Talman parkkihistoria ulottuu varsin kauaksi, ja sen monipuolisuus sen kun vain paranee vuosi vuodelta. Parkit kehittyvät ja muuttuvat mielenkiintoisesti joka kausi tarjoten aina uusia haasteita. Silti myös joistain perinteistä on hyvä pitää kiinni. Klassinen korneri, tuplahyppyrilinja ja ennen kaikkea vanha kunnon paippi. Siinä missä moni muu jämähtää paikalleen, Talma se vain tarjoaa parastaan kausi toisensa perään. Päätimme ottaa hieman selvää, että kuka näiden kaikkien vimpaimien takana oikein häärii ja haastattelimme Juha Rautasta, eli Talman parkkivastaavaa.
Teksti: Sami Välikangas Kuvat: Sami Välikangas & Talma
Tervehdys. Kerropas hieman historiastasi parkkien rakennuksen parissa että ja kuinka pitkään olet Talmassa palvellut?
– Oma parkkienrakennushistoriani on varmaankin yhtä pitkä kuin laskuhistoriakin. Silloin joskus kivikaudella, kun aloitti laskemisen, ei missään ollut koneella tehtyjä hyppyreitä. Reiliäkään ei kai kukaan ollut vielä keksinyt; korkeintaan joku laskettelukeskuksen puupenkki oli tuhottu laudan kanteilla. Kaikki piti siihen aikaan tehdä itse käsin. Myöhemmin vasta tulivat mukaan koneet ja ensimmäiset parkit. Parkkien taso oli pitkään melko vaihteleva – ainakin nykyisiin verrattuna. Monesti ainoa tapa saada kunnollista laskettavaa oli sheipata itse lapiolla tai sitten yrittää hypätä kissan kyytiin, jos ei sitä joku muu jo ollut ehtinyt tekemään. Tämä kaikki on varmasti tuttua monelle vanhemmalle laskijalle. Useasti sitä vuosien varrella sinne lapion varteen tai koneen kyytiin ajautui Talmassa ja muuallakin. Jossain vaiheessa sitä huomasi istuvansa siinä kuskin penkillä. Vuosi taisi olla 2006 tai 2007.
Millainen Talman parkin historia oikein on? Ainakin pitkä ja vaiherikas.
– Se ei varmaankaan ole ensimmäinen Suomeen rakennettu parkki, mutta ensimmäisten joukossa. Se oli yleensä toimivampi kuin monessa muussa keskuksessa. En tarkkaan tiedä, kuka Talman ensimmäisten parkkien takana oli, mutta luulen, että Mäkisen veljeksillä ja muilla Järvenpään laskijoilla oli näpit aika vahvasti pelissä.
Jos joku on kiinnostunut kissakuskin ja parkin rakennuksesta, mikä on helpoin tapa päästä alkuun? Pitääkö vaan kylmästi hakeutua oppipojan rooliin?
– Se on aika tapauskohtaista ja riippuu ihan keskuksen tarpeista. Todennäköisesti nopein tapa päästä itse parkkia tekemään on hakeutua töihin keskukseen, missä ei välttämättä ole hirveästi omaa tietotaitoa parkin rakennuksesta.
Talman parkit ovat loistavia ja monipuolisia kausi toisensa perään. Osaatko kertoa, että mikä tähän on yksinkertaisesti syynä?
– Kai se on tärkeää, että joutuu miettimään parkkia laskijan ja kissakuskin näkökulmasta, että se olisi sellainen, mitä laskijana haluaa, mutta kuitenkin pystyy sen yksin huoltamaan koneen kanssa. Myös yritetään ottaa mahdollisimman hyvin huomioon eri tasoisia laskijoita. Tietysti ihan kaikkia ei voi samaan aikaan huomioida noin rajoitetussa tilassa.
No väitän, että teillä on kyllä huomioitu ihan kaikki junnuista ikämiehiin, joita reilit ja hyppyrit kiinnostavat. Millä tavalla valmistaudutte kauteen parkin suhteen? Ovatko suunnitelmat pitkälle selvillä jo ennen kautta?
– Kesällä reilit huolletaan eli rikkinäiset korjataan, kaikista hiotaan ruosteet pois ja ne maalataan. Vanhoja myydään pois. Uusia ostetaan tilalle tai tehdään itse.
Kesällä myös rinnettä muokataan maasta, jos siihen on tarvetta.
Joskus on valmiit suunnitelmat hyvissä ajoin, joskus ei. Usein niitä ideoita tulee vielä rakennusvaiheessakin.
Talma tuo myös itse maahan joitain reilejä, minkä vuoksi erilaisten reiliobstaakkelien tarjonta on aivan mielettömän kova suhteessa Talman kokoon?
