Rene Rinnekangas otti hopeaa ja Enni Rukajärvi pronssia X Gameseista Aspenissa.
Suomalaiset ovat ottaneet kaksi mitalia X Gamesien slopestylestä Coloradon Aspenista. Ensin Enni Rukajärvi nappasi pronssia ja sitten Rene Rinnekangas hopeaa. Kyseessä oli Rinnekankaan X Games -debyytti.
Karsinnoissa Rinnekangas oli neljäs. Roope Tonteri tippui jatkosta mutta nousi varasijalta loppukilpailuun Japanin Yuki Kadonon loukkaannuttua. Rinnekangas sai finaaleissa hyvät pisteet jo ensimmäisestä laskustaan, mutta epäonnistui toisessaan. Kolmannella laskullaan Rinnekangas sai kaiken onnistumaan ja nousi neljänneltä sijalta kärkeen varsinkin viimeisen hyppyrin backside triplakorkki 1620:n voimin.
Kärkisija säilyikin aivan viimeiseen laskijaan saakka, kunnes Mark McMorris viimeisellä laskullaan meni ohi. Tonteri sai hyvät pisteet toisesta laskustaan, mutta ei enää kolmannellaan onnistunut parantamaan.
Niin uskomattoman fiiliksissä. Ihan unelmien täyttymys, että ensin pääsee tänne, big airissa finaaliin ja siellä vitossija, sitten vielä slopen finaaliin pääsi ja slopessa kakkonen. Ei saakeli, ei voisi paljon enempää kiero savolainen pyytää. Ihan huippu fiilis. Nuorempana aina heräsin katsomaan näitä kisoja ja unelmoinut tästä. Nyt se on totta, niin ihan huippua. Erittäoin fiiliksissä myös Ennin puolesta ja Roopenkin, vaikka Roope ei aivan saanut sitä laskua mitä halusi, mutta yhden hyvän laskun kuitenkin sai. Se on aina mahtavaa, että on edes yksi ländätty rani alla eikä vaan kaaduttuja. Enni taas veti niin kuin aina ennenkin. Ihan saakelin fiiliksissä koko porukan puolesta ja tästä kokom reissusta. Tästä vielä illan pääkoitokseen eli keikalle. Ei voi kuin olla hymyssä suin, Rinnekanhas kommentoi. Hän jatkaa vielä yhtyeensä Kätfishin kanssa keikalle Aspenissa, johon koko yhtye on Suomesta paikan päälle tilattu.
Naisissa Enni Rukajärvi sai ensimmäisestä laskustaan loistavat pisteet, joilla hän oli toisena Uuden-Seelannin Zoi Sadowski-Synnottin perässä kolmannelle kierrokselle saakka. Siellä Yhdysvaltojen Hailey Langland pääsi menemään Rukajärven ohi, joten Rukajärvi voitti lopulta pronssia.
Oli hienoa päästä podiumille, mutta aika paljon jäi hampaankoloon. En saanut tehtyä ihan sitä laskua mitä piti. Varsinkin reileissä sipuli petti, niin se jäi harmittamaan. Olisi ollut kiva saada caballerial 900 tehtyä, mutta olisi vaan pitänyt ottaa enemmän vauhtia. Ihan hyvä fiilis oli laskea, mutta aika tosi rankka viikko ollut, Rukajärvi kommentoi.
Rene Rinnekangas oli finaalissa myös big airissa ollen siinä hienosti viides. Big airin voitti Japanin Takeru Otsuka.
Seuraavaksi vuorossa on 1.2. alkavat Park Cityn MM-kisat. Niihin lähtee Rukajärven, Tonterin ja Rinnekankaan lisäksi Anton Lindfors ja Kalle Järvilehto. Yksi paikka on miehissä vielä vahvistamatta.
Tulokset, miehet
- Mark McMorris, CAN 96,00
- Rene Rinnekangas
- Mons Roisland, NOR 91,33
… - Roope Tonteri 68,00
Tulokset, naiset:
- Zoi Sadowski-Synnott, NZL 91,00
- Hailey Langland, USA 90,66
- Enni Rukajärvi 84,66
1.-10.2. MM-kisat, Park City, USA (slopestyle, big air, crossi)
Roope Tonteri, Rene Rinnekangas, Enni Rukajärvi, Kalle Järvilehto ja Anton Lindfors (yksi paikka vielä vapaana)
Aikuisten maajoukkueen viralliset yhteistyökumppanit ovat Ruka ja Pihlajalinna.
Kuva: Rene Rinnekangas / Mark Kohlman/ESPN