Lumilautailijat

World Rookie Tourilla Suomelle neloisvoitto ja yksi hopea

Pilassa Italiassa lasketussa World Rookie Tourin slopestylessä Suomen joukkue menestyi loistavasti: rookie-tyttöjen sarjassa tuli hopeaa ja rookie-pojissa jopa neljä ensimmäistä sijaa meni Suomeen.
Poikien voiton otti helsinkiläinen Valtteri Kautonen, toiseksi tuli helsinkiläinen Joonas Bergman ja kolmanneksi Syötteeltä kotoitin oleva Sami Kallo. Lisäksi neljänneksi laski Roope Patronen ja seitsemänneksi Juho Laine sekä yhdeksänneksi Nooa Kervinen. Tytöissä toisen sijan otti hyvinkääläoinen Sirja Niemi ja kuudennen myös Hyvinkäältä ponnistava Sini Lehtinen. Kisassa oli mukana noin 70 laskijaa useasta eri maasta.
Radalla oli kaksi reiliä ja kolmen hyppyrin linja, mikä on World Rookie Tourille uutta. Kilpailu vaati laskijoilta kolme eri pyörimissuuntaa ja vauhtien kanssa oli sen verran haasteita, että hyppyreistä vauhdit säilyttääkseen oli saatava lähes täydelliset alastulot.
Kymmenen laskijan finaaliin oli rookie-pojissa päässyt kuusi laskijaa ja tytöissä kisan molemmat suomalaiset.
Valtteri Kautonen: ”Kisa oli todella pitkä, koska sääolojen takia kisa oli tauolla useaan otteeseen. Tykkäsin todella paljon radasta, ja oli kiva, että oli kolme hyppyriä. Kaaduin kaksi ensimmäistä laskua, mutta kolmannella sitten tärppäsi. Olen todella tyytyväinen, että ländäsin, koska en saanut kaikki temppuja pystyyn edes harjoituksissa. Hyvä fiilis jäi kisasta ja aina on kiva onnistua. Oli kyllä mahtavaa olla podiumilla kahden muun suomalaisen kanssa.”
Joonas Bergman: ”Kisasta jäi hyvä fiilis. Vähän joutui vauhtien takia helpottamaan yhtä hyppyä, mutta sain todella puhtaan laskun pystyyn. Todella fiiliksissä, että onnistuttiin niin hyvin porukalla ja tuli neloisvoitto. Kolmen hyndän linja oli alussa haasteellinen ja piti vähän tarkemmin suunnitella rania kuin yleensä.”
Sirja Niemi: ”Kisa oli hauska ja rata vähän erilainen mihin on yleensä tottunut, kun oli kolme hyppyriä. Otin ekalla laskulla aika kovan tällin ja sen jälkeen oli vähän huono fiilis, mutta toisen ranin sain ländättyä. Ei ollut ihan huippulasku iteltäni, mutta olen tyytyväinen, että onnistuin ländäämään runin. Runien välissä kävin läpi onnistuneen suorituksen ja sen jälkeen siirsin ajatukset vähäksi aikaa muualle ja juuri ennen droppausta tsemppasin itseäni ja hain hyvän fiiliksen ja onnistuin ländäämään toisen runin.”
Valmentaja Mikko Terentjeff: ”Mielestäni todella hyvin onnistuttiin valmistautumisessa, suunniteltiin ranit jotka sopi tälle radalle ja saatiin linjat mahdollisimman hyväksi vauhtien kannalta. Hyvä yhteishenki välittyi päivän laskuihin. Finaaleissa viisi kuudesta pojasta sai ranin pystyyn ja molemmat tytöistä. Sekin kertoo tekemisen tasosta. Sirja otti ekalla laskulla aikamoiset pannut, niin oli huikea suoritus saada paketti kasaan toiselle laskulle. Valtteri osoitti kovaa kisapäätä ja ländäsi viimeisellä ranillaan voittoon vaadittavan laskun. Kisasta lähdettiin hakemaan WRT:n finaalipaikkoja, jotka ansaitaan podium-paikoilla – ja niitähän sitten tuli!”
Rookie-pojat:
1. Valtteri Kautonen
2. Joonas Bergman
3. Sami Kallo
4. Roope Patronen
….
7. Juho Laine
9. Nooa Kervinen
Rookie-tytöt:
1. Emma Gennero, Italia
2. Sirja Niemi
3. Lucie Silvestre
6. Sini Lehtinen
Kuvassa Valtteri Kautonen kotikeskuksessaan Hyvinkään Sveitsissä.
Edellinen
Seuraava

Kommentit

kommenttia