Tapahtumat

Wappulounas 2016

Niin se vain tämäkin kausi on tullut siihen pisteeseen, että oli aika polkaista vuoden vauhdikkaimmat rallit käyntiin Ruka-tunturissa. Legendaarista Wappulounasta aloiteltiin torstaina jo perinteeksi muodostuneella Simppiksen tervetuliaiskättelyllä. Kun kanssatovereihin oltiin tutustuttu kättelyn merkeissä, siirtyi valtaosa lounastajista Hanki Baarin POW-bileisiin. Lavalla nähtiinkin illan aikana melkoisia esiintymisiä.

Wappulounas_rodeo_AinoHuotari (5)

Soul Productionsin Sopankeittäjät olivat tällekin vuodelle rakentaneet uskomattoman monipuoliset suorituspaikat Rukan Battery parkkiin. Oli kaarta, korneria, step uppia, hyndää, alligaattoriansoja, paippi ja jopa pooli! Ensimmäinen kisapäivä käytiin perinteisesti tiimikisan merkeissä ja tunturissa näkyikin melko erikoisen näköistä sakkia.

Tiimikisan miesten sarjassa ”Marlboro Wappulonas Grand Prix Champions, Maranello Italy”  asiaankuuluvasti pukeutuneet rallimiehet Jallu ”tallipäle” Setä, Hepe ”mekaanikko” Laakkonen ja Hans ”kuski” Sketsilä päästelivät täyttä hanaa voittoon. Naisten sarjassa koettiin ennennäkemättömiä tilanteita kun ”Trailer Park Wives” tiimin Jenni Viitasen yllätyssynnytys alkoi kesken kisalaskun. Onneksi kuvaaja Mikael Ahtikari sattui kätilöksi paikalle ja vahinkolapsi saatiin turvallisesti maailmaan. Vahinkolapsi Seppo viettikin melko railakkaat elämänsä ensimmäiset päivät, hästägillä #wappulounas löytyy Sepon seikkailuista monta monituista vaihetta. ”Trailer Park Wives” veikin ansaitusti tiimikisan voiton kotiin rajulla meiningillään. Erityispalkinnolla palkittiin #nissenpäiväkahvibändi jossa muusikoita Tanskanen, Kosunen ja Suur-Hamaria fiilisteli bändäri Nisula. Palkintojen jaon jälkeen Solonen ja Kosola ottivat ensin tunturin äänimaailman haltuun ennen siirtymistään Pisteen terasille, jossa myös Epelit tarjoilivat afterimeininkiä. Illemmalla Pisteen tanssiravintolassa The Rautavas otti lavan todenteolla haltuun, jonka jälkeen Atomirotan ja Rene Raitsikan oli helppo ottaa lämmennyt yleisö valtaansa.

Wappulounas_rodeo_AinoHuotari (1)

Wappulounas_rodeo_AinoHuotari
Perjantai valkeni aurinkoisena Battery Parkin ylle jossa oli vuorossa Chef’s Recommendation jossa kilpailijat mittelivät taidoistaan yksilösuorituksin. Perjantaina nähtiinkin todella kovia yksilösuorituksia, josta päällimäisenä jäi mieleen Heikki Sorsan mieletön bs180 surmanloikka ylähyndän hyllyltä ”Wappulounas” kirjainten yli pienemmän hyndän ländiin. Tästä suoritteesta mies ansaitusti saikin erikoispalkinnon. Antti Autti puolestaan mestaroi itselleen päivän ”linjamestarin” tittelin. Nuori Elias Hämäläinen on ilmeisesti kasvanut ulos spiderman-puvustaan, mutta palkittiin silti ”päivän rookiena”. Päivän kuningas ja kuningatar palkittiin monipuolisesta suorituspaikkojen käytöstä ja tyylikkäästä laskemisesta. Leikkikentän kuningattareksi kruunattiin Jenni Koli ja kuninkaaksi Antti ”Naku” Piirainen. Afterissa terassi raikui banjon tahtiin Slack Birdin soitellessa menemään. Iltameiningeistä vastasi Solonen ja Kosola freestyle hassuttelullaan. Eevil Stöö ja Aztra puolestaan täyttivät Pisteen hieman synkeämillä, mutta vaikuttavilla sulosoinnuillaan.

Wappulounas_rodeo_AinoHuotari (2)
Aurinkoiseen lauantai aamuun herättiin luonnollisesti pirtein mielin ja oli aika suorittaa nopeuslasku Banked Slalom radalla. Sopankeittäjät olivat rakentaneet hyvin ”Wappulounas” -tyyppisen radan, joka poikkesi perinteisestä kahdella eri puolen kornerillaan ja rata päättyi luonnollisesti pooliin. Karsinnoissa laskijat saivat kaksi laskua, joista nopeampi jäi voimaan. Finaaliin ylsivät kahdeksan nopeinta miestä ja neljä nopeinta naista. Miesten nopeimman ajan 28,14 sekuntia kurvasi ihoamyötäilevässä punaisessa asussaan Naku. Naisten sarjan vauhdikkain oli tietenkin Enni Rukajärvi. Wappulounaan overall-voittajaksi ylsi kerrankin mies, joka pystyi kantamaan ennakkosuosikin paineet harteillaan koko viikonlopun. Voittajaksi kruunattiin ansaitusti Naku, joka oli koko viikonlopun ajan osoittanut herpaantumatonta suorittamista Wappulounaan jokaisella osa-alueella. Mies kertoikin tavoitelleensa voittoa edellisvuoden Wappulounaan fiiliksien pohjalta ja oli oikein tyytyväinen voidessaan saattaa vuoden mittaisen projektin ansaitsemaansa päätökseen. Naisten overall-voittajaksi kruunattiin koko viikonlopun rajusti tykittänyt Kristiina Nisula. Ensi vuonna juodaan mitallikahvit heti Wappulounas-torstain aamupäivänä!

Iltahumpat tanssittiin lauantaina aluksi Koskelaisen Eetun tanssittamana, jonka jälkeen lavan otti haltuun Have You Ever Seen The Jane Wonda Aerobic VHS?. Meno äityi melkoiseksi kun lavalle pääsi DJ Chili, DJ Miky Mau ja DJ Jaffamies, miesten soinnut kun luonnollisesti innoittivat suurimman osan Pisteen miehistä riisumaan paitansa ja kapuamaan lavalle.

Erityinen kiitos jälleen Wappulounas porukalle ja Sopankeittäjille, kyllä vain Wappulounas on ihmisen parasta aikaa.

Teksti: Siv Knudsen   Kuvat Aino Huotari www.ainohuotari.com

www.facebook.com/Wappulounas

Wappulounaan oman raportin voit lukea TÄÄLTÄ

Wappulounas_rodeo_AinoHuotari (17)

Wappulounas_rodeo_AinoHuotari (20)

Wappulounas_rodeo_AinoHuotari (25)

 

Edellinen
Seuraava

Kommentit

kommenttia