Artikkelit Lumilautailijat Tapahtumat

Lillehammer 2016 – Nuoriso voitokkaana!

Tiedote:

Lumilautailijat rohmusivat peräti kolme mitalia perjantaisessa Nuorten talviolympialaisten slopestylessa. Elli Pikkujämsä laski hopealle ja Henna Ikola sekä Rene Rinnekangas pronssille.
Elli Pikkujämsä teki ensimmäisellä laskullaan parhaan tuloksena, 82,25. Henna Ikola puolestaan paransi toisellaa pistein 79,25. Kisan voittoon laski jo halfpipen kultaa ottanut USA:n Chloe Kim pistein 88,25.

Elli Pikkujämsä oli häkeltynyt hopeatilan selvittyä. – Aika uskomatonta. En heti uskonut tätä. Ekasta ”ranista” sain paremmat pisteet. Temput oli ihan ok, mutta tyyli ei ollut mitä olisin halunnut. Kyllä tämäkin oli ihan hyvä.
Pronssityttö Henna Ikola sai jännittää mitaliaan viimeiseen laskijaan saakka kokien iloisen yllätyksen säilyttyään kolmen joukossa. – Olihan tämä aika vaikeaa, kun vauhdit vaihteli koko ajan ja oli pilvistä. Olen tosi iloinen, että ”ländäsin”. Onhan se hienoa: olympiamitali on aina olympiamitali, eikä niitä monella ole.
Toisistaan lausunnot laskijoilla olivat ”lumilautamaiset”. – Hennalla oli tänään hyvä tyyli, sen mä voin sanoa. – No Ellillä oli  kova meininki tänään ja hyvä tyyli myös.

Rene Rinnekangas ei meinannut pysyä isohkoissa housuissaan menestyksen myötä. – Fiilikset on kyllä niin katossa, ettei voisi olla paremmat. ”Meisinki” oli kohdillaan tänään laskemisessa, kaikilla huippufiilis ja ratakin oli kohdillaan. Vähän hankalaa oli totta kai, mutta hyvin selvittiin siitä. Nyt kyllä maistuu, ei voisi olla paremmin!
Valmentaja Simo Suopanki oli ymmärrettävän tyytyväinen laskijoihin. – Aika nappinhan se meni. Ei aurinko paistanut, mutta onneksi meillä on sellaisia laskijoita, jotka pystyvät loistamaan. Nämä kaverit ovat tehneet tämän eteen töitä jo monta vuotta ja nyt se palkittiin. Suuri sydän lajiin ja kilpailemiseen on kantanut näin pitkälle.Kvartetin neljän lenkki Ville Mustonen ei saanut onnistunutta laskua ja sijoitus oli 21.

 

Suomen Olympiakomitean nuorten talviolympialaisten sivut:

http://www.sport.fi/olympialaiset/nuorten-olympiakisat/lillehammer-2016

Nuorten talviolympialaisten sivut:

http://www.lillehammer2016.com

Olympic Team Finland YouTube sisältää joukkueen kisavideoita:

https://www.youtube.com/user/OlympicTeamFinland

 

 

Edellinen
Seuraava

Kommentit

kommenttia