Muut

Ville Puominen – Burton Snowboardsin uusi Area Manager

Burtonilla ja sen maahantuonnilla Suomessa on pitkä historia. Burton näytteli tärkeää osaa suomalaisten laskijoiden matkassa kohti isompia areenoita, merkin kansainvälisessä tiilmissä onkin vetänyt muun muassa. Satu Järvelä, Sebu Kuhlberg, Peetu Piiroinen, Roope Tonteri, Heikki Sorsa, Enni Rukajärvi, Aleksi Vanninen, Juha Tenkku ja Jussi Oksanen.

Burtonin maahantuonti muuttui agentuuriksi jo kolme kautta sitten Daily Grind Oy:lle, jossa aiemmin Burtonilla työskennelleet jatkoivat siitä mihin maahantuonti Funsterillä jäi. Burton Storen omisti kevääseen 2024 asti Funsterin omistaja Markus Aarni, mutta tämän talven jälkeen sekin siirtyy maahantuonnin tavoin Burton Skandinavian alaisuuteen niin sanottuna ”Flagship” myymälänä. Kuluttajalle tämä ei juurikaan näy – Storella jatkaa edelleen samat työntekijät ja palvelu on edelleen samaa laatua, tosin nyt yhdistettynä Burtonin nettikauppaan. Tämä kehitys on koko urheilu- ja action sport alalla ollut viime vuosina yleinen suunta. Ennen ”kaikki” olivat maahantuojia, sitten agentuureja ja nyt siirrytään työskentelemään suoraan globaalin merkin palkkalistoille. Maakohtaisia varastoja ei ole ollut enää maahantuojien jälkeen edes agentuureilla. Vanhat mallit korvataan nyt monessa paikassa paikallisilla työntekijöillä, jotka ovat yleensä suoraan työsuhteessa merkin Euroopan tai Skandinavian osastoon. Tämän suurin hyöty merkille on se, että se voi esimerkiksi lähettää täydennyksiä suoraan keskusvarastolta, eikä kauppojen valikoima ole riippuvainen maahantuojan varastosta. Lisäksi brändillä pysyy paremmin narut käsissä, eikä se ole riippuvainen esimerkiksi siitä miten paikallinen maahantuoja hoitaa markkinoinnin, vaan pääsee suoraan vuorovaikutukseen kuluttajan kanssa.

 Tämän kehityksen johdosta Burton avasi ”Area Manager” tittelille avoimen haun ja lopulta toimenkuvaan astui esimerkiksi Arctic Weekendin tuottajana ja lukuisten kisojen juontajana tunnettu Ville Puominen. Haastattelimme Villeä uudesta työnkuvasta ja Burtonin uusista tuulista.

Terve, onnea uudesta työstä! Oliko paha rekryprosessi?

Ville: Kiitos! En osaa itse oikein ajatella sitä rekryä. Oli niin paljon rautoja tulessa työhommissa, että ei ehtinyt oikein jännittämään koko asiaa. Mun historia on kumminkin se, että oon tehnyt Burtonille demo- ja koulutushommia jo pidemmän aikaa. Oon tuntenut Suomen porukan tosi pitkään ja Skandinaviankin porukan jo jonkin tovin. Olin jo siis vähän ajautunut Burtonin porukkaan jo aiemmin, joten prosessi meni aika luonnostaan.

Tiedätkö oliko työnkuvaan paljon hakijoita?

Itsellä oli kevät niin hektistä aikaa, että en hirveästi ehtinyt perehtyä vaan etenin vain haastattelusta toiseen, mutta jälkikäteen oon kuullut, että hakijoita on ollut paljon.

Sulla on aika laaja kenttä millä oot tehnyt hommia lajin parissa?

Jengi varmaan tuntee mut parhaiten siitä, että oon tehnyt ja selostanut erilaisia lumilautatapahtumia, mutta mun historia on kuitenkin vahvasti urheilukaupan alalla. Siellä ehdin tehdä 15 vuotta hommia ja sitä kautta lumilauta business on tullut tosi tutuksi.

Mikä on sun tehtäväkuva nyt tarkemmin?

