Tapahtumat

Kids on Board kiertää kouluissa tutustuttamassa lumilautailuun.

Lumilautaliitto lanseeraa uuden Kids on Board -hankkeen, jossa tutustutetaan 1.–3.-luokkalaisia lumilautailun maailmaan kouluissa ympäri Suomen. Ammattimaiset ohjaajat tuovat kouluille Burtonin kehittämiä välineitä, joiden avulla lapset saavat temppuilla ja ottaa ensikosketuksen lajiin turvallisessa ja hauskassa ympäristössä. Toiminta soveltuu jokaiselle toimintakyvystä riippumatta.  – Olemme Lumilautaliitossa erittäin innoissamme ja ylpeitä tästä hankkeesta. Koulupäivien aikana saamme kontaktin sellaisiin lapsiin, joita emme muutoin välttämättä tavoittaisi. Tavoitteenamme on ennen kaikkea levittää lumilautailun fiilistä, saada lapsille positiivinen ensikokemus lajista ja ohjata heidät harrastuksen pariin. Funster Oy:n ja hiihtokeskusten kanssa näimme tässä yhteisen tavoitteen. Nyt meillä on innostavat välineet, laaja hiihtokeskusverkosto ja aivan timanttinen tiimi levittämässä lumilautailun ilosanomaa ympäri Suomen. Eihän tästä voi tulla kuin aivan mahtava kausi! kommentoi Lumilautaliiton toiminnanjohtaja Tiina Lindström

Kiertueella ohjaajina toimii kolme lajin ammattilaista. Maajoukkuetaustaiset Merika Enne (Keski-Suomen alue) ja Kristiina Nisula (Pohjois-Suomen alue) sekä ammattilumilautataustainen Siv Knudsen (Etelä-Suomen alue) takaavat hauskan ja inspiroivan toiminnan Kids on Board -päivänä kouluilla. Ohjaajat vierailevat yhteensä noin sadassa koulussa joulu-maaliskuussa.  Muun muassa Itävallassa 2015 MM-hopeaa big airista hypännyt Merika Enne pitää hanketta tärkeänä: – Lumilautailu on paljon muutakin kuin telkkarista nähtäviä vaativia kisalaskuja. Tämä harrastus on antanut mulle lukemattomia ilon hetkiä, kavereita ja yhteisöllisyyttä, itsensä ylittämisen tunnetta ja vapautta. Niitä kaikki fiiliksiä toivon pystyväni välittämään osallistuville koululaisille. Me ollaan kaikki vetäjät fiiliksissä, kun päästään viemään lumilautailun ilosanomaa eteenpäin. Tämä toteutetaan lapsia varten, tiukkoja sääntöjä ei ole, vaan halutaan jättää tilaa luovuudelle. Pidän myös tärkeänä, että kokemuksia pääsee jakamaan ikätoverien kanssa, ja me halutaankin muistuttaa lapsia kannustamisen merkityksestä. Ei ole väliä, kuinka hyvin onnistuu, vaan se mikä fiilis tästä liikunnallisesta tekemisestä jää. Ei tarvitse osata, kunhan yrittää ja kannustaa muita tekemään samoin, Enne kertoo. Ohjaukseen osallistuneet lapset saavat tietoa alueen yhteistyöhiihtokeskuksen, hiihtokoulun ja lumilautaseuran toiminnasta ja ohjeet miten ilmoittautua mukaan.

Seuraa Kids on Board -hanketta sosiaalisessa mediassa

Instagram: @kidsonboard_fin

Facebook: Kids on Board

Kids on Boardin yhteistyökumppanit ovat Burton ja Opetus- ja kulttuuriministeriö.

Tiedote: Suomen Lumilautaliitto 

Edellinen
Seuraava

Kommentit

kommenttia