Neljä kaverusta ajoivat Leville asuntoautolla alkutalvesta. Annetaan Talman parkkia ahkerasti kuluttuavan Mikael Larimon kertoa mitä jäi Levistä jalkoihin ja katsotaan Vappulan Villen ja Mikaelin toteuttama video Levin alkutalvesta.
Kuvaus: Ville Vappula
Editointi: Mikael Larimo
Laskijat: Hans kestilä, Juho Haapalainen, Mikael Larimo
Musiikki: Ipek Ipekcioglu & Hakan Vreskala – Bir Cift Turna
Vettä sataa, tuulee ja on pimeää, eletään vuotta 2017. Puhelin soi lokakuisessa Helsingissä, vastaan. Hans (Kestilä) ehdottaa talven luo vierailua, asuntoautolla joulukuun puolivälissä. Siinä vasta tuuleen tallustaessani en tarvitse sekuntiakaan harkinta-aikaa, kiinnostaa!
Talven lähestyessä reissuvalmistelut etenivät omalla painollaan ja lopulta porukka saatiin kasaan, vaikka monilla tuntuikin olevan paljon kaikkea laskemista tärkeämpää tekemistä. En ymmärrä! Lähtöä edeltävänä päivänä satoi paksu kerros räntää, liikenne oli kaaoksessa eikä lentokoneet liikkuneet Helsinki-Vantaalla. Tuntui erikoiselta, että Etelä-Suomessa talvi on nykyisin ongelma. Joillekin 13. päivä enteilee pahaa, mutta meillä tilanne oli toinen. Tavarat pakattuna pyörillä kulkevaan tilaihmeeseen, joka toimitti myös kodin virkaa, hymyilevät nokkamme osoittivat kohti pohjoista. Vaikka ajokeli ei ollut paras mahdollinen, alkoi ikkunoista siintää tuossa tuokiossa (17 tuntia myöhemmin) Levin silhuetti öistä taivasta vasten.
Aamu valkenee ja keli on kirkas, pakkasta ei ole paljoa, mutta lunta senkin edestä. Paikallisten mukaan saman verran tai enemmän kuin edellistalven helmikuussa ja viimeiset noin 20cm oli leijaillut maahan vain paria päivää aiemmin. Pitkä ajomatka painaa vielä hieman, mutta suuntaamme innolla mäkeen. Kyllä kelpaa kurvailla ja pöllyttää koskematonta linjaa tykkypuiden välissä, eikä rakkakiviäkään tarvitse jännittää tippaakaan. Harvinaista herkkua ainakin meikäläiselle näin alkukaudesta. Kuten aina, taisin tälläkin kertaa kliseisesti todeta lumen olevan parasta suomiputikkaa ikinä! Kaamoksen tarjoama muutaman tunnin valoisa aika viihdytään erittäin hyvin sivumaastoa koluten. Vaikkei Levin maasto olekaan kovin tuttua, löytyy mukavia, puhtaita laskuja helposti ja paljon jo hisseiltä.
Luonnonvalon viimeistenkin rippeiden painuttua mailleen, suuntaamme lounaan kautta kohti paria päivää aiemmin valmistunutta Southparkia. Vaikuttaa erittäin hyvältä! Alkuun pari leppoisaa loikkaa, kahdella eri kokoisella nokalla. Kauden ensimmäiset hypyt onkin mukava ottaa haltuun pienemmällä linjalla. Niiden jälkeen tulee monen monta reiliä mukavan matkan päässä toisistaan ja välistä löytyy myös muutama pieni neppailuhyppyri. Parhaimmillaan yhdelle laskulle taisi olla tarjolla kymmenkunta eri tasoista reilivaihtoehtoa. Kaupanpäälle parkki saa vielä ison plussan molemmista, frontti- ja bäkkipuolenkornereista! Alkukankeus selätettyämme parkki on täynnä pelkkää nautintoa!
Poikabändimme kokoonpanoon valmis, kun Juho Haapalainen saapuu tunturiin parille viimeiselle laskulle, asennetta ja jännitystä tihkuvalla Polollaan. Ensimmäisenä temppunaan hän kömpi autostaan pihalle repsikanovesta, kuskin ovi kun ei ole yhteistyökykyinen. Karavaanikvartettiimme kuuluu allekirjoittaneen ja Juhon lisäksi ennen kaikkea matkanjärjestäjä, Hans Kestilä, joka on suvereenin stikkaamisen lisäksi oiva organisaattori. Hovikuvaajan virkaa puolestaan toimittaa Ville Vappula. Hän oli pakannut mukaan lähes koko omaisuutensa, joten kamerakalustosta ei tällä reissulla ainakaan tule olemaan puutosta.
