Lumilautailijat

Paumola slopestylen avauksessa neljänneksi

Ville Paumola on sijoittunut Kreischbergissä Itävallassa slopestylen maailmancupin avauksessa neljänneksi. Paumola keräsi parhaasta laskustaan pisteet 80,50. Kisan voitti norjalainen Mons Roisland pistein 84,25.

– Olen siihen nähden tyytyväinen, että oli melko haastava keli finaalissa ja on selän kanssa ollut ongelmia jo pidemmän aikaa. Nyt kuitenkin pääsin laskemaan ja olen kyllä tyytyväinen, että selvisin hengissä. Aamulla oli myös aika kipeä kurkku, mutta kun heitti Buranaa naamaan, niin vähän helpotti. Taso oli aika kova, eikä huono keli paljoa vaikuttanut jengin raneihin. Seuraavaksi onkin luvassa Laax. Tästä mennään Innsbruckiin yöksi ja aamusta jatketankin sitten seuraavilla kisatreeneillä, Paumola kertoo.

Haastavasta säästä huolimatta kisa oli erittäin kovatasoinen, ja pienet erot ratkaisivat. Paumolan hienossa laskussa switch backside 1260:n pieni virhe alastulossa jätti hänet tänään palkintosijoilta.

Paumola lähti finaaliin semifinaalien ykköspaikalta. Semifinaaleihin yltänyt Kalle Järvilehto jäi kuitenkin ulos finaalista ollen kisassa lopulta 12:s. Mikko Rehnberg ja Henna Ikola jäivät karsintoihin. Rehnbergin loppusijoitus oli 21:s ja Ikolan 18:s. Naisten kisan voitti Itävallan Anna Gasser.

Ensi viikolla kisat jatkuvat Laax Openilla, joka on sekä World Snowboard Tourin Elite-kisa että maailmancupin kisa.

Paumolan rani: frontside lipslide 270, frontside 720 bonkki, backside 900, switch backside 1260, frontside blunt 270 ja frontside 1440

Miesten tulokset: https://data.fis-ski.com/dynamic/results.html?sector=SB&raceid=13775
Naisten tulokset: https://data.fis-ski.com/dynamic/results.html?sector=SB&raceid=13774

World Snowboarding Points List kerää yhteen freestyle-kisojen tulokset. Paumola on listalla Suomen miehistä tällä hetkellä parhaana sijalla 26, mutta hieno sijoitus nostanee hänen sijoitustaan. Naisten puolella parhaana suomalaisena on Enni Rukajärvi sijalla 16. WSPL osoitteessa: http://www.worldsnowboardtour.com/points-lists?type=SS&gender=M#table

A-maajoukkueen viralliset yhteistyökumppanit ovat Veikkaus, Ruka ja Dextra.

Edellinen
Seuraava

Kommentit

kommenttia