Piruliinat Wilma Wibom ja Siv Knudsen päättivät viime keväänä Rukan Battery parkissa eräänä maanantaina haikkisessareiden äärellä, että seuraavalla kaudella he laskevat Kanadassa. Miksi juuri Kanadassa, sitä ei taida muistaa kumpikaan. Liekö syynä olleet huhut BC:n mittavista dumpeista ja Whistlerin parkeista vai ehkäpä hyvästä menosta ja komeista kanadalaista, ken tietää. No sanansa mittaisina naisina, Piruliina-kaksikko pakkasi lumilaudat bägiin ja ottivat tammikuussa suuntimat kohti Kanadan länsirannikkoa ja Brittiläistä Kolumbiaa.
Siv: Viime keväänä oli eräs lonkeronharmaa maanantai Rukalla, tiiätte ne sellaset päivät kun on kostee ohut tihkusade ja aivan harmaata, mutta silti on aika hyvä laskee. Kuitenkin oli sellanen tunne, että jotakin uupuu, niin päätettiin heittäytyä hurjiksi ja käytiin ostamassa sikspäkki tuulivoimalla tuotettua olutta ja varmaan kilo luomu karkkia ja päätettiin pitää haikkisessarit nuubituubiin. Sitä aikamme tehtyämme todettiin jälleen kerran se, miten hiton siistiä lumilautailu ystävien kanssa on ja kuinka ei haluttais tehdä mitään muuta kuin sitä. Sinä lonkeronharmaana maanantaina syntyi päätös, että seuraavana talvena lähetään kunnon lumilautailuseikkailulle. Ja niin myö lähdettiin.
S: Luonnollisesti mitään majapaikkaa ei oltu ennakkoon saatu hoidettua, ensimmäiset yöt kaverin pienen pienessä huoneessa Vancouverissa kolmestaan lautabägien kanssa naurattaa jo nyt, mutta sillon tuntu himpun verran raskaalle. Matkanjärjestäjä Wibom hoiti meille Whistleristä viikoksi hostellin hinnalla kaksikerroksisen lukaalin saunalla. Kirjaimellisesti naurettiin lattialla sitä tilanteen älyttömyyttä, kun päästiin mestoille. Heti ensimmäisinä päivinä saatiin aamupäivinä kunnon pehmeää lunta auringossa ja iltapäiviksi siirryttiin parkin puolelle. Täytyy sanoa, että ei paremmasta väliä.
Wilma: Meidän onneksi etä-piruliina Pauliina Pietiläinen pitelee majaansa Vancouverissa ja sitä kautta matkat kulki useampaan otteeseen. Vancouverin stopeilla käytiin filmaamassa Mount Seymourin parkissa. Mt. Seymour on Brittiläisen Kolumbian ainoa perheomisteinen hiihtokeskus. Paikalliseen mittakaavaan nähtynä keskus on pienehkö, ”vain” neljän tuolihissin keskus. Laskettavaa Seymourista löytyy kuitenkin paljon ja mäkiä rinnekartan mukaan 39. Parkki on Seymourissa erittäin napakka, hyvin sheipattu ja sitä on kiva myös haikata. Parasta Seymourissa on hyvä meininki ja aivan älyttömät maisemat, jos sää on selkeä. Vuorelta näkyy koko Vancouverin kaupunki ja pitkälle Tyynelle merelle saakka. Seymourissa löytyy lumisina päivinä myös tuoretta putikkaa laskettavaksi ja metsälinjoja. Bongattiin myös kotimaan julkkiksia, kun Iikka Backström ja Eero Niemelä tulvat hissijonossa vastaan Wild Catsien kuvausryhmän kanssa. Mt. Seymour on orkkis Wid Catsin Devun Walshin kotikeskus ja maestro itse oli myös paikalla. Elokuvassa lienee melko mehukasta kuvituskuvaa Seymourilta, sillä auringon laskut olivat aivan sick muutamana selkeänä iltana. Ehdottomasti vierailun arvoinen paikka, mikäli matka kulkee Vancouverin kautta. Kaupungissa on myös kaksi muuta keskusta Cypress ja Grouse, mutta niissä ei käyty, kun Seymourissa viihtyi niin hyvin.
