Hannu-Pekka Parviainen, eli tuttavillisemmin HP, tunnetaan varmasti parhaiten Duudson-ryhmän jäsenenä. HP syntyi vuonna 1981 Seinäjoella, jossa nuorelle oli loistavat mahdollisuudet harrastaa lumilautailua. HP onkin loistava laskija, jonka taidot pohjaavat 90-luvun tyyliin. Kipinä lumilautailuun on pysynyt aina, mutta viime kausina se on syttynyt todellakin uudestaan ja entistäkin kovemmin, kuten HP:n instasta on ollut helppo huomata – Joupiskalla on alkanut myös putket saada kyytiä. Mutta miten HP:n matka lumilautailun parissa on kehittynyt ja miten Eero (Ettala) & HP Tour on saanut alkunsa?
Teksti: Mikko Kempas Kuvat: Mikko Kempas & HP:n arkistot
Kerros vähän miten sun lumilautailu lähti liikkeelle? Asuit ilmeisesti aloittamisen aikaan Seinäjoella?
Joo, Joupiskalta se on itsellä lähtenyt ja omat esikuvat löytyykin noista suomilegendoista kuten Laama ja Hutun Eski. Paikallisista löytyi Peuran Masa, Paskin Perttu ja muuta sitä ikäluokkaa. Mä oon silloin ollut 4. luokalla kun oon ekan kerran laskenut. Vuokrasin laudan kevättalvella -92 ja heti lähti hinku vaikka testasin ensimmäisen kerran kovilla vuokramonoilla. 5. luokan jouluna sain sitten jouluna 1992 sain Crazy Bananan ja sen jälkeen tuli asuttua kyllä rinteessä. Olin kyllä laskenut suksillakin ennen sitä, jo 6-vuotiaasta lähtien. Meillä oli kaveriporukka, jonka kanssa kesät skeitattiin ja talvet laskettiin, joten se oli luonnollinen paikka mennä koulun jälkeen suoraan mäkeen.
Seinäjoella oli ilmeisesti se hyvä puoli, että ei tarvinnut kyytejä porukoilta mäkeen?
Joo, Joupiska on tosiaan keskustassa, mulla oli noin 2 km matkaa. Lauta vaan tarakalle tai repun väliin ja polkupyörällä mäkeen. Hinku päästä laskemaan oli siis todella kova.
Oliko siellä minkälaiset olosuhteet tuohon aikaan?
Se alku oli aikaa kun ei ollut mitään rakennettuja parkkeja. Katsottiin joku jyrkempi kohta ländiksi, jonka päälle tehtiin itse hyppyri. Välillä näitä sitten kissalla jyrättiin. Melko pitkään meni, että päästiin siihen tilanteeseen jossa hyppyrit sai jäädä, mutta siinä kaikessa oli se hyvä puoli, että oppi sen tekemisen kulttuurin. Jotta pääsi hyppimään niin piti olla tekemässä hyppyriä. Se myös pakotti sosiaalisuuteen siinä, että vaikka oli se oma kaveriporukka, niin jos joku muu oli rakentamassa niin oli pakko mennä juttelemaan, että terve vaan, pääseekö rakentamaan? Muutaman vuoden sisään alkoi tulemaan lumesta tehtyjä boksimallisia hyndiä, jotain puureilejä ja muovitynnyribonkki sun muuta sen ajan tyypillistä jibbauskamaa. Jossain vaiheessa me hoksattiin, että päästäis nopeemmin hyppimään jos tehtäis hyppyrit maapohjiin. Saatiin Joupiskalta lupa tehdä ne ja kun Jarpin porukoilla oli maatila niin sieltä saadulla lainatraktorilla alettiin ajamaan hyppyreitä uuteen uskoon. Jarppi sai kausarin palkkioksi, koska hän hoiti traktorin ja ajo sitä, me muut tehtiin sitä ihan vaan ilosta tehä itellemme paremmat hyndät. Ekan kerran kun alettiin maapohjia tekemään niin aloitettiin kottikärryillä ja rautalapioilla, mutta sitten parin tunnin työn jälkeen tajuttiin, että ei tää tuu ikinä valmiiksi näin. Onneksi saatiin se traktori sitten. Mitään kokemustahan tästä ei ollut niin ensimmäinen versio oli sellainen, missä oli hyndänkin muoto jo valmiina ja joka paikkaan tuli vaan pieni lumikerros. Talven aikana sit tajuttiin että, ehkä se ei oo järkevin tapa tehdä maapohjia.
