Matkalla Rukalle on aina ihan oma meininkinsä. Karkkia, kahvia ja vaihtelevantasoisia läppiä joutuu nielemään runsaita määriä, jotta seurue pääsee turvallisesti perille. Vieraammankin matkaseurueen kesken tutustuminen on samalla väistämätöntä.
Tämänkertainen matkaseurue olikin poikkeuksellisen raju. Petrus Koskisen pikkuruinen Hyundai Getz poimi minut matkaansa Jyväskylästä. Kyydissä oli Koskisen lisäksi yhdellä ranteella varustettu sairaslomaa viettävä Hele-Ele, jonka kipsi ei kuulemma haittaa laskemista. Tämä patalapun peittämä viritys nimettiinkin viikon aikana muotonsa – ja kokonsa – mukaisesti kaskelotiksi.
(Mutta kuten alta löytyvä Ruka Cream, ei niihin stuntteihin ranteita tarvita. Lääketiede on ihmeellistä. @hele.ele seuraukseen jos lääketiede ja/tai lumilautailu kiehtoo toim.huom.)
Matka jatkui Jyväskylästä Kajaaniin, jossa kyytiin poimittiin Rinnekankaan nuorimmainen. Renen bussi oli noin kymmenen minuuttia myöhässä – siis juuri sopiva tovi uhrattavaksi tieteen alttarille. Empiirinen koe todisti, että täyteen lastattu Hyundai Getz pystyy kymmenessä minuutiissa 57 täydelliseen paskarinkiin.
Koskinen oli kutsunut 10-päiväiselle kuvausreissulle joukon Suomisnoukan lähettiläitä. Mukana olivat vanhat KBR-starbat Jussila, Kerkelä ja Hele-Ele, Eero Ettala ja nuorta polvea, Suomen Maajoukkuetta sekä Kansakunnan Tulevaisuutta puolustamassa Rene Rinnekangas. Olkaamme huoleti: tulevaisuus on vahvoissa käsissä. Lisäksi mukana snouggaamassa oli allekirjoittanut, kuvaajina KBR:n kehäketut Koskinen & Makkonen.
Ruka tarjosi meille erinomaiset puitteet Suitesista, parin minuutin kävelymatkan päässä hisseiltä. Sauna lämpesi, hikisukat korppuuntuivat kuivauskaapissa ja parveke tarjosi suorastaan törkeitä auringonlaskuja sen afterski-olusen kyytipojaksi. Yläkerran pizzaravintola oli vähän liiankin helppo ratkaisu pitkän laskupäivän päälle, kokkauksen tuntuessa ylitsepääsemättömältä vastukselta. Taisin itse vetää puolenkymmentä lättyä kymmenen päivän reissun aikana, mutta mikäs siinä, lomalla röllöttäessä.
Itse Rukan parkkihan ei juurikaan esittelyjä kaipaa. Juuri tästä samaisesta syystä johtuen ohjaaja-tuottaja-kuvaaja-leikkaaja-velho-Koskisen idea oli pysyä mahdollisimman paljon parkin ulkopuolella. Ja se muuten kannatti. Oli todella avartavaa suhata itselle tuntemattomia mäkiä, etsiä satunnaisia erikoishäkkyröitä kuvattavaksi ja tutustua keskuksen tarjoamiin luonnon muotoihin. Vaikka Rukalla on tullu käytyä jo lähes kymmenen vuotta, en varmaan koko tähänastisen elämäni aikana ole viettänyt yhtä paljon aikaa parkin ulkopuolella kuin tällä kymmenenpäiväisellä. Suosittelen muillekin!
Ehkä suurin reissun tarjoama yllätys oli Rukan tarjoamat vapaalaskumahdollisuudet. Lokaalit Väätäinen, Relander & kumppanit johtivat meitä spoteille (sori, ei pysty paljastaa tarkemmin hehe), joissa kevyttä lunta oli kertynyt toista metriä. Piti vähän nipistää itseään kesken ekan runin – losottelin pohjattoman tuntuista puuterilunta ihan kotimaan puitteissa, vaikka lautatuntuma vinkkasi enemmän jonnekin Kanadan länsirannikon suuntaan. Toki laskut eivät pituudensa puolesta yltäneet samoihin mittoihin, mutta jyrkkää koskematonta siivua riitti useammaksikin päiväksi. Laskuseura teki touhusta erityisen viihdyttävää, kun kellään ei tainnut hirveämmin sitä kuuluisaa big mountain -kokemusta löytyä. Intoa sitten senkin edestä.
Kävelymatka mestoille ei sinällään ollut paha, mutta hankaluuksia tuotti tuhdin kamerakaluston kuljetus. Kenellekään ei tainnut selvitä mitä kaikkea Makkosen kamerarepussa kuljetettiin – ainakin mystistä “Black Magic” kameraa, joku Merlin-velhon omin käsin kuparista takoma muinainen kino-objektiivi ja Renen lahjoittama fisu-ovisilmä – mutta painoa sillä oli kolmattakymmenettä kiloa. Laskupäivästä Rukan takamailla tuli oman elämämme Sinne ja Takaisin.
Kun hyvää kermaa oli alkanut kertyä kuvaajien kovalevyille tarpeeksi monta litraa, pystyimme vaihtamaan vapaalle. Tässä välissä Väätäinen astui peliin ja kutsui kuvausryhmämme ihan älyttömiin pitoihin Pisteen yläkertaan. Istuimme iltaa leppoisissa tunnelmissa, usean ruokalajin päivällistä nauttien. Niillä energioilla oli hyvä lähteä alakertaan väijymään Sannin keikkaa.
Tästä kelpaa jatkaa kohti kevättä Nähdäänpä laatuajan parissa pohjoisen kinkereissä!
Teksti: Tommi Ollikainen
.gif)