Laskettelukeskukset

ParkWorks – Uusi suomalainen parkkirakentamiseen erikoistunut yritys

Keskusten parkkirakentaminen on viime vuosina kehittynyt valtavasti – enää ei asiaan erikoistumaton kissakuski ja pari lapiota riitä mihinkään, sillä parkkirakentamisen vaatimukset ja taso on kasvanut samaa vauhtia lajin kehittymisen kanssa. Tämä ei koske pelkästään pro-parkkeja vaan harrastajaryhmä on leventynyt huomattavasti pelkistä aktiiviharrastajista eteenpäin – nyt tarvitaan yhä enemmän hyvin hoidettuja ja suunniteltuja junnu- ja senioriparkkeja. Tasovaatimukset näille ovat oikeastaan samoja kun ”isoille” parkeille.

Tähän tarpeeseen Rukalla pitkään touhunnut parivaljakko Johannes ja Mauno päättivät perustaa oman firman nimeltään ParkWorks. He jatkavat yhä Rukan parkin parissa, mutta nyt kuvioissa on laajentaa toimintaa ja mahdollisesti saada toimialaa takaisin kotimaisten voimien pariin, sillä viime vuosina parkkirakentamisesta isoihin keskuksiin ovat paljon dominoineet ulkomaiset yrittäjät. Haastattelimme herroja siitä miten ParkWorks on lähtenyt liikenteeseen.

Teksti: Mikko Kempas Kuvat: Teemu Reunila

Kerrotteko vähän minkälainnen lasku- ja parkkirakennustausta teillä on? 

Johannes Rinne – Laskenut 25 vuotta suksilla sekä laudalla. Parkkeja rakentanut 11 vuotta. Pyörittänyt RukaParkkia pääsääntöisesti viimeiset 11 vuotta.

Mauno Salonen – Laskenut 25 vuotta lumilaudalla. Parkkeja rakentanut 9 vuotta. Messilästä, Pyhän kautta Rukalle. Kaikkialla ollut rakentelemassa parkkeja!

Miten ParkWorks lähti liikkeelle, mistä tuli ajatus perustaa oma yritys ja alkaa tarjoamaan ulkoistettua parkkituotantoa? 

Ollaan mietitty jonkun aikaa jo tätä hommaa. Lähinnä sen kautta kun moni aktiivinen laskija on kehunut Rukan parkkeja ja samalla valitellut muualla olevia parkkeja, että harmi kun ei panosteta toimintaan. On tietenkin hyviä keskuksia jotka panostavat ja välittävät park-tuotteestaan, mutta on valitettavasti myös niitä mitkä eivät. Iso unelma olisi että Parkkien rakentamisen kulttuuri muuttuisi ja park-tuote nähtäisiin hyvänä liiketoimintana mitä se mielestämme hyvin tehtynä on. Ehkäpä viimeinen rohkeuden murunen omaan yritykseen tuli siitä, kun keskukset alkoivat tilaamaan ulkomailta palveluita. Ihmeteltiin, että eikö oikeasti ole Suomessa tarpeeksi tekijöitä.

Mitä palveluita teillä on? 

Ollaan jaettu palvelut meillä kahteen osioon, kesään sekä talveen. Kesäisin rakennetaan BikeParkkeja ja talvisin SnowParkeja. BikeParkeissa teemme reittien/alueiden suunnittelua sekä rakennamme reittejä tai esim. harjoittelu-alueita. Snowpark asiat meillä jaetaan kolmeen eri tuotteeseen: suunnittelu, rakentaminen ja koulutus. Palvelut on hyvin yksilöityjä sekä tilaajalle sorvattuja kokonaisuuksia. 

Snowpark tuotteet:

Suunnittelussa olemme panostaneet erilaisten koneohjauslaitteistojen hyödyntämiseen mahdollisimman paljon. Leica sekä Snowsat ovat laitteistoja, joita olemme käyttäneet ja niiden kaikkea potentiaalia ei ole vielä mitattu tällä alalla. Maanmuokkaukset ovat myös asioita mitä suunnittelemme. Nämä yhdessä tehostavat lumetusta sekä parkkien rakentamista huimasti. Muuten normaalin parkin suunnittelussa pyrimme huomioimaan mahdollisimman hyvin kohderyhmän, huoltoresurssin sekä turvallisuuden. Kaikki nämä vaikuttaa kuitenkin lopputulokseen paljon. 

Rakentamisen osalta käymme samat prosessit läpi tilaajan kanssa kuin suunnittelussakin. Toteutamme parkin tai muun tilaajan haluaman tuotteen rakentamisen mahdollisuuksien mukaan tilaajan koneistolla. Tilaajan koneiden käyttöön isoin syy on, että on yhtä tärkeää pystyä pitämään parkki hyvässä kunnossa kun rakentaa hyvä parkki. Olisi väärin tuoda uudet hienot koneet ja jättää sitten huolto sellaisen laitteiston varaan mikä ei välttämättä pysty siihen. Toteutamme parkin rakentamiset avaimet käteen projekteina jolloin tilaaja saa valmiin tuotteen laskijoille!

Koulutuksissa opetamme park-henkilökuntaa työskentelemään mahdollisimman tehokkaasti sekä ammattitaitoisesti. Kartoitamme keskuksen resurssit ja kehitämme mahdollisimman hyvän tavan huoltaa parkkia. Käymme läpi työskentelytapoja sekä -järjestystä. Kantavana ajatuksena tässä on ollut että jos minä oon ”lyönyt päätä seinään” 5 vuotta niin miksi muiden pitäisi?