Joupiskalla oli myös pipe jossain vaiheessa, oliko se heinäpaalipipe?
Joo, Joupiskalla oli jossain vaiheessa Suomen pisin pipe, jossa oli ainakin yhdet suomicupin kisat. Kaudella 90/91eli ennen kun mä aloin laskemaan. Pipe ehti ehkä olla yhden kauden mun lasku-uralla ja sitten se lähti pois.
Oliko lumilautailu silloin suosittua Joupiskalla?
Oli, se lähti tosi isosti vauhtiin siinä vaiheessa. Periaatteessa nuoria näkyi keskuksessa vain lumilauta alla. Mua nuoremmasta ikäluokassa tuli tosi kovia laskijoitakin. Se oli sitä nousukautta, lumilautailu tuli uutena lajina ja kaikkia tuntui kiinnostavan ja sen kulttuuri iski nuoriin. Laji oli tosi mediaseksikästä, esim. Jyrki Snowjob -kiertueita, (teline)hyppykisoja kaupunkien keskustoissa, joita oli katsomassa useita tuhansia ihmisiä joka kaupungissa, missä kiertue järjestettiin. Kun Seinäjoen urheiluliikkeisiin tuli lautoja enemmän niin mäkin pääsin sinne töihin 16-vuotiaana kun tiesin laudoista enemmän kun perusmyyjät. Seinäjoen Super Kesport oli itseasiassa mun ensimmäinen sponssi.
Missä vaiheessa laskeminen alkoi sitten vähenemään?
No, se oikeastaan alkoi tuossa lukion ykkösellä just ton työn takia vähenemään. 2001 olin intissä niin sit kävin ehkä vaan Simpsiöllä haikkaamassa pipeä. Intin jälkeen pääsin Joensuuhun opiskelemaan ja kun mulla ei ollut autoa niin Koli ja Mustavaara oli vaikeammin saavutettavia. Se Joensuun aika ei ollut niin aktiivista laskuaikaa, jossain kohtaa olin Lumiset -bussin matkanjohtajana. Olin Barcelonassa 03/04 vaihdossa niin silloinkin otin kyllä joululomalta laudan mukaan, mut kävin vain pari kertaa Andorrassa laskemassa eli vähäistä se oli. Laskeminen aktivoitui taas kun muutin takas Seinäjoelle 2007 – olin yhteydessä Joupiskalle, että voisinko tulla rakenteleen parkkia. Sieltä löytyi sitten nuorempaa aktiivilaskijaa, joiden kanssa tuli paljon laskettua ja rakennettua parkkia. Romun Jaakko tykkäs sillon kuvata ja kun laskin ICON:lle niin yritin ottaa niille mahdollisimman paljon kuvia.
Oliko Joupiskalla silloin jo uudet omistajat?
Silloin uudet joo, mutta sen jälkeen on tullut tämä nykyinen aikakausi. (Nykyisten omistajien haltuun Joupiska päätyi 2018 toim. huom)
Minä vuonna Duudsonit alkoi sitten etenemään?
Jos ajatellaan ekoja kuvauksia niin 2000 keväällä oli ekat kuvaukset ja 2001 tammikuussa tuli eka jakso MoonTV:ltä. Lumilautailua on kiittäminen, että tutustuin Jarppiin, Jukkaan ja Jarnoon. Me oltiin eri puolilta Seinäjokea, mutta tutustuttiin mäessä ja vaikka oli muitakin kavereita niin heidän kanssa meni jutut varsin hyvin heti yksiin.
