Kristiina Nisula on ollut osa maajoukkueen vakiokalustoa hänen tunnetumman kilpasisarensa, Enni Rukajärven ohella jo vuosia. Ennin loistaessa parrasvaloissa, Kristiina ei ole jäänyt makaamaan tuleen, vaan kaikessa hiljaisuudessaan hän on tehnyt määrätietoisesti töitä oman uransa ja ennen kaikkea oman polkunsa eteen. Ja se näkyy, jos on koskaan päässyt todistamaan Kristiinan laskutatsia livenä! Äärimmäisen motivaation lisäksi Kristiina on myös miellyttävä ja puhelias persoona, joka osaa taikoa ympärilleen keveän tunnelman tilanteesta riippumatta. Viime viikkoina tuohon Kristiinan edellä mainittuun omaan polkuun on tullut uusi sivuhaara ja toimitus päätti ottaa selkoa, että mistä on oikein kysymys. Hyvät Rodeon lukijat, tässäpä olisi Kristiina Nisula:
Terve Kirstiina!
Moikka Joonas!
Mitä sulle kuuluu tätä nykyä?
Tätä nykyä mulle kuuluu hyvää. Mulla on ollut pienimuotoinen tauko tässä Tammikuun aikana ja nyt olen viettänyt aikaa Oulussa.
Mikä tauko sulla on ollut meneillään ja miksi?
Mulla on ollut siis laskemisesta taukoa. Loukkasin jo aikaisemmin leikattua kättä vähän uudestaan ja se on ollut tosi kipeä ranteesta, minkä takia multa jäi sitten maajoukkueen keski-Euroopan mäkiviikot väliin.
Harmillista! Kuinka pitkästä tauosta me oikein puhutaan siis?
Kolme viikkoa on nyt ollut taukoa, mutta just itseasiassa varasin lennot tuonne rapakon toiselle puolelle, missä olisi luvassa muun muassa maailman cup osakilpailut.
Sormet ristiin ja peukut pystyyn, että käsi toimii siellä viimeistään entiseen malliinsa! Mutta mennään aiheesta toiseen, nimittäin pikkulinnut lauleskelivat, että sua on pyydetty osallistumaan AVA:lla näytettävään Iholla-sarjan 4:nteen tuotantokauteen ja olet suostunut haasteeseen. Kerro meille, mitä se käytännössä tarkoittaa sun kohdalla?
Tällä kaudella Iholla-sarjassa nähdään siis viisi julkkista, joiden mukana kulkee kamera aina Maaliskuun loppuun asti eli noin kolmen kuukauden ajan. Tarkoituksena olis tallentaa kameralle, että mitä mä oikein duunaan tuona aikana ja että mitä tähän mun lumilautailutouhuun oikein kuuluu. Käytännössä enemmän tulee kuvailtua varmaankin silloin, kun kyseessä on joku tapahtuma, tai jos mä olen lähdössä jonnekin tiettyyn paikkaan, ettei sitä tulis kuvattua niin sanotusti mitään turhaa. Ja reissuissahan tietysti on ihan eri rutiinit kun kotona täällä Oulussa, niin senkin takia tulee kuvattua varmaankin enemmän tien päällä.
Millaista se on sitten ollut höpötellä itsekseen kameran edessä?
Itsekseen on ollut aika vaikeaakin höpötellä niitä näitä ja avata omia ajatuksiaan, mutta jonkun toisen kanssa se on ollut paljon helpompaa. Sitä ikään kuin saa annettua itsestään silloin enemmän ja luontevammin. Harvoin sitä kuitenkaan tulee itsekseen höpöteltyä, niin täytyy myöntää että vaikeaahan tämä on alkuun ollut, hehheh!
Sepä se, hulluksi saattaisivat vielä luulla kun itsekseen höpöttelee. Sosiaalisessa mediassa sua seuranneet jo sen tietävätkin, että sä olet aktiivinen, ulospäin suuntautunut ja energinen tyttö. Kuinka kauan sä mietit, että suostutko mukaan ohjelmaan?