Mitä hyötyä mielestänne keskukselle on ulkoistaa parkkituotantoa suhteessa esimerkiksi sisäiseen ”parkkitiimiin?” 

Uusien henkilöiden kouluttaminen ottaa aikaa. Koneiden käsittely vaatii jo ison määrän tunteja, että sen handlaa. Saatikka sitten hyppyrin rakentaminen tai huolto. Tällaisessa tilanteessa parkin rakentamisen ostaminen muualta voi olla keskuksille oiva ratkaisu saada park-tuote toimimaan mahdollisimman nopealla aikataululla. Myös ajankohta milloin parkkeja rakennetaan on keskuksille muutenkin kiireistä aikaa eikä yksi tai kaksi työntekijää kerkeä joka paikkaan. Silloin ns. Tulituen saaminen ulkopuolelta olisi todella hyvä asia keskuksille! 

Mitä mieltä yleisestä parkki tilanteessa Suomessa? Aletaanko keskuksissa ymmärtää että modernia keskusparkkia ei ylläpidetä lapiolla ja kausikortti palkalla? 

Yleisellä tasolla on ymmärretty jo että jonkinlaista parkkia pitää löytyä keskuksista, mikä tietenkin hyvä. Mutta paljon on vielä tehtävää että saataisiin kattava parkki tarjonta ympäri Suomen. Ei tarvitse olla isoa hyppyriä tai erillistä reili-rinnettä. Pienet sekä Medium -tasoiset setit jotka ovat hyvin tehty ja pidetään päivittäin kunnossa on jo todella hyvä juttu keskukselle kuin keskukselle. Sekä hauskuuden ja laskemisen ilon muistaminen näitä rakentaessa on todella tärkeää. Viihtymään kuitenkin suurin osa rinteeseen lähtee!

Kausikortti palkan ottaisin kokonaan pois maailmasta, heh! Ideana toiminut ehkä joskus aikoinaan mutta nykyään historiaan jäänyt asia. Nykyään asiakas vaatii parkilta paljon enemmän kun 15 vuotta sitten. Parkin rakentaminen/huolto on oikeaa työtä ja siitä pitää maksaa oikea palkka. Ajattelemme asiaa myös keskuksen kannalta niin että kun maksat palkan työntekijälle työstä niin samalla työntekijä sitoutuu tekemään työnsä huolella sekä tarpeeksi laadukkaasti. 

Mitä parantaisit vielä entisestään suomen parhaissa parkeissa? 

Yksi MaailmanCup-kriteerit täyttävä Slope & Big Air rinne/alue pitäisi saada! Saataisiin mc-kisat suomeen. Se toisi varmasti kiinnostusta lajeja kohtaan. 

Harmillinen trendi keskuksissa on ollut pipejen tekemättä jättäminen. Ollaan hyvin tietoisia pipen rakentamisen kustannuksista, mitkä saattavat olla valtavat verrattuna muuhun rinne alueeseen. Kuitenkin meidän ymmärrys skenen tilanteesta on että kaaria tykätään laskea! Mini-sekä Medium-pipeille on paljon tilausta kentällä! Joten sikana lisää kaaria ja pipejä! 

Mikä olisi ensimmäinen parannuskohde jos 2000-luvun tilanteeseen jääneestä ”pari pressiä ja hyppyri” tilanteesta haluaisi lähteä kehittämään parkkitoimintaa?

Jos tilanne konkreettisesti on pari pressiä ja hyppyri niin muutamalla pointilla tämänkin saa toimimaan. Pressit /reilit on kunnossa ja luistaa, hyppyri on oikean kokoinen, vauhdit toimivat, huolletaan päivittäin sekä ne on lähtökohtaisesti turvallisesti rakennettu.

Isossa kuvassa lähtisimme ajattelemaan koko asiaa laajemmalla kaavalla. Se mikä on hauskaa laskea on varmasti toimiva ratkaisu keskukselle kuin keskukselle. Pienet kummut, vähän bänkkiä jossain, tällaiset pienetkin asiat tuovat laskijoille sitä kiinnostusta sekä hauskuutta. 

Laskeminen edellä ennen kaikkea! Tämän ajatuksen kun saisi tuotua kaikkien huulille nii oltaisiin todella iloisia Parkworksillä!

Mikä suunnitelmia varmistunut kaudelle 2023/24 ? 

Ollaan vuosia tehty Rukalla parkkia ja tämä onneksemme jatkuu 23/24 kautena myös! RukaPark on varmasti yksi suomen eniten lasketuimmista parkeista joten että saa rakentaa ja huoltaa sitä on iso kunnia. Se että homma toimii ParkWorksin kautta ei välttämättä näyttäydy asiakkaalle hirveästi muutoksena mutta meillä on mahdollista tehdä rakentamiset sekä huollot varmasti paljon joustavammin sekä reagoida asioihin nopeammin. Tämä tietenkin antaa mahdollisuuden parempaan park-tuotteeseen asiakkaalle.

Lisätietoja: www.parkworks.fi

ParkWorksin kohteita on muun muassa:

  • Ruka Park, lähes 20-vuotta, työsuhteessa Rukakeskuksen kanssa.
    (Suunnittelu, rakentaminen, jokapäiväinen huolto)
  • Salla
    (Fun-slope sekä Park-rinteen suunnittelu sekä rakentaminen)
  • Rusko
    (Park-rinteen rakentamisen sekä ylläpidon koulutus)

#parkworks #fromriderstoriders

Edellinen
Seuraava

Kommentit

kommenttia