S: Oltiin kuultu tosi paljon hyvää paikasta nimeltä Revelstoke ja luonnollisesti haluttiin sinne mennä, kun kerta siihen mahdollisuus oli. Ja se vasta oli huikea paikka se. Sieltä välittyi sellainen lämminhenkinen pienen paikan tuntu, ihmiset oli mahdottoman ystävällisiä ja avuliaita. Jengi tuli heittää femmoja mäessä ja muutaman lauseen jälkeen jo lähti näyttämään meille metsäreittejä ja spotteja. Tuli todella tervetullut olo ja jäi tosi hyvä fiilis siitä, kuinka lepponen meininki paikallisella skenellä siellä oli. Mäkeen ja spoteille mentiin pääasiassa liftaamalla eikä kyytiä koskaan tarvinnut kauaa ootella, samalla tapas mitä hauskimpia tyyppejä.
S: Revelstoke on nuori keskus, siellä on ollut hissit nyt yhdeksän vuotta. Aivan mieletöntä metsälaskua, tarpeeksi jyrkkää ja kuitenkin sen verran avointa puustoa, että tällanenkin parkkijyrä kerkes isoimmat kuuset väistelemään. Ja tietenkin kunnon takamaastoa niin paljon kun vain kunto tai välineet periksi antaa. Paikallisilla laskijoilla tais aika poikkeuksetta kaikilla olla kelkat, joilla ne ajeli paikkoihin, joista ite saatto vaan haaveilla. Revelstokessa oli parkki nyt ensimmäistä kautta, muutama parkkisheippari hengas parkilla kaiket päivät ja sheippas setit kuntoon muutaman tunnin välein. Vähän kyllä nauratti kun ei siellä juuri kukaan parkkia laskenut, joka on aivan ymmärrettävää, kun vuori itsessään kunnon parkki kaikkine luonnollisine mahdollisuuksineen. Mutta niinä päivinä kun lumi on vuorella huonompaa niin ompahan hyvä parkki mitä laskea!
W: Revelstoke on himpun verran kaukana Vancouverista, mutta sen läheltä löytyy myös paljon muita keskuksia. Takamaastoihin mesta on kuin unelma ja tällaset parkkirotatkin pääsi tosiputikan tunnelmiin ihan keskuksen sisälläkin. Revelstokessa on hulluna putikkaa ja hoitamatonta maastoa, joista ski patrollit tulee vielä hakemaan, jos jotain nyt sattuu. On metsää ja bowlia ja droppia ja avointa kenttää, you name it, they have it. Lunta tuli koko viikon taivaan täydeltä, joten vanhoissa jäljissä ei kyllä tarvinnut kurvailla. Loksut ottivat mielellään mukaan ja pikku arvioinnin jälkeen uskalsivat viedä meitä vähän jyrkempäänkin maastoon. Revy oli kyllä kaiken kaikkiaan aivan mieletön mesta, jossa on todella upea tunnelma ja kaupunkikin on kun postikortista.
S: Mikä parasta siinä paikassa oli kyllä se leppoisuuden tuntu kaikkialla. Kun moni muu paikka on usein melko kiireinen kaikkine turisteineen, niin Revestoke on kyllä aivan omassa sarjassaan ystävällisten ihmisten ja tunnelmansa puolesta. Voin luvata, että Relevstoke tulee näkemään vielä paljon Piruliinaa itsessään!
W: Suurimman osan BC:n reissusta vietettiin legendaarisessa Whistlerissä. Whistlerin kylä oli meille ehkä vähän liikaa ja vähän liian kiiltokuvamainen (tai muovinen), mutta huh huh kuinka siistejä laskuja siellä onkaan ja aivan sairaan siistiä jengiä. Whistlerissa on kaksi vuorta Whistler Mountain ja Blackcomb. Samalla lipulla lasketaan molempia. Molemmissa löytyy aivan sairaasti rinteitä, hulluna metsäreittejä ja jäätiköllä aavaa kenttää vaikka muille jakaa. Jengi käy paljon tekemässä touringia, haikkaa ja takamaastoa on hurjan paljon. Rinnealueiden sisällä, tai ainakin melko lähellä, löytyy vaativaakin putikkamaastoa ja metsälaskuja. Pienellä livahduksella aidan ali saa aivan sairaan siistejä laskuja puhtailla linjoilla. Toki kannattaa napata mukaan joku, joka tietää minne mennä, muuten voi olla aika pitkää haikkia tiedossa umpihangessa tai pahimmassa tapauksessa vähän liian korkeita kalliodroppeja edessä. Parhaat ja helpoimmin lähestyttävät pöllyttelyt kolutaan aina super nopeasti, joten jos easy access -putikat kiinnostaa, kannattaa hissijonossa olla aika tikkana viimeistään 7.30. Parkit on tietysti Whisissa aivan älyttömiä. Whistler Mountainin parkki on profiililtaan ja laitteiltaan vähän lempeämpi. Blackcombissa on paljon laskettavaa perus-parkkirotalle, mutta sieltä löytyy hullun kokoiset hyndä- ja reililinjat myös ammattilaisille. Reissun vikalla viikolla avattiin myös paippi, joka oli aivan sairaan hyvä.
