisää kevyemmille kavereille käsiteltävyyttä.

Kaiken kaikkiaan sen pidemmittä puheitta loistava lauta kaikkeen laskemiseen reileistä ja parkista pipeenkin ja sen ulkopuolelle. Jos junnusi ei koreile SM-kisojen palkintopallilla niin et varmaan tarvitse tätä jyrempää lautaa jälkikasvun alle, mutta tällä sujuu myös pieni pressi- ja reilikikkailu ongelmitta. Process Smalls on nimestään huolimatta ominaisuuksiltaan suuri lauta, joka ei häviä aikuisten malleille ominaisuuksiltaan.

Lautaa on saatavilla 125, 130, 134, 138 ja 142 kokoisena.

Lisätietoja TÄÄLTÄ

Hintaa laudalla on 260,00 €

Teksti ja kuvat: Mikko Kempas

Edellinen
Seuraava

Kommentit

kommenttia