Kyllä sitä vähän joutui miettimään ja oikeastaan se ei ollut musta kiinni kun luonnollisesti tuotantotiimi teki sen lopullisen päätöksen, että kenet otetaan mukaan. Ja itseasiassa mä en varsinaisesti hakenut tähän ohjelmaan vaan mulle ilmoitettiin, että sieltä päästä oltaisiin kiinnostuneita minusta.
Mutta kyllä mä aluksi mietin sitä asiaa vaan että heeetkonen seis. Tavallaan mä tiesin, että mä voisin olla siinä ihan hyväkin, mutta kyllä mä samaan aikaan mietin, että haluaisinkohan mä sitten kuitenkaan…
Miksi sä sitten et olisi halunnut mukaan ohjelmaan?
Hahah noh, mä saatan välillä vähän töhöillä ja päästellä sammakoita suustani! Ja välillä sitä miettii kun joitakin saattaa kiinnostaa että mitä mä sanon. Niin, ja tietysti kyllähän tällainen projekti oman aikansa vie kuitenkin…
Entäs ne tärkeimmät syyt, että miksi sä sitten lopulta halusit osallistua ohjelmaan mukaan?
No yksi syy oli ainakin se, että uusia haasteita pitää uskaltaa ottaa vastaan ja eihän tällaisia mahdollisuuksia kumminkaan tule kovinkaan usein. Ja oon mä miettinyt, että olishan se tavallaan ihan hauskaakin kuvata omaksi ilokseen joitakin reissujuttuja, kun ei sitä kumminkaan aina yksityiskohtaisesti muista, että mitä kaikkea sitä on sattunut ja tapahtunut reissujen aikana.
Sitten tietysti tän ohjelman kautta mä pääsen näyttämään muillekin, että minne kaikkialle päin maailmaa sitä voi päästä lumilautailunkin kautta ja millaista se elämä todellisuudessa on.
Juurikin näin, eli you only live once. Lumilautailukansa tunnetaan kovin kriittisenä kansana ja uskon, että säkin tiedostat sen. Millaisia paineita tällainen massakuluttajalle suunnattu reality-ohjelma aiheuttaa sulle oman imagon, arvostuksen tai yleisen hyväksynnän kannalta lumilautailupiireissä? Vai onko sellaisella edes merkitystä?
Mä koitan olla ajattelematta, että tää ohjelma toisi mulle mitään erityisiä paineita ajatellen lumilautailupiirejä, tai että mitä muut mahdollisesti ajattelee tästä.
Itseasiassa eilen kun oli kiinalainen uusi vuosi, niin siihen liittyen mä opin todella mielenkiintoisen sananlaskun, mikä menee näin: ”On monia polkuja huipulle, mutta näköala on aina sama.” Eli mä kuljen mun omaa polkuani pitkin ja katsotaan, että mitä tämä polku tuo tullessaan.
Mutta niin, lumilautailukansa on tosiaan melko kriittinen. Toisaalta mä koitan elää sen kuplan ulkopuolella, jotta elämässä olisi muutakin toimintaa ja mä uskon, että on varmasti ihan mielenkiintoista näyttää se puoli lumilautailukansalle. Mutta tottakai päätös on kuitenkin katsojan silmissä eli jokainen tekee tästä varmasti omat johtopäätöksensä.
Ja onhan lumilautailun yleismeininkiä pidetty jo vuosia sellaisena ”lökäpöksyt juo kaljaa” -henkisenä, mutta kyllä se meininki maailmalla on tosi erilainen nykyään, että ei siellä jengi lähde kisojen jälkeen rellestämään niin kuin monesti ajatellaan. Tietyllä tapaa se meininki on jopa kireämpää kuin mitä sen ajatellaan olevan, mutta se on kuitenkin urheilua, tosin sellaisella iloisella tavalla, ja että jengillä on hyvä elämänasenne ja meininki sen suhteen!
