Haastettelut

Haastattelussa Ylfa Rúnarsdóttir

Näin Ylfan ensimmäisen kerran vuonna 2016 Ruotsin Riksgränsenissä, King of the Hill -tapahtumassa ja Ylfan meno todellakin pisti silmään jo silloin. Ylfan laskemisen iloinen, raivokas energia sekä jäätävä poppi, hulmuavat hiukset ja iso hymy tekivät silloin, ja tekevät edelleen, ison vaikutuksen. Ylfa laski tottuneesti ja vauhdilla valtavia bankkeja ja hyödynsi vuorien muotoja luovasti. Sittemmin me ollaan oltu Ylfan kanssa yhdessä useilla katusessareilla, joissa Ylfan päättäväisyys ja periksiantamattomuus on todella tullut esiin. Ylfa antaa kaikkensa ja heittäytyy laskemiseen täysillä. Ylfalla on älytön into päällä laskiessaan ja hänen läsnäolonsa tuo sessareille kunnon haipin! Ylfa on nykyään kiinnitetty Burtonin talliin ja hän on ollut Suomessa kuvailemassa katuspotteja pidempään, nyt onkin hyvä hetki tutustua häneen paremmin. -Siv Knudsen

(Haastattelu on tehty viime keväällä)

Teksti: Siv Knudsen Kuvat: Tommi Ollikainen

Aloitetaan perusasioista, kuka olet, mistä tulet, missä olet? 

Ylfa Rúnarsdóttir, intohimoinen lumilautailija. Syntynyt ja kasvanut Islannissa, mutta nykyisin asun Ruotsissa. Yritän luoda jotain, jonka näkeminen ilahduttaisi muita ihmisiä ja missä olisi mukava olla mukana – siksi olen täällä. 

Ylfa mä oon pahoillani mutta mun on pakko kysyä, miten pitkä sä olet? Sä oon aika pieni mut sulla on aivan valtava poppi! 

Haha joo, mä oon 152cm! Eli aika pieni lumilautailija. 

Kerro sun suhteesta lumilautailuun, miten se sai alkunsa ja mitä sä oot siitä saanu? 

Mä rakastin lumilautailua alusta saakka, se oli heti mun juttu. Mä en juuri tuntenut jengiä, jotka ois laskenu ja se teki siitä mulle entistä tärkeämpää, että mä sain tehdä sitä mun omilla ehdoilla. Mä oon aina ollu sellanen, että innostuessani mä pystyn tekemään rakastamaani asiaa loputtomiin, syömättä, juomatta ja edes ajattelematta, että lopettaisin. 

Yleensä mä menin mäkeen yksin ja rakensin itelleni pienen hyndän tai jotain, jota pystyin hyppimään. Mun täytyi myös aina yrittää löytää joku kyyti mäkeen tai liftata. Se kaikki oli kiinni mun omasta mielikuvituksesta ja päättäväisyydestä, että mitään ylipäätänsä tapahtui. Mä en tienny yhtään, mitä mä olin tekemässä, mutta mä tein sitä täysillä silti. 

Hieman sen jälkeen, kun mä alotin laskemaan, mä muutin laskemisen perässä Ruotsiin. Siellä mä tutustuin muihin lumilautailijoihin ja suksilla laskeviin, jotka oli yhtä fiiliksissä laskemisesta kun mä. Samaan aikaan mä tutustuin paljon Ruotsin snoukkaskeneen. Mä olin vielä aika nuori ja hiukan epävarma itsestäni, niin kuin kaikki teini-ikäisenä, ja se lautailun vapaus jotenkin vähän katos siinä. Mä aloin miettiä liikaa, mitä muut laskijat musta ajatteli, enkä halunnut näyttää tyhmältä taikka sellaiselta, etten kuuluisi joukkoon. Noi ajatukset jotenkin pidätteli mua useita vuosia mutta nyt mä osaan ajatella sen tärkeäksi osaksi mun omaa matkaa. 