Hissien sulkeuduttua karavaani toimittaa muonavaraston täydentämisen ja lopulta kotimme parkkeerataan rinteiden lähettyville siten, ettei se toivottavasti häiritse ketään. Illallisen kokkaus hoituu upouusilla keittiövälineillä. Kattila, pannu ym. tarpeisto oli hommattu ajomatkalla, koska niitähän kukaan ei lähtötohinoissa ollut muistanut ottaa mukaan. Kylläisinä ja tyytyväisinä laskemme päivän päätteeksi levolle. Ensimmäisen päivän perusteella tästä on tulossa erittäin hyvä retki!
Toisena aamuna ikkunastanäkyy varsin sumuinen maisema ja puurajan yläpuolella näkyvyys onyhtä hyvä kuin Teivon raviradan takarivistä, eli ”ei nää hevonpersettä”. Metsässä kontrastia kuitenkin on riittävästi rinteen muotojen erottamiseksi ja jatkamme puuterin kuluttamista siitä, mihin edellisenä päivänä jäimme. Ai että, siihen herkkuun ei kyllästy! Päivän päätteeksi, pahimman sumun hälvettyä Ville onnistuu vielä taltioimaan muutaman nätin ruudun parkilta ja voimme hyvillä mielin lähteä saunomaan.
Saunareissustakehkeytyikin varsin mielenkiintoinen. Villen partiotuttu oli vastapäässyt sotavoimien palveluksesta ja he olivat porukallavuokranneet pari kelokartanoa tj0 -juhlia varten. Kun pojat kuulivatmeidän majoittuvan asuntoautossa, kutsuivat he meidät tiluksilleenkylpemään. Kiitos huomaavaisuudesta! Sisään päästyämme meitätervehti lauma juhlatuulella olevia miehenalkuja, joista ensimmäinen vastaan tulija kehuskeli ylpeänä sukukalleuksiensa pienuutta. Tässä vaiheessa suuntasimme melko suoraan saunaa kohti. Muutama sangollinen vettä haalealle kiukaalle, perusteellinen peseytyminen ja se siitä. Pukuhuoneessa eräs nuorukainen kyseli, olemmeko mekin Kainuun prikaatista, juuri kun minä haron rastojani ja Hans kuivaa hevilettiään. Naureskellen kiitämme saunasta ja painelimme takaisin liikkuvaan kotiimme.
Pari seuraavaa päivää tunturissa noudattavat melko pitkälti samaa, toiminnan täyteistä kaavaa. Aamutoimien jälkeen viihdytään metsälaskun parissa, niin kauan kuin valoa suinkin riittää ja lounaan jälkeen, pimeän laskeuduttua siirrymme parkkiin. Laskeminen itsessään on niin hauskaa, ettei meinaa malttaa keskittyä kuvaamiseen. Villen muistikorteille kuitenkin tarttuu komeita ruutuja ja muutamia videoklippejä sekä parkilta että metsästä. Puiden välissä pöllyttämisen kuvaamiseen sopivaa paikkaa etsittiin melko kauan, koska olimme innoissamme laskeneet kaikki parhaat, helposti saavutettavat paikat jo puhki. Lopulta tykkypuiden suojissa värjöttely saa riittää, salamat välähtelevät luonnonvalon huvetessa ja homma saadaan purkkiin, niin että kerkeämme vielä juuri ja juuri syömäänkin ennen lounas pöydän sulkeutumista.Illalla Levin South parkin ystävällinen henkilökunta mahdollistaa meille vielä hyvät kuvaussessarit parkilla. Meille avattiin silloin vielä suljettuna ollut, parkin vieressä kulkeva ankkurihissi, jolla kierto nopeutuu huomattavasti ja parkin laskeminen muuttuu entistäkin mukavammaksi.
Reissumme viimeiselle aamupäivälle oli luvattu kirkasta keliä ja ajattelimme kuvata hyppyreitä. Ennuste toteutuikin ja aamu on todella kaunis! Laaksoissa velloo sumu, mutta ylhäällä on kirkasta ja aurinko kajastaa taivaanrannassa. Auton mittari näyttää -23 celciusta, joten pukeutuminen hoidetaan huolella. Inversio kuitenkin yllättää, eikä ylä-aseman mittari näytä enempää, kuin 6 pakkasastetta. Haikatessa tuleekin siis melko lämmin, mutta niin kauniissa maisemissa ei pieni hiki paljon haittaa! Hyvien sessareiden jälkeen, pari nättiä kuvaa saatuamme, kruisailemme läksiäisiksi vielä parit erittäin nautinnolliset mäet metsän puolella ja sitten kurvaamme autolle. Heti kun ikkunat on saatu sen verran suliksi, että autosta näkee ulos, aloitamme paluumatkan tyytyväisinä ja monta hyvää muistoa rikkaampana.
Iso kiitos mukavasta reissusta karavaani kumppaneille, Hansille järjestämisestä ja Elämysautoille kulkevasta kodista! Lisäksi nöyrä kumarrus loistavasta kauden avauksesta Levin Southparkille ja kaikille asianosaisille!
.gif)