Kuinka paljon Duudsoneihin tuli vaikutteita sen ajan lumilautaleffoista?
Tuli paljon ihan suoraa. Koko se kuvaaminen tietty lähti lumilautailusta. Mulla ei ollu varaa ostaa lumilautaleffoja, mutta kavereilla ja kaupoissa niitä tuli tietenkin kateltua.
Sen ajan leffoissa oli paljon duudson-henkistä tekemistä, Whiskey oli ainakin yksi tällänen missä leffasarja missä oli tätä ”oheishäröilyä” paljon.
Joo, muistan edelleen yhden kipin missä Terje vetää hotellihuoneessa sänkyjen kautta jotain voltteja. Tuollaiset jutut varmasti vaikutti kyllä paljon Duudsonien alkuinnostukseen.
Sulla ei siis mitään täysstoppia ollut missään vaiheessa?
Ei, vaikka vaisumpia kausia on ollu. Laskureissuaktiivisuutta kuvaa hyvin tämä… 2008 oli pääsin ekalle reissulle Japaniin. Se oli makee kokemus, mut sit menikin 10 vuotta ennen kun pääsin seuraavaan kerran pöllyttämään sinne putikkaa.
Onks sulla jotain preferenssejä laskemisen suhteen – vapaalasku suhteessa parkkiin?
Kyllähän putikka on omalle keholle armeliaampaa ja sitä laskisi enemmän jos suht helppoja mahdollisuuksia olisi. Mutta Joupiska on lähellä ja mä tykkään nimenomaan laskea, niin kyllä siellä kurvailu sopii mulle paremmin kun vain muutama putskureissu kaudessa.
Ootko vetänyt ihan splitillä ylös?
Viime keväänä ekan kerran. Meillä oli makee reissu Duudsonien kanssa Norjassa, missä vedettiin oppaan kanssa helppoja reittejä. Se oli hienoa, koska vaikka me ollaan tehty paljon yhdessä niin ei olla oikein mitään puhtaita laskureissuja tehty. Siinä oli itelle tunnetasolla hienoa myös se, että tämä laji toi meidät yhteen ja 30 vuotta myöhemmin oltiin jälleen laskemisen äärellä yhdessä. “Kirsikkana kakun päällä”, meillä oli täydellinen sää koko reissun. Sen kyllä huomas, että mentaliteetti pitää muuttaa splittauksessa täysin. Pitää nauttia luonnosta ja erityisesti siitä noususta. Täysin en oo vielä siinä hommassa kiinni, vaikka upeeta se olikin.
Japanissa oon tykänny hissiputikasta sen helppouden takia. Oon leikkisästi sanonu, että sielläkin toimii ”earn your turns”. Pitää tehdä palkkatöitä, että saa ne lento- ja hissiliput hankittua.
Mä otan mielummin lyhyempiä mäkiä useamman kuin yhden pitkän nousun ja laskun. Kerran oltiin Nisekossa Jarnon ja Lehtomäen Anssin kanssa ja lumitilanne oli perusmestoilla aika huono. Yhtenä päivänä lähdettiin Mt.Yoteille oppaan kanssa ja vuokrattiin lumikengät. Vaikka mä nautin siitä laskusta ja se oli parasta lunta sillä reissulla, niin kun kolmen tunnin kiipeämisen ja alas laskemisen jälkeen opas oli vaan että ”noniin, lähdetään onseniin”. Ihmettelin, että oliko tää päivä nyt muka tässä, sehän oli yksi mäki? Se oli pikku shokki Joupiskan laskijalle.
Sä oot Joupiskalla päässyt myös reilien vetämisen makuun? Se ei ehkä ole ollut niin takaraivossa kun vaikka hyppiminen?