– Tällä hetkellä yli puolet mäessä olevista reileistä on Northen Rails -nimiseltä yritykseltä. Loput on ns. omaa tuotantoa. Melkein kaikki pinta-ala parkissa on käytetty niin, että sen vielä mahtuu kissalla ajamaan. Aika tarkkana saa olla ensimmäisten reilien paikan kanssa, koska kaikkien muiden paikka määräytyy niiden mukaan. Tilaa virheille ei hirveästi ole.
Toimiiko teillä Talmassa mikään parkkitiimi, joka välillä muotoilee reilien lippoja tai tulee muuten avuksesi, kun ajat parkkia?
– Aika yhden miehen tiiminä siellä mennään, kun rinteitä ajetaan normaalisti. Parkin rakennusvaiheessa on yleensä ollut joku apurina, vaikka on sitä joskus yksinkin tehty.
Viime talvesta lähtien on ollut sama apuripoika mukana, ja aloitettiin pitämään säännöllisesti iltoja/öitä, jolloin rakennetaan jotain uutta tai laitetaan mestoja kuntoon tarpeen mukaan. Välisheippailut tehdään kelien mukaan; useimmiten sohjokeleillä.
Olet itse myös varsin taitava laskemaan. Siinä piilee varmasti myös yksi nyrkkisääntö parkkien tekemisessä: niitä tekevät myös ymmärtävät kuinka niitä käytetään.
– Varmastihan se on tärkeä asia, että tietää, mitä on rakentamassa. Oma laskeminen on nykyään melko rauhallista suhailua, mutta kuitenkin yritän vielä kaikki viritelmät testata, mikä on aika tärkeä asia myös. Muuten sitä on täysin muiden mielipiteiden varassa, ja välillä tuntuu, että niitä mielipiteitä on yhtä monta kuin laskijaakin, ja siitä on aika vaikea poimia sitä oikeaa tietoa.
Pystytkö heittämään ulkomuistista, montako obstaakkelia Talmasta tällä hetkellä löytyy rinteestä?
– Jos kaikki hyppyrit ja reilit lasketaan, noin 30 ja paippi. Aika paljon noin pieneen tilaan.
Se on kyllä uskomaton määrä – ja kaikki aina hyvässä kunnossa, kun mäkeen saapuu. Tuosta paipista sen verran, että se on tällä hetkellä ainoa paippi koko Etelä-Suomessa, eikä matkalla pohjoiseenkaan niitä ihan kauhean montaa ole. Millaisena vetonaulana itse näet sen? Uskotko, että muidenkin keskusten kannattaisi ottaa mallia ja satsata siihen? Se kuitenkin varmasti tuo tänä päivänä paikalle ne aikuiset nostalgisoijat, jotka lipuistaan maksavat. Ja ennen kaikkea on tärkeintä olla unohtamatta junnuja. Millaisena ”riippakivenä” sinä sen näet, kuten varmaan 90% keskuksista sen sanoo olevan?
– Tuntuihan se silloin joskus hullulta, että paipin rakentamiseen ja huoltamiseen käytettiin yhtä paljon tai enemmänkin aikaa kuin muun parkin. Eikä silti sitä paippia kukaan laskenut. Luntakin paippiin tarvitsee tehdä suuria määriä, ja lumen pitää olla hyvälaatuista. Etelä-Suomen talvessa lumen laatu harvoin pysyy hyvänä pitkää aikaa. Maailmalla paipit vaan muuttuivat isommiksi ja paremmiksi. Kyllä Talmassakin mietittiin, pitäisikö paippi täyttää maalla vai jatkaa sen tekemistä.
Pikku hiljaa sen paipin kuitenkin löysivät uudestaan vähän vanhemmat laskijat, ja samoihin aikoihin etelän muut keskukset lopettivat paipin tekemisen. Nykyään niitä käyttäjiä on varmasti sen verran, että ihan syystä tuo Etelä-Suomen ainoa paippi on olemassa.
En kuitenkaan usko, että muiden keskuksien kannattaa jo kertaalleen tarpeettomaksi todettua resurssisyöppöä alkaa uudestaan rakentamaan. Järkevämpää on laittaa se panostus johonkin muuhun – vaikka parempaan parkkiin.
Se on kieltämättä totta, ja uuteen koneeseen investointikin on todella kallista. Arvostamme kuitenkin, että teillä riittää voimia vaalia tätä dinosaurusten leikkikenttää. Toivotaan, että junnutkin ottavat sen omakseen. Kiitos ajastasi ja hyviä ajelukelejä loppukauteen. Täten vielä tahdomme esittää Rodeon toimituksen erityiskiitokset koko Talman väelle ja sille, millaisen panoksen annatte lumilautailun hyväksi. Näin kevyesti sanottuna 100/100.
Tällä kertaa esittelyssä takarinne w/ @rakettirazzle #touhutorstai #talmaglacier #talmaski
A video posted by Talma (@talmaglacier) on
.gif)