Keskusten parkkirakentaminen on viime vuosina kehittynyt valtavasti – enää ei osaamaton kissakuski ja pari lapiota riitä mihinkään, sillä parkkirakentamisen vaatimukset ja taso on kasvanut samaa vauhtia lajin kehittymisen kanssa. Tämä ei koske pelkästään pro-parkkeja vaan harrastajaryhmä on leventynyt huomattavasti pelkistä aktiiviharrastajista eteenpäin – nyt tarvitaan yhä enemmän hyvin hoidettuja ja suunniteltuja junnu- ja senioriparkkeja. Tasovaatimukset näille ovat oikeastaan samoja kun ”isoille” parkeille.
Laskettelukeskukset
Asiaa laskettelukeskuksista ja niiden palveluista. Keskitymme lähinnä keskuksiin, joissa parkki on hyvä tai vapaalaskumahdollisuudet ovat keskivertoa paremmat. Jos keskuksesi on kiinnostunut yhteistyöstä, otathan yhteyttä.
Ruka Playground tekee parkkilaskijan keväästä ihmisen parasta aikaa
1.4.–30.4.2023. Ruka Playground -alueet ovat kaikkien laskijoiden vapaassa käytössä joka päivä. Ruka Playgroundin radat ja obstaakkelit tullaan kunnostamaan säännöllisesti, jotta laskijat pääsevät nauttimaan hyvässä kunnossa olevista suorituspaikoista koko tapahtuman ajan.
Talma laajenee!
Talma täyttää ensi talvena 40-vuotta. Tämän kunniaksi suurin uutinen on rinnepinta-alan kasvaminen puolella lähivuosina. Suunnitelmissa on avata kaksi uutta rinnettä hisseineen Talman eteläpuolelle. Toinen rinteistä tulee olemaan loiva, lähes puoli kilometriä pitkä, leveä etelärinne. Tämän rinteen sisäreunaan tulisi uusi tuplasti pidempi reiliparkki.
Himos – Parkkien uusi aika
Himoksen parkkikokonaisuutta lähdettiin kehittämään tulevaisuuden suuntaan vuosi sitten uusien tekijöiden myötä. Siitä haluttiin tehdä laadultaan Suomen parhaimpia ja sen haluttiin myös palvelevan uudenlaista laskija- ja käyttäjäkuntaa. Haastattelimme parkkitoiminnasta vastaavaa uutta parkkimanageria, Jarkko Westerholmia, Himoksen parkin kehittämisestä ja tulevaisuudesta.
Keski-ikäiset kaiteilla – Lumilautaparkkien uusi käyttäjäluokka testaamassa Kasurilan ja Tahkon parkkeja
Lumilautailu kuuluu kaikille. Viime vuosina esimerkiksi Helsingin Lumilautailijoiden ansiokkaan seniorityön ansiosta se on kuulunut myös yhä enemmän keski-ikäisille uusherännäisille, joilla saattaa olla jonkinlaista laskutaustaa 90-luvun huumasta, mutta opiskelut ja muut harrastukset katkaisivat laskemisen jopa melkein 20 vuodeksi. Kehitys aiheuttaa parkkeihin vähän uudenlaista kävijäkuntaa, jotka eivät oikein kuulu lastenmaahan, mutta ns. iso parkki on monesti aivan liian iso heidän käyttöönsä. Perinteinen ajatus parkkisuunnittelussa ja keskusten parkkiprofiileissa on jako niin sanottuun junnuparkkiin ja sitten pro-parkkiin. Onneksi vähitelleen oltaan herätty siihen että 2m ja 10m nokkien välillä on uusin ja ehkä myös suurin käyttäjäkunta kun kaikki laskee yhteen. Se ”mega” on tosiaan usein aika vähällä käytöllä ja paremmatkin laskijat viihtyvät ihan hyvin vähän pienempien kamojen parissa.
Laskettelukeskusten ja -harrastajien ympäristövastuu
Moni laskettelukeskus Suomessa on alkanut aktiivisemmin pohtimaan omaa vaikutustaan ympäristöön, luontoon ja ilmakehään. Eikä vähiten siksi, että harrastajat ovat alkaneet asiaa vaatimaan. Aihe ei kuitenkaan ole uusi; Suomen Hiihtokeskusyhdistys (SHKY) teki yhdessä Motivan kanssa julkaisun “Energiatehokas hiihtokeskus” jo vuonna 2010. Nyt yli vuosikymmen myöhemmin, useat suomalaiset laskettelukeskukset ovat alkaneet tekemään toiminnalleen ympäristö- ja vastuullisuusohjelmia sekä hankkimaan erilaisia ympäristösertifikaatteja.
Burton X Ruka Playground Rider Challenge
Burtonin Suomen tiimilaskijat haastavat viikoittain huhtikuun ajan Rukan asiakkaat kuvaamaan omat kovimmat temput ja luovimmat linjat Playgroundin obstaakkeleilla. Haasteet julkaistaan @ruka_park Instagram-tilillä lauantaisin alkaen 2.4. Burton palkitsee viikoittaiset voittajat tuotepalkinnoin!
Ruka Parkin avaustavoite 9.10.2021
Ruka avaa laskukautensa jälleen lokakuussa, kun Saaruan säilölumilla lasketaan jo 8. lokakuuta 2021 kello 9:30! Parkin avaustavoite on 9.10.2021. Kun aloittaa hommat näin aikaisin on Rukan lumilla mahdollista saada jopa 200 laskupäivää kaudessa.
Ruka Playgroundin uusi yritys
Viime keväänä moni temppulaskija lipoi jo huuliaan ja rasvasi lautojaan Ruka Playgroundia odotellessa. Korona sulki hiihtokeskukset viime keväänä, mutta nyt Ruka Playground tulee uudestaan.
Kasurila – Siilinjärven kotoisa parkkihelmi
Uuden parkin Kasurilaan on tehnyt saksalainen Schneestern, joka on tehnyt parkkeja ympäri maailmaa. Kasurila on osa Skione:a ja Schneesternin tekemät parkit löytyvät myös puljun muista paikoista Vuokatista ja Tahkolta.