Silloin alkuaikoina oli sitä lyhyttä kaidetta ja bonkkia. Sitten tuli joku sellainen vaihe, missä hypyt ja hyppyrit alkoi suurentumaan ja reilit ynnä muut alkoi jäädä taka-alalle. Ajatus oli silloin, että ne kuului enemmän skedepuolelle ja sit tuli oltua pelkällä hyppyrilinjalla. Kun reilihommat tuli uudestaan niin se oli vähän hiljaisempaa vaihetta oman laskemisen kanssa. Vasta kun aloin Joupiskalla laskemaan uudestaan enemmän niin kaiteiden testailu alko kiinnostamaan kun nuorempien vetämistä seurailin. Nyt viimeisen kolmen kauden aikana, jolloin oon omasta mielestä laskenut paremmin kun koskaan ja tatsi lautaan on ollut jokseenkin ihan hyvä, on ollut kiva kokeilla monipuolisesti kaikkea. Kun Joupiskalla alkukaudesta laskee niin siellä on yleensä yksi hyndä ja paljon putkia eli lasken sitä mitä on. Metallikaiteet on itsestä edelleen maailman kuumottavimpia, mutta siksi tykkään että on tuubeja ja pressejä, erityisesti pressejä, missä mäkin voin kikkailla. Mä saan hyvän fiiliksen, vaikka kyseessä olisikin pressi tai pieni tuubi. En koe että mun tarttee sitä lähteä viemään kapeemman ja vaikeemman kaiteen päälle, että voisin nauttia tekemisestä. Valitsen taisteluni ja tiedostan mahdolliset seuraukset – tämän ikäisenä reilin päälle kaatuminen voi tarkoittaa loppukauden ohittamista. Realiteetit on hyvä ymmärtää, mutta eihän se tarkota, ettei pysty tekemään mitään. Mun mielestä on tärkeintä laskea omien taitojen mukaan, niin että siitä tulee hyvä fiilis, eikä miettiä mitä muut tekee. Me kaikki mahdutaan samaan rinteeseen ja parkkiin.
Ootte tehnyt mm. Duudsonit tuli taloon ohjelmaa ja olette puhuneet muutenkin kiusaamisen ehkäisemistä ja kävit muun muassa puhumassa Helsingin Lumilautailijoiden nuorille hyvästä yhteishengestä ja kiusaamattomuudesta. Miten koet lumilautailun, tapahtumat kaiken ikäisille ja miten sä näet nuorison hyvinvoinnin kannalta tälläiset lajit ja tapahtumat?
Kaikki yhteisöllisyyttä edistävät lajit, kaikki rinnelajit – oli kyse sitten parkkilaskimisesta suksilla tai laudalla – niin vaikka kyseessä on yksilölaji usein sitä haluaa tehdä sitä yhdessä kavereiden kanssa. Kaikki, jotka on käynyt mäessä niin tietää että ei yksin tule niin paljoa yritettyä tai haastettua itseään. Ei siinä ole oikein samaa fiilistä. Mutta ikävä kyllä jotkut kokee olevansa niin päällikköä rinteessä, että huudellaan ja naureskellaan heikommille laskijoille. Pitäisi muistaa että jokainen tekee itsellensä sitä hommaa ja se että joku muu tekee helpompia temppuja niin ei anna oikeutta sorsia ketään. Ihan jokapäiväisessä elämässä olis meidän kaikkien syytä muistaa, että kaikista ei tarvi tykätä, mutta kaikkien kanssa pitää tulla toimeen.
Mitä mielenterveyteen tulee niin toivon että asiat menee hyvin, mutta uskon kyllä että yhteiskunta joutuu tutkailemaan itseään vielä tarkemmin.
Somessa on tosi paljon hyvää ja aikuisena sitä pystyy miettimään järjellä, vaikka aikuisellekkin voi tulla sellainen olo että jää jostain paitsi kun somen kuvatulvaa selailee. Se vaatii kyllä nuorelta ihan erilaista mielenlujuutta kasvaa omaksi itsekseen ja olla tyytyväinen itseensä jos somen kautta vertaa itseään muihin. Vaikkapa rahaan liittyen… omassa nuoruudessa oli onneksi grunge, joka teki coolia siitä, että kirpparilta ostettiin vaatteet. Rahan puutteen aiheuttamat paineet aiheuttaa paljon ongelmia nuorille, jos ajatellaan, että ilman gucceja ja luisvuittoneita en kelpaa.
