Ei makeaa mahan täydeltä. Tehokkaan kaduilla vietetyn viikonlopun jälkeen lupasin itselleni pitää välipäivän laskemisesta – olla vastuullinen aikuinen, parannella uhkaavan flunssan, maksaa laskut, hoitaa yliopistohommat ja muut kuivat arkiset velvollisuudet alta pois. Tämä prosessi jäi auttamatta vain hyvinlaadituksi suunnitelmaksi. Kömmin maanantaiamuna asuntoautosta puoliunessa hammaspesulle, ja tuoretta lunta odottelikin ulkona polvenkorkuinen kerros.
Päätimme Jessen kanssa siltä istumalta ottaa ansaitun tauon sekä katusnoukasta että uhkaavana häämöttävistä arkivelvollisuuksista, ja lähteä pöllyttämään sitä kuuluisaa hyvää Whistler-Blackcombin legendaarisen laskettelukeskukseen.
Emme olleet ainoita maanantaintorjujia. Keskus sijaitsee vajaan kahden tunnin ajomatkan päässä monen miljoonan asukkaan Vancouverista, ja vain muutaman tunnin päästä Yhdysvaltain rajalta ja esimerkiksi Seattlen miljoonakaupungista. Viikonloput ovat edellämainituista syistä johtuen ympäri vuoden erittäin ruuhkaisia, ja lomakaudet ovat arkisinkin turistihelvettiä ainakin Blackcombin parkin ulkopuolella.
Puuteridumpin osuessa kohdalle jengiä ajaa paikalle USA:n puolelta asti, ja puuteriryntäyksen seurauksena tulevat hissijonot ovat suomalaisen mielikuvitukselle täyttä utopiaa. Olimme liikkeellä näihin olosuhteisiin nähden aivan liian myöhään – odottelimme hissijonossa kello 8.15, varttia ennen avaamista – mikä jätti meidät noin 200 metrin ja yli tunnin jonotuksen päähän Creeksiden gondolista, puuterinjanoisen laskijan väylästä korkeuksiin.
Kun pääsimme lopulta vuoren huipulle, jonotus unohtui nopeasti. Tuoretta lunta oli tullut yön aikana 30 cm huipulta alas laaksoon asti, ja uusimman dumpin alla oli pitkän kylmän jakson suojaamia pehmeitä kerroksia edellistä myrskyistä. Kaikkiaan lumivaippa oli paria senttiä vajaa kaksi metriä, eli alla olevan Neversummerin 161 senttisen puuteritykin pystyi hyvillä mielin säätämään sukellusveneasetuksille.
Asuin Whistlerissä vuodesta 2012 vuoteen 2014, joten valtava vuori on minulle jo entuudestaan osittain hyvinkin tuttu. Välttelimme Jessen kanssa muiden laskijoiden jälkiä hyvällä menestyksellä. Ensimmäinen lasku Whistlerin huipulta alas Creeksiden ala-asemalle vei kaikkinensa puolitoista tuntia (sisältäen yhden lyhyen haikkausosuuden), ja kun vielä satuimme pääsemään huipulle ensimmäisen sadan laskijan joukossa laskimme koko matkan koskematonta lunta.
Alhaalla päästyämme välikahvit oli ansaittu. Otetiin kaljat.
Dusty’s Pubissa törmäsimme sattumalta kanadalaiseen Bryan Bowleriin, johon olen tutustunut kahden Australian Perisherissä vietetyn kesän myötä. Bryan liittyi mukaan seuraavalle laskulle, mutta Peak-hissin ollessa tuolloin jo suljettu tuulen takia, päädyimme haikkaamaan tunnetun Goat’s Path -reitin kautta koskemattomille hangille. Lasku alas vei jälleen puolitoista tuntia sisältäen droppeja, jyrkkää metsäpätkää, lumityynyjen muodostamia pieniä pillowlineja ja ennen kaikkea syvää lunta. Laskimme lopulta päivän aikana vain kaksi pitkää laskua, mutta jokaisen reidet huusivat laakson lähestyessä armoa siihen malliin, ettei yhtään enempää olisi uskaltanut enää laskeakaan. Minä lähdin loppuillaksi lepäilemään, Jesse myöhässä töihin tiskaamaan ravintolaan.
