Tapahtumat

Banked Slalom, Sappee 27.3.

Sappeen Banked Slalom vietettiin tällä kertaa keväisissä tunnelmissa. Paikalle oli saapunut kuutisenkymmentä osallistujaa ympäri Suomea. Rata oli pisin kiertueella nähdyistä ja aurinko teki päivän mittaan tehtävänsä tuomalla siihen lisää muotoja ja sitä kautta laskijoille haastetta. Plussakelit saivat aikaan myös sen, että lähtöpaikalla nähtiin totuttua enemmän lautojen huoltoa kisalaskujen välissä, kun kisakireimmät yrittivät saada laudan luiston optimaalliseksi. Paikalla oli myös mahdollisuus testata Powder Flower lautoja ja hurjimmat osanottajat laskivatkin kisalaskujaan puuteritykeillä.

Vapaalaskija Tuomas Immonen oli saapunut paikalle varta vasten Oulusta saakka. Myös Tuomas oli mielissään aurinkoisesta päivästä ja Sappeen radasta.
”Rata oli vietävän hauska, tähän astisista radoista hauskin” Kaikkiin kolmeen osakilpailuun osallistunut Tuomas sanoo.

Tuomaksen lisäksi Lumilautaliiton miehiltä tuli runsaasti kehuja siitä, kuinka mahtava oli nähdä osallistujien laaja ikäjakauma. Radan nuorin lumilautailija oli neljän vanha, kun taas vanhimmat osaanottajat olivat neljänkymmenen paremmalla puolen.

”Juuri tämä tekee Banked Slalomista erityisen toimivan formaatin. Näinkin yksinkertaisesta asiasta kaikki osallistujat saavat ilon irti samalla radalla, niin 4-vuotias kuin vanha MM-laskijakin. Tämä on lumilautailua!” Tuomas hymyilee.

Lähtöpaikalla oli ajoittain havaittavaissa hyväntahtoista naljailua, kun kavereita yritettiin psyykata kisaa varten. Vauhtikisan erot olivat välillä piinaavan pieniä, erot saattoivat olla sadaosasekuntien luokkaa. Pitkällä radalla kokemus kuitenkin taisi olla valttia, sillä palkintopallilla nuorinkin osallistuja vietti juuri kolmekymppisiään.

Banked Slalom kiertueen finaalit käydään Pyhällä Antti’s World Cupissa 22.-23.4.2016.

Tulokset ja lisätiedot löytyvät Liiton sivuilta, linkki yllä.

Teksti: Siv Knudsen Kuvat: Mikko Kempas

 

banked_sappee1 banked_sappee1-16 banked_sappee1-14 banked_sappee1-13 banked_sappee1-11 banked_sappee1-10 banked_sappee1-9 banked_sappee1-8 banked_sappee1-7 banked_sappee1-6 banked_sappee1-5 banked_sappee1-4 banked_sappee1-3 banked_sappee1-2

Edellinen
Seuraava

Kommentit

kommenttia