S: Oli kyllä hymyssä pitelemistä kun noille parkeille pääsi ensi kertaa. Huusi takareisi melkosta hoosiannaa ekoina päivinä kun laittoi sen parikymmentä reiliä samaan raniin, loppureissusta ei meinannu farkut mahtua jalkaan reisistä. Mutta kyllä näin Serenan lokaalina täytyy sanoa, että siinä on etunsa kun pääsee tekemään sen 15 rania tunnissa jos haluaa temppuja hinkata. Whisin parkeissa laskuja kertyy neljästä viiteen tunnissa pitkien hissimatkojen johdosta. Se oli tällaselle malttamattomalle sielulle vähän vaikeaa välillä. Kamat vaihtu parkeissa paljon, joka oli tavallaan hyvä, tavallaan ei. Jos halus jonkun tempun johonkin laitokseen tehä niin se oli tehtävä heti eikä huomenna.
W: Jengiä ja tunnelmaa Whistlerissä oli aivan joka lähtöön. Tavattiin onneksemme aivan hullun siistejä tyyppejä, jotka vei meitä kaikkiin uskomattomiin seikkailuihin. Yksi yö vietettiin puolessatoista kilsassa erämökissä, jonne oli aika raju kelkkamatka, joka luonnollisesti taitettiin pimeän tullen täyden laskupäivän jälkeen. Mentiin kolmella päällä kelkalla aivan sairaan kuoppasta tietä ja norjalainen tietysti putos kyydistä kesken reissun. Oli välillä vähän usko loppua reilun tunnin kelkkamatkan aikana, mutta perille pääseminen kyllä hölli ja oli vaivan arvosta. Frendiporukka, joka oli mökkiä salaa tuonne vuorelle rakennellut, oli tehnyt meille kivat setit ja kelkkailun jälkeen päästiin istuskelemaan viinit kädessä nuotiolle. Seuraavana aamuna kun heräiltiin, maisemat oli ihan älyttömän kauniit ja meille oli rakenneltu mökin eteen bäkkärihyndä. Mökissä ei ollut vettä eikä sähköä mut sitäkin enemmän fiilistä.
S: Joo olihan ne kelkat siellä vähän erilähtöä kun Suomessa. Siinä yritin kaksin käsin roikkua kelkkaan sidotun rinkan remeleissä kiinni kun Wilma ja Ryan seiso kelkan molemmin puolin ohjaamassa. Se oli kun olis ollut sokeana rodeohevosen selässä. Jossain kohtaa jalka lipes alta ja tipuin siitä kelkan selästä pimeyteen. Siinä ei onneks sen kummempia käyny kun, että hävetti pirusti.
S: Eräänä sunnuntaina heitettiin lapiot olalle ja lähettiin jalan spottimetsälle. Siitähän löyty sitten Whistlerin kylän laitamilta aika hauskan oloinen gäbi sähkölaatikon päälle josta oli droppi alas. Ajateltiin, että tämäpä hyvä. Ei keretty raksaamista alottaa kun Too Hard – mimmejä alko tulla mestoille. Pidettiin siinä sitte sessarit yhessä, oli vähän vaikee pitää pokka coolina haha. On ne kyllä kovia mimmejä laittaa!
W: Kaiken kaikkiaan Brittiläinen Kolumbia oli kyllä laskureissuna aika unelmakohde. Ihan viikon tai kahden takia sinne ei ehkä kannata lähteä aikaerojen ja matkustusaikojen takia. Lisäksi viikon tai päivän hissiliput on niin älyttömän hintaisia, että pidempi visiitti ja kausikortti kannattaa. Revelstoke oli ehdottomasti molempien meidän suosikki laskemisen, jengin ja tunnelman kannalta. Whistler puolestaan oli helposti saavutettavissa ja siellä on monipuolisesti tekemistä ja pääsee nopeasti Vancouveriin halutessaan. Missä vaan tolla aluella taitaa hyvänä lumivuonna olla hiton hauskaa. Meillä kävi munkki, kiitos vaan El Niño sääilmiölle, kun lunta tuprutteli monena viikkona kymmeniä senttejä päivässä. Niin paljon taidettiin tykästyä alueeseen, että viisumiasiat on jo selvityksen alla. Ehkäpä ensi vuonna uudelleen.
Terveisin Siv ja Wilma.
.gif)