Whistler on laskualueena valtava, joten joku paikat tunteva kannattaa koittaa narrata seurueeseen mukaan, mikäli vapaalasku kiinnostaa. Turisti ilman paikallistuntemusta päätyy helposti sahaamaan koko päiväksi jo ensimmäisen puolen tunnin jälkeen puhkilaskettuja näkyvimpiä laskuja, kun taas spottitietoisempi konkari löytää tuoretta laskettavaa keskuksesta vielä seuraavanakin päivänä. Ympärillä avautuvan backcountry-alueen tarjoamat mahdollisuudet ovat sitten ihan oma lukunsa. Pembertonin ja Squamishin väliin jäävä Whistlerin takamaasto on jäänyt lumilautailun historiaan yhtenä maailman legendaarisimmista lasku- ja kuvauskohteista.
Valtaosa paikallisista lumilautailijoista on erittäin ystävällistä porukkaa, joten paikallisiin tutustuminen on helppoa. Laskukulttuuri on muutenkin erittäin sosiaalista ja positiivista: jengi juttelee hississä, hurraa kallioita droppaaville hurjapäille tai parkissa näkyville onnistumisille. Kaikki ovat mäessä ennen kaikkea pitämässä hauskaa. Etenkin puuteridumpin sattuessa kohdalle vuori-ilmassa on rehellistä juhlan tuntua.
Puuterintäyteisen päivän päätteeksi joukkoomme liittyi lisää Snackbreakin laskijoita, kun Johan Rosen ja Andy James huristelivat Revelstokesta Whistleriin monenlaisten vaikeuksien kautta. Jätkien piti olla paikalla joskus illalla, mutta heräsin kuumehoureissani kello viideltä aamulla siihen, että Johan koputti asuntoautomme oveen. Vaihdettiin yläfemmat ja minä jatkoin unia, Johanillakaan ei ollut vaikeuksia saada unta naurettavan pitkän ajomatkan päälle. Andy oli jäänyt Bryanin ja kumppaneiden kämpille yöksi.
Vietimme seuraavat viisi päivää Whistlerin ja Blackcombin parkeissa (ja vähän kaduillakin). Whistlerin parkki on nykyään pienempi, skedeparkkimainen, missä härveliä tulee peräjälkeen hyvässä rytmissä puolelta toiselle, ja trannyja on parkissa rakennettu joka puolelle mahdollistaen luovempien linjojen kehittelyn. Rinteessä olevat kamat ovat kohtalaisen pieniä, soveltuen hyvin uusien temppujen harjoitteluun. Vajaan kolmenkymmenen reilin ja hypyn linjan jälkeen joutuu hissijonossa availemaan takkia kainaloiden tuulettamiseksi.
Vietimme valtaosan ajastamme Whistlerissä Blackcombin parkissa, mikä ansaitsee pelkkiä kehuja. Härveliä löytyy joka lähtöön 20m+ hyndistä S-reilien ja wallridejen kautta down-flat-down-flat-down-reiliin. Parkissa Blackcombin puolella saa tykittää putkeen vajaa parikymmentä härveliä. Kiekkaa voi ottaa kahdella vaihtoehtoisella hissillä, jotka molemmat päätyvät vierekkäin parkin yläpäähän. Parkissa on oma, muinaisten roomalaisten aikainen tuolihissi, joka tarjoaa hyvän näköalan etenkin hyndälinjalle. Bonuksena näköalat, jonojen puute ja antiikkinen tunnelma, miinuksena raastavan hidas nousu. Toinen vaihtoehto on laskea alas Solar Coaster -hissille, jolloin laskun pituus lähes tuplaantuu, mutta kierros kestää vartin niin kuin parkin hissilläkin.
Pyörimme pääasiassa Blackcombin puolella, laskien nopeatempoisia kiekkoja sekalaisessa, tiuhaan vaihtuvassa porukassa. Välillä väkeä oli suhaamassa yli kymmenenkin. Meininki pysyi parista loukkaantumisista huolimatta erittäin positiivisena.
Video kertokoon Blackcombin parkista enemmän:
Lisätietoja Whistleristä: https://www.whistlerblackcomb.com/
.gif)