Muut

Rinnekangas pronssille Pekingin big airissa

Mitali on Rinnekankaan uran toinen maailmancupissa.

Rene Rinnekangas on sijoittunut kolmanneksi Pekingissä Kiinassa lasketussa big airin maailmancupin kilpailussa. Rinnekankaan yhteispisteet olivat 176,25. Kiinan YimingSu voitti kisan pistein 181,00. Naisten ykkönen oli Iso-Britannian Mia Brookes ylivoimaisin pistein 176,50.

Rinnekangas aloitti kilpailun loistavasti saaden ensimmäisestä hypystään kilpailun parhaat pisteet 95,00. Hänen temppunsa oli nollie butter backside rodeo 1440, jota kukaan ei ole aiemmin ainakaan kisoissa tehnyt.

Toisella kierroksella hän teki switch backside rodeo 1260:n, mutta alastulossa oli pientä korjaamisen varaa. Kolmannelle kierrokselle siirryttäessä hän oli viidentenä, mutta kolmannen kierroksen paremmin tehty sama temppu nosti hänet toiseksi. Lopullinen tulos oli kolmas sija, ja näin Rinnekangas otti uransa toisen mitalin maailmancupissa. Edellinen on Churista otettu hopea vuodelta 2021.

Pitkän päivän jälkeen Rinnekangas on äärimmäisen tyytyväinen:

– Juuri saatu hoidettua pressi ja doping-testi ja nyt voi hengähtää. Päivä oli kerrassaan mainio. Aamu alkoi Finlandia-hymnillä ja sen jälkeen käytiin Hepen (valmentaja Henri Laakkonen) kanssa nollaamassa tilannetta ja käppäämässä tuolla temppelillä. Oli iltakisa, niin meinasi päivän aikaan jännittää ja odotti, että pääsisi jo hyppäämään, mutta sitten onnistuttiin lataamaan energia hyvin kisaan. Treenit meni myös hyvin. Päästiin ländäämään nollie butter 1440:n, ja siitä tuli semmoinen fiilis, että perkule samahan se on koittaa finaalissakin kun ei ole enää mitään hävittävää, ja tietäisi ainakin mitä pisteitä siitä saa jos ei ländää. No siitä tuli sitten semmoiset pisteet, että hymy nousi huulille. Sitten tokalle ranille Hepe hyvin rauhoitteli. Käytiin maisemia katsomassa ja jumppaamassa. Otettiin kuuluisaa omaa aikaa. Sekin meni ihan hyvin, vaikka pikkuisen käsikosketusta tulikin. Sitten Hepe sanoi vikalle, että jos saat metrin pidemmälle niin se on hemmetin hyvä. Aika lailla metrin pidemmälle meni, ja nyt voin oikeasti sanoa, että olen tosi ylpeä siitä mitä tänään saatiin tehtyä ja meni täysin suunnitelmien mukaisesti – jopa vähän paremmin. Iso kiitos kuuluu Hepelle. Hoiti kyllä loistavasti koutsaamisen ja tuen. Todella ylpeä molemmista.

Kilpailussa hyvin pisteitä sai kovista pyörityksistä mutta myös uudenlaisista tempuista. Siitä tulee Rinnekankaalta kiitosta:

– Hienoa nähdä, että lumilautailussa ollaan menty enemmän siihen suuntaan, että on molemman tyyppisiä laskijoita: niitä jotka pyörii enemmän ja ei voi kuin hattua heille nostaa ja myös hienoa nähdä, että arvostetaan myös erilaista lähestymistä.

Naisissa Eveliina Taka teki backside 720 ja frontside 720, joista saadut pisteet 128,50 riittivät sijalle 15. Naisten karsinnat voitti Iso-Britannian Mia Brookes pistein 173,75.

– Ekalla lähdin tekemään backside 1080:n, mutta en saanut riittävästi poweria ja jätin sen backside 720:een. Sain siitä kuitenkin hyvät pisteet. Tokalla halusin saada backside 1080:n, mutta se ei ihan tullut päälle tällä kertaa. Piti sitten kolmannella tehdä toista suuntaa, ja sain siitä melkein samat pisteet kuin ensimmäiseltä ranilta. Ei mennyt ihan suunnitelmien mukaan, mutta ihan solid keskiverto 15. sija niin olen tähän ihan tyytyväinen. Ei nämä koskaan hukkaan mene, Taka kommentoi.

Kalle Järvilehto ja Ville Jukola eivät osallistuneet karsintoihin. Järvilehto jätti kisan väliin kipeän selän vuoksi. Jukola sai yläraajavamman harjoituksissa, mikä esti osallistumisen.

Maailmancup jatkuu ensi viikolla Steamboatissa Yhdysvalloissa, missä perjantaina lasketaan big airin karsinnat ja lauantaina finaali. Kilpailuun lähtee Suomesta Rene Rinnekangas, Telma Särkipaju ja Ville Jukola.

Maajoukkueen viralliset kumppanit ovat Corny, Ruka ja SkiOne.

Kuvat: Henri Laakkonen

Tulokset, miehet:https://medias4.fis-ski.com/pdf/2026/SB/6106/2026SB6106RLF.pdf

Tulokset, naiset: https://medias3.fis-ski.com/pdf/2026/SB/6107/2026SB6107RLF.pdf

Edellinen

Kommentit

kommenttia