”Tsemppiä, isi!”
Tahkolla käytiin 15.4. banked slalomin suomenmestaruuskilpailut. Masters-sarja (yli 35-vuotiaat) oli osanottajien määrässä mitattuna suosituin. Voittajaksi nousi täpärästi Priidik Vesi ennen edellisvuoden mestari Heppu Penttiä ja toista pitkän linjan laskija Toni-Markus Turusta.
”Tsemppiä, isi!” kuului lähtöalueen takaa kun taas yksi iseistä lähti radalle. Kilpailijoita masters-sarjassa oli kaiken kaikkiaan 39 ja vanhin heistä oli lähtöalueen pikaisen gallup-otannan perusteella 56-vuotias. Usealla kilpailijalla oli sama sukunimi, kuin jollain kids, groms tai rookie sarjan osallistujalla. Taisi paikalla olla yksi isä-äiti-lapsi-kombokin.
Entisiä ammatti- tai puoliammattilaskijoitakin oli mukana useampi; Pentin ja Turusen lisäksi ainakin Sami Tuoriniemi, Tuukka Tams ja Heikki Sorsa. Itse osallistuin elämäni ensimmäistä kertaa SM-kisoihin. Yhden laskun kaaduin ja kaksi muuta meni niin ja näin, mutta koska en lähtenyt palkintosijoja havittelemaankaan oli tärkeintä olla mukana ja saada kokea kisojen yhteisöllinen tunnelma. Ja sama magneetti taisi olla päällimmäisenä kaikilla muillakin; lähtöalueella toisia kannustettiin, luistovoidetta lainattiin ja kaatumisista oltiin huolissaan. Kun joku nakutti hyvän ajan, kuului spontaaneita taputuksia ja fiilistelyä. Ihan tosissaan siellä kilpailtiin, mutta korkeintaan itseä vastaan ja muiden kanssa.
Rataa kehuivat kaikki. Se olikin boarder crossin ja banked slalomin maamme kokeneimman ja meritoituneimman olympiavoittaja, X-games voittaja ja maailmancupin voittaja Matti Suur-Hamarin taidonnäyte. Matti oli myös itse lähettämässä kilpailijat lähtöalueelta matkaan. Radalla mutkia oli reilu kymmenen ja lisäksi kaksi tuplabumppia, joiden tuplaamisen tuomista eduista spekuloitiin koko kisojen ajan – siis siitä pitäisikö molempien kumpujen yli laskea samalla vauhtia pumpaten vai hypätä ensimmäisestä kummusta toisen alastuloon. Täyttä varmuutta asiaan ei lopulta saatu.
Aurinko paistoi täysin pilvettömältä taivaalta koko päivän. Osallistujia oli kaikissa sarjoissa yhteensä lähes sata ja katsojiakin dj-grilli-terassilla mukava määrä. Kilpailun rennosta luonteesta kertoi myös se, että kisarunien välissä ainakin Heppu Pentti ja duudsoneiden HP Parviainen kävivät loikkaamassa näyttävät metodit viereisestä cornerista.
Rentous tuntui olevan avain myös kilpailussa onnistumiseen. Kaikki varmasti yrittivät parhaansa, mutta jos vertaa meidän häntäpään laskijoiden laskuilmettä kärkikahinoihin niin nimenomaan rentouden puute paistoi läpi. Parhaat laskijat tuntuivat ikään kuin antautuvan kaarteille ja antavan lautansa viedä heitä minne rata halusi. Ei hallitsemattomasti, vaan rennosti kaarteiden parhaita linjoja ja jyrkimpiä seiniä mukaillen. Parhaimmillaan lasku ei näyttänyt juurikaan siltä lumilautailulta mitä rinteessä harrastetaan, vaan aallolla surffaamiselta.
Ilo on sana, joka jäi päivästä päällimmäisenä mieleen. Toisen puolesta iloitseminen, omista suorituksista iloitseminen ja ennen kaikkea iloitseminen siitä, että oli paikalla ja sai jakaa tämän kaiken muiden kanssa. Siihen toimi erinomaisena lisänä banked slalomin sisartapahtumana järjestetty Eero & HP tourin osakilpailu, joka oli vakavan leikkimielinen kilpailu hyppyreillä ja reileillä, joihin kaikki voivat vapaasti osallistua.
Kotiin ajaessa mietin kuinka onnellinen ja etuoikeutettu olen, kun olen saanut elää ja kasvaa lumilautailuyhteisössä sen ollen yksi tärkeimmistä itseä muokkaavista kokemuksista 14-25-vuotiaana. Ja kuinka saan edelleen olla osa sitä ja tuoda omia lapsiani kokemaan saman.
Lumilautailu on muuttunut vuosien varrella paljon, mutta ainakin tämän tapahtuman perusteella olennainen on säilynyt; yhteishenki ja liiallisen mailan puristuksen puute. Kyseessä oli SM-kisat, mutta Hepun kireät chinot oli lähimpänä kisatrikoita ja omien keskittymisharjoitusten ja salaisuuksien pitämisen sijaan onnistumisen ainekset jaettiin ja toisten onnistumisista iloittiin. Väkisinkin jäi miettimään miten tämän rentouden ja ilon saisi tuotua myös sinne työarkeen; ei täysillä tekeminen tarkoita sitä, että naaman olisi oltava irvessä ja kilpailijat on nähtävä vastustajina. Eikö meillä olisi joka päivä parempi olla, kun suhtautuisimme elämään niin kuin lumilautailukisoihin; omaa kehitystä havitellen, muita kannustaen ja kaikkien onnistumisista iloiten?
Autossa laitoin soimaan Pennywiseä, Offspingia, Millencolinia ja NOFX:ää. Palasin hetkeksi nuoruuteeni ja olin kiitollinen siitä, että katsonpa taakse tai eteenpäin se on siellä; rakkaus lumilautailuun, kaverihenkeen ja itsensä ylittämiseen. Kiitos ihan jokaiselle kilpakumppanille. Ensi vuonna uudestaan.
Teksti: Pauli Waroma
Kuvat: Mikko Manninen (@migismanninen)
.gif)