Toivotaan siis että tämä ohjelma aukaisee myös terävimpienkin kriitikoiden silmiä hieman. Joka tapauksessa tiedetään, että sulla on ranne telakalla tällä hetkellä tökkivistä presseistä johtuen ja kisakalenterista löytyis sopiva rako tällaiselle mahdollisuudelle. Olisitko sä osallistunut Iholla-ohjelmaan, mikäli olisit ollut täysin terve kutsun saadessasi?
Kyllä mä olisin tähän siltikin osallistunut, vaikkakin tammikuu olis ollut todella täynnä ohjelmaa kisojen osalta ja tietysti mä olisin haluannut keskittyä ensisijaisesti niihin, eli haastavampaahan tää olis varmasti ollut.
Sä siis kuvaat seuraavat kolme kuukautta Iholla-ohjelmaa varten. Entäpä kuinka sä aiot yhdistää maajoukkueuran ja ohjelman kuvaamisen kun tervehdyt taas?
Musta tuntuu, että tätä kuvaamista on helpottanut paljon kun on saanut rauhassa leikkiä ton kameran kanssa, ettei sitä kameran mukana kuljettamista ja sillä kuvaamista stressaa enää samalla tapaa. Uskon, että reissuissakin on varmasti jo rennompi meininki sen kanssa. Mutta tietysti sitä kuvaamista olis varmaankin hyvä vähän suunnitella jo etukäteen, jotta ei sitten menis reissuissa ylimääräistä aikaa sellaiseen miettimiseen, että mitäs sitä sitten kuvailis… Mutta kyllä mä uskon, että loppupeleissä sisältöä tulee varmaankin aika helposti kun laittaa vaan recin päälle, antaa runosuonen sykkiä, eikä ajattele liikaa!
Toivotaan siis, että nähdään muutakin kuin Nisse lentokentillä loputtomissa jet lageissa! Jotta ei puhuttaisi pelkästään televisiosta niin puhutaan lumilautailustakin. Mitä suunnitelmia sulla on vielä tälle talvelle?
Tällä hetkellä mulla on suunnitelmia aina tuonne maaliskuun lopulle asti. Helmikuun alussa mä lähden Quebeciin big air ja slopestyle kisoihin, ja siellä ollaan viikon verran. Sen jälkeen lennetään Coloradoon Koskisen Antin johdolla leireilemään maajoukkueen kanssa ja siellä olis tarkotus viihtyä aina maaliskuun alkuun saakka, jolloin ajattelin tulla Suomeen muutamaksi päivää. Sitten olis Espanjassa MM-kisat ja Tsekeissä vielä yksi maailmancup-osakilpailu. Huhtikuusta en vielä tiedä sen tarkemmin, paitsi mahdollisesti menen Laaxiin alkukuusta. Eiköhän niitä kissanristiäisiä vielä silloinkin riitä, ainakin loppukuusta hahah!
Mutta ihan kiva siis, että tossa välissä Coloradossa just pääsee ihan vaan laskemaan, kun kyllä ne kisat välillä vie vähän sitä fiilistä, varsinkaan jos ei satu onnistumaan hyvin siellä…
Kiireiseltä siis näyttää, ainakin suunnitelmien perusteella. Antti Koskisesta ja leirityksestä tulikin mieleen, että entäpä ne suunnitelmat temppujen suhteen. Mitä sä haluaisit kenties oppia ja osata tän kauden aikana?
Viime kaudella mä opin bäkkiseiskan, mutta se on ollut vähän hukassa alkukaudesta, kun ei oo kumminkaan ihan hirveästi päässyt hyppimään, niin se olis kiva oppia takas silleensä että se tuntuis hyvältä ja menee just niin kuin haluaa. Etukantin fronttispinit olis kans kiva saada sellaseen ”silmät kiinni -tatsiin”.
Fronttirodeot on tosiaan ollut sun trademark-temppu jo vuosia. Entäpä milloin me nähdään Kirstiinan ensimmäinen tuplarodeo?
