https://vimeo.com/169657877
Snackbreakin kolmas lumilautaelokuva on nimeltään Deviate. Nimensä mukaisesti elokuva tulee näyttämään Snackbreakin tämänhetkisen suunnan, mikä on vaikuttanut vahvasti elokuvan teemavalintoihin jo aina suunnitteluvaiheesta lopulliseen leikkaukseen. Deviate on kuvattu Suomen lisäksi Ruotsissa sekä Kanadassa ja elokuvaa tähdittää Tommi Ollikainen, Joonas Eloranta, Samu Mikkonen, Johan Rosen, Andy James sekä muutama muu kaveri.
Deviaten ohella näytämme myös australialaisten ystäviemme, Odd Folksien ensimmäisen elokuvan nimeltä ”The Movie”. Älä anna kotimaan tai elokuvan nimen kuitenkaan hämätä, sillä kyseessä on yksi odotetuimpia ulkomaalaisia elokuvia juuri edellä mainituista syystä. Odd Folks pyörähti myös Suomessa parin viikon reissulla, jonka seurauksena Snackbreakinkin laskijoita saattaa rainassa vilahdella. The Movie on kuvattu Suomen lisäksi Australiassa, Japanissa, Itävallassa, Amerikassa ja Kanadassa. The Moviessa lumilautailevat mm. Jye Kearney, Troy Sturrock, Andy James, Jordy Crockford, Joel Cantle, Tim Laidlaw, Harry Green, Rocco Rachiele ja poikien matkan varrelle sattuneet kaverit.
Helsingin ensi-ilta event: https://www.facebook.com/events/1273158656051809/
Elokuvien jälkeen lavan ottaa haltuun Jyväskylän toivo suomiräpille, Gettomasa. Masan musiikki tai liveshow ei paljon esittelyjä kaipaa. Burnaavat lyriikat, tulinen livepreesens ja räppiperinteelle kumartavat biitit eivät jätä ketään sohvanpohjalle jumittamaan polvien alkaessa nykiä flown tahtiin.
Masan shown jälkeen juhlakansan viihtymisestä vastaamaan lauteille astuvat Stay Ice Clubin Dj Autuas & Dj MannerjääMitja soittamaan kohmeloisimmat alkutalven sinfoniat. Slow down, turn up!
https://www.facebook.com/
https://soundcloud.com/
Elokuvien ja elävän musiikin ohella Mascotin seinille on tuleva SNACKBREAK X STAY ICE (Frozen Helsinki): The Snack World -näyttely. Stay Icen & Frozen Helsingin luoma visuaalinen ilme ja papercut-animaatiot Deviate-elokuvaan tulevat jatkumaan seuraavaan ulottuvuuteen näyttelyn myötä.
http://frozenhelsinki.com/ (Frozen Helsinki)
Jotta ilta ei menisi pelkäksi avant gardeksi, niin Ice Beaverin majavat pitävät huolen siitä, että yleisön jano saadaan taltutetuksi kattavalla ja fressillä olutvalikoimalla, mitä saakin sopivaa korvausta vastaan nautiskella vaikka koko illan!
Sisäänpääsy 7e, ensimmäinen leffa pyörähtää käyntiin klo 22:00. Tule ajoissa niin saat viihtymistä koko viikonlopun edestä.
Nähdään Mascotissa!