Pyhällä vietettiin Freek’end-vapaalaskutapahtumaa huhtikuun ensimmäisenä viikonloppuna. Freek’end keräsi tapansa mukaan tunturin täyteen teknisiin asusteisiin pukeutunutta kansaa, osallistujia oli yhteensä 121. Osallistujamäärässä on koettu vuosi vuodelta melkoisia harppauksia, sillä viisi vuotta sitten kun tapahtuma järjestettiin ensimmäisen kerran, osallistujia oli 16. Olosuhteet olivat tänä vuonna jäiset ja viikonlopun kisoissa olikin kysyntää tekniikasta ja kanteista. Kolmen eri kilpailun lisäksi viikonlopun aikana oli ohjelmassa erilaisia klinikoita, joogaa sekä illanistujaisia. Iltaohjelmissa oli esillä kisaajien kuulumisia, suksiesittelyä sekä Protect Our Winters Finlandin lähettiläiden pohdintoja siitä, mitä jokainen voisi tehdä omalta osaltaan talviemme suojelemiseksi.
Perjantaiksi oltiin rakennettu Banked Slalom -tyyppinen rata, joka sisälsi myös pienen ja rapsakan metsälaskuosuuden. Rata oli erittäin nopea, eikä jäinen mäki tehnyt sitä ainakaan yhtään hitaammaksi. Rataa laskettiin pareittain, voittaja jatkoon -periaatteella. Parettainlasku takasi melkoisia jännitysnäytelmiä, eikä rajuiltakaan pannuilta valitettavasti vältytty, huhujen mukaan jopa hampaita olisi vaurioitunut. Etenkin finaalilaskuilla nähtiin melkoisia kaksinkamppailuja jokaisessa sarjassa. Piruliina-tiimin tytöt ottivat toisistaan mittaa naisten lautafinaalissa ja kamppailuissa nähtiin nopeita tilanteita, ennennäkemättömiä loppukirejä sekä jopa niin rajuja otteita, että jääkiekko-ottelussa oltaisiin vihelletty peli poikki. Onneksi lumilautailussa kuitenkin vain karma rankaisee. Myös miesten lumilautasarjassa oli hurjia tilanteita, kun loppusuoran äkkinopeissa bumpeissa semifinaaleissa johtoasemassa ollut kisanoviisi Jussi Väätäinen kaatui aivan viime metreillä ja Saraniemen Arto pääsi kurvaamaan finaaliin. Lopulta miesten lautasarjan vei Teemu Tiiro ja naisten sarjan allekirjoittanut, eli Siv Knudsen.
Perjantaina myös kisailtiin vapaalaskijoille ominaiseen tapaan haikkaamisen osalta. Haikkireitti oltiin merkitty punaisilla lipuilla, joista kisaajat keräsivät itselleen kortteja illan pokeriturnausta varten. Kisan voittaja kun ratkaistiin illalla pokeripöydän ääressä. Nopeiten reitin suorittanut sai vaihtaa itselleen kolme korttia pokerikäteen. Haikkikisassa nähtiin luonnollisesti melkoisia fyysisiä suorituksia, kun atleettisimmat halusivat esitellä kuntoaan. Seuraavana aamuna toimituksen korvaan kantautuikin valituksia fyysisitä oireista edellispäivän rutistuksen aiheuttamana.
Lauantaiaamu käynnistyi allekirjoittaneen kohdalla osallistumalla lumilautailun vapaalaskuklinikalle. Klinikka toimi hyvänä muistutuksena siitä, kuinka paljon laskemisesta voi saada eri tavalla irti, kun laskee yhdessä ihmisten kanssa, jotka omaavat erilaisen laskutaustan. Kun ulkopuolinen puskee pois mukavuusalueelta, on seurauksena luonnollisesti itsensä voittamisen tuntemuksia. Jäinen metsälasku ja muutaman metrin dropit jäiseen ländiin olisivat muutoin jääneet varmasti tekemättä. Kun oppii laskemaan rajuissa olosuhteissa mukavuusalueen ulkopuolella tuntuvat hyvät olosuhteet sen jälkeen entistäkin nautinnollisemmilta. Klinikka toimi hyvänä muistutuksena allekirjoittaneelle myös siitä, että olisi hyvä laskea monipuolisesti eri asioita, eikä unohtua päivä toisensa jälkeen parkille reilien ääreen. Klinikka tarjosi hyviä vinkkejä ja itseluottamusta lauantaipäivän vapaalaskukisaan, joka käytiin todella kovissa olosuhteissa Aittakurussa.
Aittakurun kisassa laskijat saivat yhden laskun, jonka tuomaristo arvosteli. Olosuhteet olivat verrattavissa paikoitellen betoniin. Aamupäivällä auringon pehmentävät kohdat kerkesivät varjoon mentyään kovettumaan kisan alkaessa. Olosuhteisiin nähden kisoissa nähtiin todella kovia laskuja ja jälleen valitettavasti myös kovia pannuja. Allekirjoittanut tuli jäisen mäen kokonaan takapuolella alas ja Miikka Hast otti kierroksia katon kautta ympäri. Onneksi mitään vakavampaa ei päivän aikana sattunut vaikka yleisöä kohauttaneita tilanteita oli useita. Illalla palkintojenjaossa elettiin jännittäviä hetkiä ja riemu repesi ainakin osalla porukasta kattoon, kun Simppis kruunattiin päivän voittoon. Naisista lautasarjan vei puhtaalla laskullaan Jenni Koli.
Kaiken kaikkiaan tapahtumarikas viikonloppu keräsi osallistujiltaan kiitosta lepposasta tunnelmastaan, jäisistä olosuhteista huolimatta. Molempien päivien kisoja oli seuraamassa iso määrä katsojia ja aurinko loi tunnelmaa sekä viihtyvyyttä. Tapahtuma yhdisti paljon erilaisia ihmisiä, joilla kaikilla oli intohimo laskemista kohtaan. Tapahtumasta selvisi myös hyvin ilman teknistä väliuntsikkaa.
Tarkemmat tulokset ja lisää kuvia Pyhän sivuilta http://pyha.fi/freekend
Teksti: Siv Knudsen Kuvat: Teemu Kuisma @tmukuisma www.teemukuisma.com