Mun spostin allekirjoituksessa lukee ”Area manager finland”, mutta käytännössähän se tarkoittaa sitä, että mie vastaan Burtonin osalta Suomen toiminnoista, eli että merkki näkyy hyvällä kaupoissa, kuluttajilla ja tapahtumissa. Jotta merkki voi hyvin Suomessa ja sitä näkyy. On siinä aika paljon eri juttuja, mutta hyvää on se että kun homma on Burtonin omissa käsissä ja Burton on aina panostanut lajin kehitykseen ja kulttuuriin, niin se puoli tulee edelleen jatkumaan ja jopa vahvistumaan. Iso osa mun työtä on tapahtumat ja se, että me olemme näkyvillä rinteissä ja tapahtumissa hyvällä tavalla. Ehkä mennään enemmän kulttuuri ja näkyvyys edellä, eikä keskitytä pelkästään hulluna kylmään myyntiin.

Minkäkokoinen yksikkö tämä sun osasto on?

No, on siis Burton Europe, joka on jaettu kahteen fokus alueeseen pohjoinen, eli Skandi Territory; Suomi, Ruotsi, Norja ja Tanska, ja keski-tai DACH Territory; Itävalta, Saksa ja Sveitsi. Sen lisäksi on Ranska ja Italia vahvoina alueina. Mun lähimmät työkaverit ovat Tukholmassa mikä on Skandi-alueen Hubi omalla johdolla, mutta ihan samalla tavalla mulla on Innsbruckissa työkavereita. Päivittäin on teamsejä kumpaankin paikkaan ja sieltä saan paljon apua, eli ei tämä yhden miehen show ole. On vain tosi tärkeää, että täällä Suomessa on joku paikan päällä keneen voi ottaa yhtyettä suomeksi Burtonia koskevissa asioissa.

Meneekö toimintamalli yhä enemmän siihen että Suomea ei käsitellä yhtenä yksikkönä myynnin kannalta vaan enemmän kokonaisuutena?

Joo, kyllä se menee juuri niin. Mutta etenkin Suomea nähdään nyt kokonaisuutena mihin kuuluu jälleenmyynti, nettimyynti ja tulevaisuudessa kivijalkamyynti. Pohjoismaita nähdään tässä uudessa mallissa yksikkönä, joten tulokset arvostellaan myös sen tasolla, minkä takia teemmekin paljon yhteistyötä ja luomme strategian yhdessä, Skandijohdon, suomalaisen Lina Adamsin kanssa. Mutta oli se sitten Skandit tai Eurooppa kyseessä, niin onhan se paljon helpompaa ja luontevampaa, että voimme käsitellä Burtonina yksikkönä, missä kokonaisuus ratkaisee, eikä tavoitella maksimaalista voittoa jokaisella osa-alueella. Pääasia on, että meillä menee Eurooppa tasolla hyvin. Ainahan on maakohtaisia eroja, meillä trendit ei seuraa aina heti kansainvälisiä tilanteita vaan asiat voi tulla meille vähän myöhässä. Jos esimerkiksi lumilautailun suosio alkaa globaalisti nousta niin se näkyy meillä yleensä vasta viiveellä. Vaikka suomessa laji on dipeistä riippumatta aina vähän korkeammalla, kun muissa maissa, jos verrattaan suksijoihin, ihan prosentuaalisesti.

Aivan, tällähän päästään eroon siitä viime vuosina urheiluvälinmyyntiä piinanneesta ongelmasta, että maahantuonti joutuu ”taistelemaan” omaa merkkiään vastaan, koska ulkomaisten ketjumyymälöiden ostothan ei kulje maahantuojan kautta. Osaatko sanoa nyt kun Store siirtyy viimeisenä osa-alueena Burton Skandinavian toimintojen alle, niin tuleeko tämä vaikuttamaan Storen toimintoihin kuinka paljon?

Ei tule vaikuttamaan, täällä on tehty niin hyvää työtä pitkän aikaa, että miksi sitä mennä liikaa muuttamaan? Burton Store Helsinki on yksi Burtonin ensimmäisistä myymälöistä Euroopassa, ja sillä on pitkät perinteet. Kuluttajan kannalta homma vain helpottuu entisestään koska ollaan suoraan samaa Burton yritystä. Aiemmin on tehty Storeen sisäänostot niin kuin normaalistikin kauppoihin, mutta kun ollaan samassa omistuksessa niin sitä kokonaisuutta on helpompi hallita esimerkiksi tuotevalikoiman suhteen. Kaikki reklamaatiot ja yksittäiset tuotetilaukset toimivat jatkossa ilman mitään välikäsiä. Suorempi kanava vain helpottaa monella tapaa asioita.

Ville – lipslide, Sveitsin Mystery Series.

Miten näet Burtonin tulevaisuuden suunnan?