Ja tämä menee vähän ohi aiheen, mutta sellainen mielenkiintoista asiaa tuli pohdittua: Media antaa sellaisen kuvan, että laskettelu on kallis laji. Niin mäkin oikeastaan mietin, mutta sitten havahduin siihen että miksi näin puhutaan. Kulma on usein vain se paljonko se hiihtoloma pohjoisessa maksaa. Ei puhuta siitä itse harrastuksesta vaan puhutaan siitä kuinka kallis se loma on. Mutta jos tämän purkaa niin päin, että monessa keskuksessa kausari maksaa, ennakkotarjouksessa, noin 200€. Jos puhutaan junnusta niin käytettynä löytää hyvät välineet ok hintaan. Jos vähän pyöristää niin halvimmillaan lippu + välineet on noin 500€. Kun sen jakaa 4-5kk ajanjaksolle, jolloin voi käydä vaikka joka päivä laskemassa, ei kustannus olekaan enää niin suuri suhteessa muihin harrastuksiin, vaikkapa maksullisiin joukkuelajeihin. Viikon hissiliput pohjoisessa + majoitus ovat tietenkin kalliita, mutta laskeminen lähikeskuksessa ei näin ajatellen ole kalliimpaa kuin mikään muukaan harrastus.
Kyllä, Joupiskan tapaiset keskukset ovat siitä loistavia että niihin pääsee ilman autoakin helposti. Laskemisen suurin este tällä hetkellä tuntuukin olevan saavutettavuus, moneen paikkaan et pääse jos sulla ei ole vanhempien kyytiä tai omaa autoa. Tai ainakin se on kohtuuttoman hankalaa. Tälläisiä skibussi ynnä muut toimintoja pitäisi kehittää lisää.
Tai sit voi vaan muuttaa Seinäjoelle.
Heh, jep! Pitää pistää harkintaan. Mites sitten Eero & HP Tour lähti käyntiin?
Kaudet 17/18 ja 18/19 laskin viikon Japanin reissun ja pari päivää Joupiskalla kaudessa. Sit 2019 syksyllä Suomen Burtonilta kysyttiin Ambassodor-ohjelmaan mukaan. Ajattelin, että kun mä tälläisen mahdollisuuden saan, niin haluan näyttää, että arvostan sitä ja teen asiat niin hyvin kuin osaan. Sinä vuonna järjestettiin Joupiskalla Burtonin Suomi -tiimille sellainen tiimiviikonloppu, missä mekin tavattiin. Sen viikonlopun aikana – olin kyllä kuntoillut sen kesän aikana ja saanut itteäni parempaan kuntoon – tajusin että ei mun hyppäämiset olekaan vielä hypätty. Siellä kun katsoin nuorien hyppivän ja sä olit ottamassa kuvia niin tuli fiilis että kyllä mäkin nyt sitten koitan. Oli kiva huomata, että ei hitto, mähän pystyn vielä hyppimään ja paikkoja ei kolottanut niin paljoa kuin luulin.
Eero oli silloin Ylläksellä tekeen sellaista metsä-snakerunia videoprojektia ja kysyin, että saisinko tulla auttamaan ja raksailemaan. Sain luvan ja kun Eero oli purkittanu omat matskut, niin pääsin sit kans laskemaan. Sain sieltä monta kuvaa ja klippiä, kun Lipsasen Janne, Eero ja Leikkaan Eetu ystävällisesti kuvaili. Mulla olikin yhtäkkiä iso nippu kuvia kun alunperin aattelin, et jos sais muutaman kuvan niin oon tyytyväinen.