Nyt mä haluan tehdä enemmän tilaa naisten laskemiselle. Haluan puskee mun omaa lumilautailua ja luovuutta. Mä haluan tuoda esille lautailun riemua, jotta ihmiset voisi innostua laskemisesta ja nauttia omasta tekemisestään sekä luovuudestaan, eikä ajatella sitä, mitä muut mukamas meiltä odottaa. 

Aamen! Missä sä oot tällä hetkellä sun oman lautailun kanssa ja ootko tyytyväinen siellä? Mietitkö jo, minne se voisi sua mahdollisesti tulevaisuudessa viedä vai meetkö enemmän päivä kerrallaan? 

Kyllä mä haluan tehdä ja luoda koko ajan lisää! Luulen, että elämän jokaisella osa-alueella me tarvitaan merkitystä meidän tekemiselle ja tuskin me koskaan ollaan täysin tyytyväisiä siihen, missä me sillä hetkellä ollaan vaan halutaan aina vielä kehittyä eteenpäin. Mutta mä haluun nauttia matkasta ja tehdä lujasti duunia, sillä se on parasta, mitä mä tiedän!

Mä oon myös miettiny tätä: sä vaikutat aina tosi iloiselta ja energiseltä tyypiltä, mitä tapahtuu kun sä oot huonolla tuulella? 

Eiköhän meillä kaikilla ole ne hyvät ja huonot hetket, joskus mä olen surullinen, voimaton tai yksinäinen tai kaikkia noita samaan aikaan! Mä käytän taidetta/piirtämistä, runojen kirjoittelua ja musiikin kuuntelua parantamaan mun oloa. Mä saan paljon haippia lumilautailusta ja ulkona olemisesta hyvien ihmisten ympäröimänä, joten mäessä tai spotilla mut usein löytää just todella fiiliksissä ja mä haluankin pitää kiinni siitä tunteesta!

Hei onneksi olkoon sun diilistä Burtonin kanssa! Miltä se tuntuu ja miten se tapahtui? 

Sieltä oltiin muhun yhteydessä samaan aikaan, kun Tukholmaan avattiin Burtonin kauppa! Mä oon tosi fiiliksissä, että saan olla osa Burtonia ja heidän matkaansa kohti tasavertaisempaa ja monipuolisempaa lumilautailukulttuuria. Se on todella tärkeä aihe pitää keskustelussa ja sen tiimoilta on vielä paljon tehtävää!

No todellakin! Todella hienoa kuulla, että siellä ollaan tärkeiden asioiden äärellä. Sä vietit aika paljon aikaa Suomessa tänä talvena. Mitäs mitäs? 

Mä ja Henna Ikola ollaan kuvailtu samaan projektiin tänä talvena! On ollu hurjan siistiä ja ollut niin hauskaa hengailla Hennan kanssa! Henna on huikea lumilautailija mutta myös hyvä tyyppi. Meillä on ollut niin hauskaa yhdessä, Henna on niin villi ja hauska mutta samalla myös kunnon kullannuppu! 

Teillä oli vissiin aikamoista epäonnea matkassa tiedän kuvausreissulla? 

Meillä oli paljon todella hyviä hetkiä mutta myös paljon vastoinkäymisiä! Paljon häätöjä, loukkaantumisia, pannuista toipumisia, hullua säätä ja auton hajoamista. Mut sellasta se on!

Ja nyt sun piti poistuu maasta pahentuneen epidemia tilanteen vuoksi? 

Joo, nyt kun toi tilanne on pahempi niin tuntu paremmalta pelata varman päälle. Nyt eletään erilaista aikaa, niin täytyy pelata eri säännöillä, tilanteet voi vaihtua nopeastikin. Oon hurjan kiitollinen ja onnellinen, että sain tulla Suomeen ylipäätänsä, ei kaikki ole päässeet matkustamaan.

Joo harvoin ne reissut menee suunnitelmien mukaan, mut ehkä se tekeekin niistä parhaat tarinat. Hei kiitos hurjasti Ylfa sun ajasta ja sanoista, toivottavasti nähdään pian taas! 

