Tapahtumat

Rehnberg ja Suitiala slopestylen Suomenmestareiksi

Slopestylen SM-tittelit jaettiin Rukalla upeassa auringonpaisteessa. Vaikka viime päivien vesisade yöpakkasien kera oli saanut olosuhteet koviksi, oli laskemisen taso korkealla. Avoimessa sarjassa voittoon laskivat hienoilla raneilla Mikko Rehnberg ja Ella Suitiala.
Noin sata laskijaa pisti Ruka Parkin hienolla slopestyle-radalla parastaan. Taso oli niin hurja, että niin avoimessa, rookieissa kuin gromeissakin nähtiin tuplia.
Avoimessa naisten sarjassa Ella Suitiala voitti kisan isoilla backside 540 ja switch backside 540:llään. Suitiala voitti myös eilisen halfpipen.
– Olen ihan tyytyväinen. Väsytti aamulla paljon, ja pelotti vähän treenilaskuja laskemaan kun tuuli niin paljon. Ihan hyvä se kuitenkin oli, eikä yhtään ollut vaarallista laskea. Olisin halunnut ländätä ensimmäisen laskun, että olisin voinut parantaa toisella laskulla, mutta sitten vauhdit yllättivät. SM-kisoissa oli kivaa mutta rankkaa, kun kävin kaikki lajit läpi. Olo on nyt väsynyt mutta onnellinen, Suitiala kommentoi.
Miesten avoin sarja huipensi kovatasoisen päivän. Tiukassa kisassa lopulta korkeimmalle nousi Mikko Rehnberg, joka olisi päivän molemmilla laskuilla ollut kärjessä.
– Tosi hyvät tunnelmat on nyt. En ole aiemmin slopestylessä näin korkealle tullutkaan, niin mikäs tämän parempaa. Taso oli olosuhteisiin nähden kova. Nokat olivat pehmeät ja ländit jäässä, eli perus Suomi. Eilinen vesisade pehmensi sen verran paljon, että oli varmasti vaikea saada ajettua noita kuntoon. Aurinko kuitenkin paistoi, niin kivaa oli. Nyt käyn vielä vähän kuvaamassa, ja sitten armeijaan. Sinne lähden ihan hyvällä fiiliksellä. Paljon olen kuullut, mutta eihän sitä tiedä ennen kuin on itse kokenut, Rehnberg kommentoi. Hänen laskunsa oli hyppyreistä switch backside 900 ja frontside 1080.
Rukan SM-kisat olivat historian kolmannetkymmenennet.
Tiedote: Suomen Lumilautaliitto   Kuvat: Krister Majander
Avoin, miehet:
1. Mikko Rehnberg, 348 p.
2. Ville Paumola, 308 p.
3. Jukka Tyni, 280 p.
Avoin, naiset:
1. Ella Suitiala, 341 p.
2. Carola Niemelä, 263 p.
3. Dongyu Li, Kiina, 253 p.
4. Emmi Parkkisenniemi, 240 p. (SM-pronssi)
Rookie-pojat:
1. Joonas Bergman, 364 p.
2. Valtteri Kautonen, 346 p.
3. Sami Kallo, 273 p.
Rookie-tytöt:
1. Iina Puhakka, 177 p.
2. Veera Immonen, 134 p.
3. Enni Saarela, 126 p.
Grom-pojat:
1. Zephyr Lovelock, 181 p.
2. Mitja Kauranen, 170 p. (Suomen-mestari)
3. Ville Jukola, 168 p.
4. Roni Aalto, 151 p.
Grom-tytöt:
1. Ada Harinen, 122 p.
2. Sara Nybäck, 76 p.
3. Milja Jaakkola, 72 p.
Edellinen
Seuraava

Kommentit

kommenttia