Burtonilla on todella iso kunnioitus brädin edesmenneen perustajan, Jake Burton Carpenterin, työtä kohtana ja se näkyy oikeastaan aivan päivittäisessä työssä. Monesti ajatellaan sitä mitä Jake ajattelisi, ja halutaan sitä kautta viedä asioita eteenpäin. Nyt strategiana on, että halutaan olla lähempänä asiakasta. Tähän liittyen aloitimme Rukan kanssa nyt kattavan yhteistyön. Siellä on muun muassa jouluna aukeava, koko talven avoin riglet-parkki junnuille, mihin voi käydä hakemassa laudan lainalle vuokraamosta ja mennä tutustumaan rauhassa lumilautailuun. Viikko-ohjelmassa on myös koko ajan junnuille tekemistä. Sitten tulee koko kaudeksi iso erillinen testikontti, josta pystyy testaamaan lautoja ja uutta Step On side ja kenkä systeemiä. 16.12 oli Burtonin Mystery Series Sveitsissä, missä olin itse myös todella isolla test centerillä paikalla. Samoin Burtonin pro-laskijoita tuli tavan mukaan paikalle, joten sitäkin kautta me olimme näkyvillä rinteessä. Rekisteröityneitä oli huimat 280 ja vähän päälle, ja osallistujia sallittiin noin 150, ikähaitari oli väliltä alle 10 ja 40 plus.

Mikä tämä Rukan testikontin konsepti on?

Viime vuonna oli Ruotsin Klappenissa vastaava kontti. Testikontin ajatuksena on tarjota asiakkaalle laadukkaampi, kokonaisvaltaisempi testikokemus ja normaalia useammin. Fokuksessa on StepOn-siteet ja -bootsit, sekä tietysti kauden laudat. Testikontti tulee Vuosseliin, junnu/seniori -parkin alle. Se on avoinna lähes päivittäin sesonkiaikoina. Jos sitten tuotteeseen ihastuu ja sen haluaa ostaa, löytyy se yleensä suoraan Ruka Storesta. Pyhällä ollaan sitten enemmän esillä freeride-puolella. Itellekkin alkoi nyt enemmän aukeamaan kuinka hyvä valikoima Burtonilla on vapaalaskuun, aina pitänyt sitä vähän enemmän freestyle-merkkinä. Mutta meillä on tosi iso panostus ja valikoima myös splitteihin ja muuhun vapaalaskuun. Tätä ollaan esittelemässä sitten Mimmi- ja Original Freek’endeissä. Steppari splittisidehän on nyt kans tulossa ja se tulee muuttamaan splittisidegeimejä aika isosti. Siitä oli nyt ensimmäinen testikappale Arctic Weekendissä esillä ja tästähän oli heti tosi iso keskustelu Facen vapaalasku-ryhmässä. Se selkeesti herättää kiinnostusta, se on kumminkin tehty Sparkin runkoon. Keveyttä ja käyttömukavuutta se tulee lisäämään huomattavasti. Steppareita on testattu jo paljon syvässä lumessa, joten se toimii hyvin myös splitissä. Se on jännä, että Step On sidettä kohtaan ollaan coreskenessä edelleen vähän skeptisiä, mutta se on aina kiva yllättää ihmisiä testeissä. Ei siitä kukaan ole testin jälkeen ole valittanut. Ja esimerkiksi Niels Schack laskee sillä kaikki katujutut, joten toimii se siinäkin hommassa hyvin.

Miten suomitiimille käy nyt?

Kalle Ohlson vastaa Skandinavian tiimistä läheisessä yhteistyössä minun, mutta myös Euroopan Tiimi Managerin, kanssa. Samat laskijat pysyy, mutta he siirtyvät nyt Skandinavian AM teamiin. Ville Jukola ja Telma Särkipaju vetävät sitten suoraan Euroopan tiimissä. Nyt jokaiselle laskijalle latu on myös paremmin auki suoraan Eurooppaan. Skandinavian AM teamin kautta on paljon helpompi päästä eteenpäin, kun ennen – eli jos halua on niin yhtyettä saa ottaa, me katsotaan sitten Kallen kanssa miten homma etenee jos etenee. Burtonilla on vahva historia suomalaisten ammattilaskijoiden suhteen, niin toivotaan, että se saa jatkoa. 

Kiitoksia haastattelusta ja nähdään mäessä!

Teksti ja kuvat: Mikko Kempas

Edellinen
Seuraava

Kommentit

kommenttia