Siitä lähti sellanen ihme innostus – Seinäjoella on yks sellanen hiihtolatu-gappi, mitä me aikanaan katottiin, mutta ei hypätty, niin lähdin sitä katselemaan. Tiesin, että nuoremmat laskijat oli sitä kyllä vetäneet. Sinä talvena oli tullut hyvin lunta ja iski innostus tekemisen prosessiin ja et voin laittaa matskua omaan someen, vaikka mun laskeminen ei oo isoa ja älytöntä.
Sen Ylläs -reissun jälkeen menin heti sinne hiihtolatugäpille kolaamaan hyndän ja alastulon. Sitten yhden kaverin sain onneksi kuvaamaan ja muutama otos tuli käyttistä.
Kuva: Marko Tuoriniemi.
No, sit takas asiaan.
Eeron kanssa oltiin puhuttu, että jotain voitais tehdä yhdessä, esimerkiksi TV-ohjelma oli pitkään puheissa. Mut sen Ylläs -reissun jälkimainingeissa kirkastui se, että mitä jos me tehtäis lumilautailun parissa jotain ja alettiin ideoimaan kiertuetta. Oltiin yhteydessä Skioneen ja kun innostus oli molemminpuolista, niin päästiin hommiin.
Hämmentävää on, että oon saanut nyt elää osittain mun teiniajan unelmaa, saan tehdä työtä missä osana on lumilautailu. Oon saanut pyöriä Eeron kanssa mäessä ja Eero ottaa, ammattilaisena, välillä musta kuvia. Kiitollinen oon, että tämän ikäisenä saan tehdä tälläistäkin työtä.
Tunnelmia Eero & HP Tourilta. Kuvat Antti Harju & Reino Hartikainen.
Nyt on kolme kautta takana. Oppimisprosessihan tämä on ollut ja tapahtumat on hakeneet muotoaan. Kaikki kolme keskusta on vähän erilaisia ja ollaan yhä selvemmin muutettu tapahtumien profiilia erilaisiksi eri keskuksissa. Meillä on halu palvella keskuksen asiakkaita ja tapahtumaan tulevia laskijoita mahdollisimman hyvin. Vuokatissa ja Kasurilassa on nyt avoimempi sessarimeininki välineeseen katsomatta ja Tahkon tapahtuma keskittyy lumilautailuun. Olis makeeta luoda sellainen eteläisempi laskijoiden kokoontuminen kauden loppuun. Huippusetit ja porukalla sessaamista kuten nyt viime keväänä saatiinkin tehdä. Tahkon tapahtuma haki viime kaudella muotoaan banked slalomin kylkeen kahden päivän tapahtumana. Nyt on helppo henkäistä, koska se meni tosi hyvin ja oli hieno nähdä että meidän ideat toimi. Eero osaa suunnitella tosi hyvät setit ja sen parin tunnin virallisen sessarin aikana kyllä löytyi vaikka mitä linjoja joka laskijalle. Sitä oli myös kiva laskea, se ei ollut mitään älytöntä stunttia vaan vähän kevyemmälläkin asenteella pärjäsi, siitä oon tosi iloinen. Ja myös siitä, että se oli niin sanotusti ihan “oikea tapahtuma”.
Joo, lumilautamittakaavalla sehän oli erinomainen tapahtuma. Lumilautatapahtuma, jossa on lajinomainen ja yhteisöllinen fiilis, on vaikea järjestää, mutta tässä siinä oli onnistuttu.
Se että tässä pystyi haikkaamaan teki siihen takapihasessarin fiiliksen. Se fiilis tuli just toissakautena kun pidettiin Piazzan edessä ne sessarit. Siinä tajus kuinka siistiä onkaan kiivetessä kattoa kun muut vetää. Koko hommasta pitää kyllä kiittää Eeroa.
Minkälainen työnjako teillä on jos vaikka Eero ottaa susta kuvia?
