Norjan Lillehammerissa X Gamesin slopestylessä Enni Rukajärvi on sijoittunut neljänneksi. Voiton kilpailussa otti Itävallan Anna Gasser, toiseksi tuli Yhdysvaltojen Jamie Anderson ja kolmanneksi Yhdysvaltojen Julia Marino.
Rukajärvi oli ensimmäisen kierroksen jälkeen johdossa monien laskijoiden epäonnistuessa vauhtiensa kanssa. Toisella kierroksella hän pääsi jopa parantamaan laskuaan, mutta Gasser, Anderson ja Marino saivat kuitenkin laskunsa kasaan ja pääsivät ohi.
– Ihan hyvä fiilis. Ajattelin aluksi, ettei tuolla radalla voi tehdä yhtään mitään. Nyt sain kuitenkin onneksi vauhtia ja oli muutenkin ihan jees. Olen fiiliksissä, että ländäsin ranin ja vähän erilaisen kuin yleensä. Oli yllättävän kova kisa. Totta kai vaikuttaa, kun nuo hyndät eivät olleet kauhean isoja ja piti vaan ländätä kaikki täydellisesti, että sai vauhtia. Reilit sitten taas olivat aika kuumottavat. Oli hiton fiilis, että sain kaksi laskua. Aluksi ajattelin, ettei harmita kunhan saa ranit, mutta kyllä nyt vähän harmittaa. Ei ehkä X Gamesien parasta antia tuo rata, mutta onneksi saatiin kuitenkin vedettyä. Huomenna lasketaan big airin treenit, ja siellä selviää, olenko kisassa mukana vai en. Siitä sitten MM-kisoihin, missä toivottavasti on hyvä hyppyri ja hyvä keli, niin on sitten kivaa, Rukajärvi kommentoi,
Norjassa lasketaan vielä big airin finaali, jossa Roope Tonteri laski miehissä jatkoon. Rukajärvi on kisassa varasijalla. Sekä Tonteri että Rukajärvi jatkavat Norjasta MM-kisoihin Espanjan Sierra Nevadaan, missä hän ottaa osaa big airiin. Sierra Nevadassa lasketaan huomenna slopestylen ja halfpipen finaalit. Slopestylessä finaaliin pääsivät Rene Rinnekangas ja Ville Paumola, halfpipessä Markus Malin. Sunnuntain crossin finaaliin tiensä raivasi Anton Lindfors.
Rukajärven lasku: tailpress, noseslide, 50-50 backside 360, frontside 540, caballerial 720, switch backside 180, backside 720.
Tulokset:
1. Anna Gasser, Itävalta 89,00
2. Jamie Anderson, Yhdysvallat 88,00
3. Julia Marino, Yhdysvallat 86,66
4. Enni Rukajärvi 85,33