Hahah siihen kyllä tartteis jonkunsorttisia mielikuvitusleikkejä ensin. Se olis kyllä hullun siisti tehdä ja oon mä sitä siis miettinyt ja katsellut videoitakin, että miten se pitäis heilauttaa… Mutta pitäis varmaan ensin saada ne etukantin fronttiseiskameiningit menemään sinne päin!
Täytyy myöntää, että mä oon vähän sellanen että mä tartteen jotain ulkopuolista usutusta ja puskemista, jotta mä uskallan kokeilla uusia juttuja! Mutta siis palatakseni tuplarodeoon, niin kyllä ne vitoset ja seiskat pitää eka lähteä kunnolla. Ja vaikka mä en ite oo ihan hirveä trampoliinien fani, niin kyllä niilläkin hyppiminen vois varmasti auttaa sitä liikeradan hallintaa.
Niin, ja alkukaudesta tuli tosiaan harjoiteltua noita switch backside suunnan pyörimisiä ja ne tuntui ainakin silloin tosi hyvälle. Niitä vois alkaa takomaan enemmänkin!
Eli ei muuta kuin hyrrä pyörimään! Sulla näyttäis olevan tällä hetkellä Vimanan lauta ja siteet alla mutta salapoliisina asiaa tutkiessani panin merkille, ettei sun nimeä löytynyt Vimanan nettisivuilta. Miten sun sponsorikuviot siis voi tällä hetkellä?
Mun ainoa sponsori on tällä hetkellä Battery ja muutoin mä olen oikeastaan laskenut Peetun ja Fredrikin vanhoilla Vimanan kamoilla eli kiitos vaan heille ”sponsoroinnista”! Ai niin, itseasiassa Roopeltahan (Tonteri) mä ostin vanhat räkäiset laskuhousut kahdellakympillä eli maajoukkuelaskijoiden vanhoilla kamoilla mennään aika pitkälti hahah!
Sehän on vaan ekologista, että kamppeet kulutetaan loppuun saakka! Mutta kuvitellaanpa, että Vimana tarjoaisi sulle diiliä niin ottaisitko sen vastaan, silläkin nojalla että Ennillä on jo jalka vahvasti oven välissä merkin suhteen. Vai olisiko se pelkästään rikkaus olla Ennin kanssa samassa tallissa?
Emmä tiedä mitä haittaakaan siitä voisi olla ja tottakai se olis siisti päästä siihen talliin mukaan, kun mä kumminkin tykkään tosi paljon niiden kamoista ja meiningistä. Kyllä mä melelläni ottasin laudat sieltä, enkä mä oikein edes tiedä, että olisko tällä hetkellä muita sellasia kivoja lumilautailumerkkejä, mille haluis erityisesti alkaa laskemaan. Toisaalta en mä ole edes laskenut hirveästi muilla laudoilla kuin Völkleillä ennen Vimanaa…
Vimanan meiningissä on myös ollut siistiä huomata, miten vaikkapa jenkeissäkin näkee tyyppejä laskemassa niiden laudoilla, vaikka se kumminkin on aika pieni eurooppalainen merkki. Enni on kyllä levittänyt hyvää sanaa eteenpäin!
Oletko sä koskaan kysynyt Vimanalta, että miten olisi, jos lyötäisiin hynttyyt yhteen?
On tässä pientä kyselyä ollut ilmoilla, mutta vielä ainakaan ei ole asiat oikein edenneet. Mulle kyllä riittäis tällä hetkellä ihan vaan, että sais vaikka muutaman laudan alleen edes.
Hintalapusta se ei ainakaan ole siis kiinni. Leikitään vielä lisää ajatuksella ja kuvitellaanpa, että sponsoririntamalla ei ole huolen häivää vaikkapa seuraavaan kolmeen vuoteen. Mistä tilanteesta me löydettäisiin Kristiina Nisula vuonna 2020?
Musta olis kivaa tehdä viel enemmänkin sellasia pieniä kuvausprojekteja, tai mä tykkäsin siitä tosi paljon kun käytiin viime vuonna Laaxissa kuvaamassa se pieni pätkä. Mä uskon myös, että kuvaamisen kautta mä voisin saada itestäni enemmän irti ja siinä olis vähän erilainen panos kuin kisaamisessa.