Eero tietää mun taitotason niin se osaa ettiä mulle sopivia spotteja, mitkä ei välttämättä sille ole mitään, mutta on mun taitotasolle sopivia. Eero näkee ne niin, että niistä saa hienoja kuvia. Mä tykkään kuvista tosi paljon. Vaikka IG:n algorytmit ei niistä tykkää, niin mä oon kasvanut lehtien kautta lumilautailuun ja kuviin. Jos tulee omasta mielestä hieno kuva, niin postaan sen, enkä välitä siitä miten se toimii instassa. Valokuvat kuuluu lumilautailuun. Toki on hyvä muistaa, että ilman tämän päivän sosiaalista mediaa mulla ei olisi mahdollista olla laskemisessa näin mukana. Jos mietitään aikaa kun mä laskin ICON:lla niin ei niille kuville ollut juurikaan käyttöä, koska mun laskeminen ei ollut katalogitasoa. Yksi kuva pääty mainokseen ja ne muut kuvat jäi käyttämättä, ihan ymmärrettävästi. Tämän päivän maailmassa ne olis toiminu oikein hyvin somessa. Somen hienous on, että meillä on mahdollisuus nähdä kaikentasoista laskemista ja jokainen löytää ne omat klipit mistä saa laskufiiliksen ja ne mitä saa katsoa ihmetellen ja pelonsekaisin tuntein.
Kuvasitteko alkuaikoina Juopiskalla jo lumilautapätkiä?
Joo, Jarno lainas sen enolta ensin kameraa ja myöhemmin osti kesätyörahoilla oman videokameran. Silloin meillä oli aina kamera mukana, hirveesti niitä ei oo jäänyt talteen, mutta kyllä meillä jotain pätkiä on yhä olemassa ehkä, jossain mini-DV nauhalla, joka on Jarnon varastossa pahvilaatikossa.
Yläasteella otin valinnaisen kuviskurssin ja sen aikana oltiin Joupiskalla kuvaamassa kuvia, joita sitten koulussa pimiössä kehitettiin.
On siistiä kun näkee, että nuoret kuvaa parkeissa niin talvella kuin kesälläkin. Mun elämään ja uraan on vaikuttanu suuresti lumilautakuvauksesta lähtenyt innostus ystävien kanssa yhdessä kuvailuun.
Helsingin lumilautailijoille kehuja siitä, että opettavat nuorille myös laskemisen kuvaamista. Puhelimella on helppo kuvata, mutta lapset ei vielä välttämättä tiedä miten kannattaa kuvata.
Oma kuvaaminen on paljon 360-kameran varassa, vähän kun Simppiksen kuvaamiset Pyhällä. Ollaan tallikavereita. Mä painan pressiä ja Simppis putskua. Siltä tuleekin aina viestiä että “Tuu nyt tänne pohjoseen niin ei tartte noiden kaiteiden kanssa sekoilla.”
Mites tällä kaudella Eero & HP Tour, tapahtuuko?
Ilokseni voin sanoa, että kyllä, tapahtuu! Ihan saakelin siistiä! Tässä päivämäärät eli merkkaa ylös ja tuu laskemaan meidän kanssa! (Katso aikataulu jutun lopusta)
Loppusanoja ja kiitoksia?
Kiitos kaikille teille kehen oon saanut laskemisen kautta tutustua, ilman teitä tää olis tyhjää. Ja alan julkaisussa haluan vielä sanoa isot ja nöyrimmät kiitokset vuosien aikana saamastani tuesta:
Kiitos ICON – Antti, Jason & Jarkko
Kiitos Daily Grind – Toni, Marko & Tuukka.
Kiitos Shreddington – Seba & Joni
Kiitos Skione – Lauri, Sari, Priidik, Eeli, Janne
Kiitos Ettala – Eero
Kiitos – lumilautailu
Iloa ja hymyä mäkeen & let´s shred the gnar! 🙂
Kiitos haastattelusta HP! Nähdään mäessä ja viimeistään Tahkolla.
Eero & HP Tour 2025 aikataulu
- 18.2. Vuokatti (vko 8 eli etelän hiihtolomaviikko)
- 8.3. Kasurila
- 11.-12.4. Tahko (12.4. myös Banked-SM)
Aloituskuva: Spinejä Japanissa. Kuva: Justin Castles 2018
.gif)