Kiitos Siv, sitä samaa !!!

Unvited III, josta löytyy sekä Hennan että Ylfan partit tulee nettiin 30.11.

IN ENGLISH:

Starting with the basics, who are you, where are you from, where are you now?

Ylfa Rúnarsdóttir, I am a passionate snowboarder born and raised in Iceland and currently living in Sweden. Just out here trying to create something good that makes people happy to see and be a part of.

I’m sorry but i have to ask, how tall are you? You’re kinda tiny but still have this massive pop!
Haha yup! I’m a tiny boarder, 1,52cm tall.

Tell me about your relationship towards snowboarding, how did it start and where have it brought you?


I loved snowboarding from the very start of it, it was my thing. Not a lot of people I knew snowboarded and that made it so precious that it was all on my own terms. I have always been the type of person that if I enjoy something I can keep at it for hours without eating, drinking or even thinking about stopping.

Usually I would just go out by myself and build a little jump or something and try to jump it. I would also have to find a ride or hitchhike to the mountain. It was up to my imagination and dedication if anything happened. I had no idea what I was doing, I was just doing it.

Shortly after I started, I moved to Sweden to pursue my passion for snowboarding. I got to know other snowboarders and skiers that lived for the thrill of it like me. At the same time I got to know the core scene of snowboarders in Sweden. I was quite young and I guess like a bit insecure at the time, like any teenager and that feeling of the freedom in snowboarding got kind of lost. I started caring a lot about what other people thought of me and I did not want to look ”stupid” or like I did not belong. I feel that held me back for quite some years but at the same time I am thankful for that, it is all an important part of the journey.

Now I want to create more of a space or platform for women. I want to grow in my own snowboarding and creativity. I want to capture the fun, go out and do that type of snowboarding and inspire people to go for the things that make them happy, not the things that they think others expect of them!

Where are you now with your own boarding and are you happy where you are? Do you already see where it might take you in the future or are you taking it more one day at the time?

I want to do more and create more all the time! I think that in every aspect of life we want to have a meaning and we probably never fully feel that we have accomplished that. But I want to enjoy the ride and just keep working hard because it is the best thing I know.

I’ve always been wondering, cause you always seem like this super positive hyped person, what happens when you’re in a bad mood?

I think we all have ups and downs, sometimes I am sad or powerless or lonely , sometimes all of those! I think when I am down I use art or drawing, writing poetry or my thoughts, or playing music to feel better. But I get a lot of positive energy from boarding and being outside surrounded by good people. So at the hill or the spot you usually find me in that positive hyper mode and I love to just embrace that when happy!
Congrats on your deal with Burton! How does that feel and how did it happen?

I got contacted by Burton at the same time as the opening of a Burton store in Stockholm, Sweden! I am really excited to be a part of Burton and their journey to change for more equality and diversity within our community. It is a needed conversation and so important. There is still a lot of work to be done there!

You’ve spent quite some time in Finland this season, how did that happen? 

Me and Henna Ikola have been filming together this season for the same project! It is very exciting and I am so so hyped to be hanging out with Henna! Not only an amazing snowboarder, but a great person too. I had the best times hanging out with Henna, she is so wild and hilarious and then such a sweetheart at the same time haha!

I’ve heard you had some real troubles during your filming trips now? 

We had both some really good times and then also kickouts, injuries and beaten bodies, crazy  weather, car broken down. I guess it is all a part of the game haha.

..and now you had to end your trip early and leave the country because of possible upcoming lockdowns? 

Yeah, now with the pandemic it feels better to be on the safe side of things so when I heard about the possible lockdown I got a new ticket home early, it is different times now so this is the new reality. Plans change by the day, I am just really happy and thankful that I made it out to Finland in the first place, not everyone can travel.

Yeah sometimes it just doesn’t go as planned..! Well most of the times i guess.  Thank you Ylfa so much for your time and words, i hope to see you soon again!!  Thank you Siv, you too !!! <3 <3

Seuraava

Kommentit

kommenttia