Mikael Larimo:
Olen laskenut arviolta 17 vuotta. Tarkkaan en muista, mutta olin kai 11-vuotias, kun vihdoin sain vanhemmiltani pitkään kinuamani lumilaudan. Joku Nideckerin lankku se oli ja grafiikoissa lensi kärpänen. Lumilautailu on vissiin aina ollut minulle se juttu, koska olen alusta asti ollut valmis tekemään sen eteen aika paljon. Asuttiin maalla ja alkuun tuli laskettua pääasiassa omalla pihalla, mitä nyt muutamia kertoja talvessa pääsi ihan keskukseenkin. Muistan muun muassa lapioineeni tuntitolkulla lampaan paskaa, josta palkkana vanhemmat hommasivat puutavaraa. Kesällä sitten rakensimme kaverin kanssa niistä lankuista luiskan alas piharakennuksen katolta. Heti ensilumen sadettua, sitä kolattiin ympäri tienoota, jotta saatiin kapea nurmikonsekainen latu pienelle hyppyrille. Alastulon raksaaminen oli aina melkoinen työmaa, kun rinne oli liian loiva. Muistan isän joskus ihmetelleen mistä se into kumpuaa, kun jaksaa lapioida ja kolata 6 tuntia, jotta voi laskea tunnin ja sitten mäki olikin taas jo niin kehnossa kunnossa, että piti tarttua uudestaan lapion varteen. Vähitellen pihamäki alkoi käydä pieneksi ja oli ”pakko” siirtyä Mustavuoreen ja sittemmin Sappeelle. Skenestä ja ylipäätään lumilautakulttuurista olin ihan pihalla tosi pitkään ja laskin vaan, koska se oli kivaa.
Helsinkiin muutettuani moni kyseli missä meinaan laskea. Minulle Talma oli jotenkin iskostunut mieleen ainoana oikeana vaihtoehtona, vaikken ollut muistaakseni käynyt siellä kuin kerran tai kaksi aiemmin. Intuitio ei mennyt pieleen. Talmassa on tullut vietettyä tosi paljon mukavia hetkiä viimeisten neljän kauden aikana ja taas on talvi tuloillaan. Talman parkissa on vähän sama fiilis, kun leikkipuistossa tai skeittiparkilla. Jokainen voi touhuta ihan omaa juttuaan, mutta kaikki kuitenkin näkee kokoajan (myös hissistä) mitä muut tekee. Runien välissä voi heittää läpät ja hyvällä tuurilla vaikka tutustua johonkin uuteen tyyppiin. Parkissa on pieneen tilaan saatu tungettua jokaiselle jotakin. Varmaan juuri siksi minä siellä niin hyvin viihdynkin, kun tykkään laskea monipuolisesti kaikkea, hyppiä, neppailla reilejä ja kurvailla pipessa. Putikkaa Talmassa tosin pääsee harmittavan harvoin laskemaan. Nykyään en ole enää ihan niin pihalla skenestä tai kulttuurista, mutta laskeminen on edelleen sairaan kivaa!
Seuraa Mihkulaa Instassa.
Dennis Larkiala:
Moro! Mun nimi on Dennis. Tänä vuonna alkaa mun seitsemäs kausi laudalla ja kolmas kausi parkkilaskua. Talma on mun kotikeskus. Se on paras kaikista. Joka vuosi ne tekee ihmeitä lumen ja parkin kanssa vaikka etelän talvet on huonoja. Mä toivoisin että ihmiset pitäis luonnosta paremmin huolta että talvet olis talvia. Laskeminen tarkottaa mulle vapautta ja kavereiden kanssa oppiminen on parasta. Ainoo juttu mikä harmittaa on että kausi on niin lyhyt. Kun ländää uuden tempun, fiilis on ihan timanttinen! Viime vuonna Talman hissit veti mut ylös yli tuhat kertaa ja en edes ollu viikonloppuja mäessä siellä. Tänä vuonna kakstuhatta lupaan!
Seuraa Dennistä Instassa
Joel Tyni:
Oulusta lähtöisin, nyt 3 vuotta Helsingissä asunut laskija ja nykyisin myös Isä. Ensikosketus lumilautailuun tapahtui 13-vuotiaana isoveljen Jukan innostuksesta, joka on toiminut alusta asti motivaattorina ja esikuvana. Olen siis laskenut kaikenkaikkiaan n. 12 vuotta, mutta kaikkein suurin kehitys on tapahtunut vasta kaudesta 14-15 eteenpäin. Talma toimii kotikeskuksena, jossa lasken opiskelun ja työn sallimissa rajoissa, kuitenkin vähintään 2krt/vk. Yleensä minut näkee rinteessä Dennis ja Stella Larkialan kans, joita oon nyt puskenut eteenpäin viimekaudesta lähtien. En ole koskaan ollut kovin kilpailuhenkinen lajissa (paitsi Jukan kanssa keskenämme). Kuitenkin aina ehtiessäni osallistunut erinäisiin tapahtumiin, kuten SM-kisoihin, Hodareihin, Suomi Tour -tapahtumiin sekä erinäisiin Jameihin, enimmäkseen hyvän fiiliksen vuoksi. On mukava nähdä kaikkien antavan parastaan, joka herättää myös oman sisäisen hurjapään eloon. Myös tällä kaudella on tavoitteena osallistua muutamaan tapahtumaan, sekä lisäksi valmentaa junnuja ja kuvailla omia videoita. Tykkään valmentamisesta, jota teen pääasiassa Paromcampsille sekä Iso-Syötteelle. Parasta on kun parkki muuttuu riittävän usein ja että siellä on yksinkertaista vedettävää kaikille muutaman bonuksen kera, johon voi keksiä vaikka joka kerta jotain uutta mielekästä. Tämän Talmaglacier toteuttaa mielestäni onnistuneesti. Lempitemppuja ovat switch frontside noseblunt 270 out (reili) ja backside 180 tailgrab shifty (hyppyri). Sponsoreita ovat Nitro Finland, Iso-Syöte ja Brethren Apparel.
Seuraa Joelia Instassa.
Teksti ja kuvat: Iina Niskanen
.gif)