Nyt on ollu vähän hankalaa kun ei oo päässy sellaseen kisaputkeen, mutta kyllä mä tykkään kisailustakin, ei siinä mitään. Kyllä mä haluaisin seuraavat pari kolme vuotta vielä haastaa itseäni lumilautailun saralla myös kilpailemalla.
Kuitenkin sitä tiedostaa, että itsessä olis potentiaalia, mutta jotenkin sitä ei oo vielä saanut ulos. Eli pitää vaan tehdä niitä tiettyjä asioita säännöllisesti, vaikka välillä tuleekin inhottavia takapakkeja ja loukkaantumisia, mutta toisaalta nehän on vaan osa tätä lajia, eikä niille silleen voi mitään.
Rehellistä puhetta, ja toimitus on täysin samaa mieltä. Seuraavaa vaihdetta silmään vaan Nisse! Mitenkäs tämä naislumilautailijoiden taso tänä päivänä, herättääkö Haileyn tuplakorkki fronttitonni lähinnä fiilistä vai paineita oman kehittymisen suhteen?
Voi morjes! Mistä noi repii noita juttuja? Mutta siis mä oon kyllä erittäin fiiliksissä, että tähän pisteeseen ollaan päästy ja eteenpäin mennään varmasti. Positiivisia paineita tuosta tulee tottakai, mutta kyllähän tää vaan todistaa sen, että jos Hailey pystyy tohon niin miks en mä pystyis, että se on tosi siisti juttu!
Mutta ehkä tärkeämpää on just löytää ne omat vahvuudet, ettei kulje vaan toisten temppujen perässä, vaan luo just sen oman polun ja tekee niitä omia juttujaan.
Juurikin näin, uskaltakaa siis talsia niitä omia polkuja pitkin, hyvät Rodeon lukijat. Ulospäin suuntautuneena ja supliikkina heitäppä vielä ne kuuluisat kolme knoppia miten nuo unelmat on jokaisen meidän tavoiteltavissa!
Hahah no nyt on pakko ensialkuun siteerata Peetua kun siltä oli kysytty sama kysymys aikasemmin ja se oli vaan vastannut, että ”askelkyykkyä vaan niin kyl sä pysyt pystyssä!”
Mutta knoppivinkkejä vois olla, että pitää tykätä siitä mitä tekee, niin se vie pitkälle. Sitten ei pidä missään nimessä luovuttaa, vaikka välillä tää laji yleisesti tai joku temppu erityisesti saattais tuntua liian haastavalta, että sillon pitää vaan suunnata huomio johonkin toiseen temppuun esimerkiks. Kolmas knoppi vois olla, että löydä itsellesi kivaa laskuseuraa, missä on hyvä puskea toinen toistaan. Vaikka tää on yksilölaji, niin on tosi tärkeetä, että taustalla on kannustavaa jengiä, joka uskoo suhun. On jotenkin tärkeetä tajuta, ettei kukaan tuu saavuttaa huippua yksin vaan siihen tarttee muiden apua ja sitä kannattaa ottaa vastaan.
Loppuun vielä sama päivän aforismi Nalle Puhin menestyksen kirjasta, eli ”vuoren päälle on monta polkua, mutta näköala on sama”. Jokaisen pitää vaan löytää oma tyyli tehdä asioita ja luottaa rohkeasti omaan tekemiseensä vaikka välillä kuinka epäilyttäisi, ja samalla muistaa, että aina ei ole ”oikeata tai väärää” tapaa tehdä asioita!
United we stand, divided we fall. Kiitos Kirstiina rehellisistä ajatuksista ja tsemppiä kauden jatkoon ja kuvauksiin. Toimitus jää innolla odottamaan uusia Iholla-sarjan jaksoja ja ennen kaikkea Krissen lumilautailusaavutuksia…
Teksti: Joonas Eloranta
.gif)